Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä: Seuraavassa hallitusohjelmassa pitää olla mukana perhepaketti, jonka osana on perhevapaauudistus

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mielestä seuraavassa hallitusohjelmassa pitää olla mukana perhepaketti, jonka osana on perhevapaauudistus. Hänen mukaansa kaikilla puolueilla tulee hallitusneuvotteluissa olla vastaukset siihen, miten Suomesta tehdään vielä enemmän lapsi- ja perheystävällinen kuin nykyisin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sipilän hallitus yritti perheuudistusta, mutta se kaatui. Pääministerin mukaan “harjoituksen” opetus oli, että perhevapaauudistus maksaa.

– Nyt meillä on mahdollisuus tehdä perhevapaauudistus, joka maksaa. Tehdä siitä samalla hyvä ja tehdä se ennen kaikkea lasten ja perheiden näkökulmasta, ei niinkään työmarkkinoiden näkökulmasta niin kuin keskustelua pääsääntöisesti on käyty, Sipilä sanoi medialle eduskunnassa.

Sipilä sanoo, ettei yllättynyt uuden väestöennusteen luvuista. Hän uskoo syntyvyyden laskun olevan useiden tekijöiden summa, joista pienin ei ole pääkaupunkiseudun kalliit ja ahtaat asunnot.

– Mutta on siinä myös elämäntapojen muutoksesta kysymys, ihmisten valinnoista. Yhtä ainoaa selitystä ei ole.
Sipilä painottaa, että ihmisten elämänvalintoihin ei tietenkään politiikalla pystytä eikä haluta vaikuttaa.

Muualta tulevia työntekijöitä tarvitaan

Pääministerin mielestä ennuste kertoo myös sen, että Suomen tarvitaan muualta tulevia työntekijöitä.

– Tälläkin hetkellä Suomessa syntyy vähemmän ihmisiä kuin kuolee eli ilman maahanmuuttoa väkimäärämme vähenisi jo tälläkin hetkellä. Ennusteen mukaan väkimäärä kääntyy laskuun vuonna 2035. Jos ja kun haluamme säilyttää hyvän työllisyysasteen ja hyvän huoltosuhteen, se tarkoittaa myös sitä, että tarvitsemme tänne muualta tulevia työntekijöitä.

Muuttunut väestöennuste vaikuttaa myös kestävyysvajeeseen. Sipilän mukaan seuraavissa hallitusneuvotteluissa joudutaan miettimään myös siihen uusia keinoja.

– Tilanne on kuitenkin paljon positiivisempi kestävyysvajenäkökulmasta nyt kuin neljä vuotta sitten hallitusneuvotteluissa.
Tilastokeskuksen tänään julkistaman väestöennusteen mukaan Suomessa olisi vuonna 2030 alle 15-vuotiaita 760 000, mikäli syntyvyys pysyisi nykyisellä tasolla. Vielä 1970-luvulla maassa oli miljoona alle 15-vuotiasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE