Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä otti kantaa peräkontissa liikkumiseen – “Palaverista hän kyllä lähti ihan omin jaloin”

Tänään on uutisoitu (Iltalehti ja Aamulehti), että ulkoministeri Timo Soinin (s.) valtiosihteeri Samuli Virtanen olisi matkustanut pääministeri Juha Sipilän (kesk.) virka-asunnolta Kesärannasta salaa auton peräkontissa.

Tämä olisi tapahtunut sunnuntaina 11.6., kun perussuomalaisten puoluekokous oli yhä käynnissä Jyväskylässä. Tapahtumat liittyvät perussuomalaisten hajoamiseen ja Uuden vaihtoehdon eli nykyisen Sinisen tulevaisuuden tulemiseen Sipilän hallitukseen.

Pääministeri Sipilä kommentoi tänään lyhyesti peräkonttiepisodia medialle.

– Täytyy sanoa, että en tunne tapausta. Palaverista hän kyllä lähti ihan omin jaloin. Toivottavasti on turvallisesti matkustettu.

Hän ei ole matkustanut peräkontissa?

– En minä tiedä, missä hän on matkustanut.

Kuten aiemmin, Sipilä kiistää jälleen kysymyksen siitä, että sunnuntaina olisi oltu jo pitkällä hallituksen muodostamisessa Uuden vaihtoehdon kanssa.

– Sunnuntai-iltana tuli ensimmäisiä tietoja, ihan niin kuin minä eduskunnassa olen vastannut. Ei minulla ole siihen mitään lisättävää. Niin kuin olen aikaisemminkin sanonut niin (Samuli) Virtanen kävi sunnuntaina Kesärannassa lyhyesti piipahtamassa. Ihan omin jaloin hän käveli siihen palaverihuoneeseen.

Selvisikö teillä vasta tänään, että hän oli peräkontissa ollut?

– En minä tiedä, missä hän on ollut.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE