Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä: Sote-ratkaisuun on liittynyt paljon pelottelua

Pääministeri Juha Sipilä oli tänään Pääministerin haastattelutunnilla.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) aikoo osallistua lokakuussa pidettäviin maakuntavaaleihin. Hän sanoi Yle Radio Suomen Pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina, että haluaa olla omassa maakunnassaan ruohonjuuritasolla seuraamassa ja päättämässä sote-uudistuksen toimeenpanosta.

– Kyllä olen ilman muuta ehdolla maakuntavaaleissa. Tämä oli myös syy siihen, miksi en ollut ehdolla kuntavaaleissa. Katsoin, että pääministerin tehtävässä tämä on vaikea toteuttaa kolmella tasolla, Sipilä sanoi.

Sipilä puolusti haastattelutunnilla sote-uudistusta, jonka hän katsoo tarjoavan hyvät raamit järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut kussakin maakunnassa sinne sopivalla tavalla. Hän korosti soten toimivuuden ratkeavan käytännön tasolla.

Pääministerin mukaan sote-ratkaisuun on liittynyt paljon pelottelua. Hänen mukaansa se on kuitenkin valmisteltu huolella.

– Tulemme tässä hyvin eurooppalaiseen järjestelmään. Euroopassa on oikeastaan kaikissa maissa vastaavanlainen järjestelmä, myös Ruotsissa, ja se toimii hyvin.

Iltalehti on tänään myös uutisoinut keskustan käynnissä olevasta some-kampanjasta. Siinäkin puolueen viestinä on, että muut puolueet pelottelevat. Katso video tästä:

Maakunta- ja kuntavaalit yhteen.

Ensimmäiset maakuntavaalit on tarkoitus järjestää lokakuussa. Ainakaan toistaiseksi ne eivät näytä herättävän kansassa suurta mielenkiintoa. Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselyssä alle puolet vastanneista oli kiinnostunut maakuntavaaleista.

Sipilä vakuutti, että maakuntavaalit parantavat kansanvaltaa. Jotta ihmiset saataisiin äänestämään, pitäisi päästä nopeasti riitelystä keskusteluun, mitä maakunnissa tehdään ja miten palvelut aiotaan järjestää. Myös vaalien ajankohdalla on merkitystä.

– Jatkossa maakuntavaalien pitämisen paikka on yhdessä kuntavaalien kanssa, se on se luonnollinen paikka, Sipilä sanoo.

Sipilä on paimentanut sotea kasaan sanomalla, että edessä on uudet vaalit, jos uudistus ei toteudu.

Haastattelutunnilla hän ei lähtenyt spekuloimaan mahdollisuudella, että sote kaatuisi.

– Meillä tulee nyt viimeisetkin isot lakiesitykset lähiviikkoina eduskuntaan ja tästä eteenpäin työskentely ja aikaansaaminen on eduskunnasta kiinni.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE