Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

11.9.2017 08:51 ・ Päivitetty: 11.9.2017 08:51

Sipilä: ”Tarvittaessa pakolaiskiintiötä voisi nostaa paljollakin”

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan Suomen pakolaiskiintiötä voisi väliaikaisesti nostaa esimerkiksi 2 000 pakolaiseen. Sipilä kertoi näkemyksestään Ylen Haloo Eurooppa -podcast-ohjelmassa.

– Tarvittaessa (kiintiötä voisi nostaa) paljollakin. Mielestäni sitä voitaisiin väliaikaisesti nostaa esimerkiksi 2 000:een, sanoi Sipilä ohjelmassa.

Suomen kiintiö on tällä hetkellä 750 pakolaista vuodessa. Pääministeri antoi ymmärtää, että pakolaiskiintiön nostosta pitäisi saada EU-tason linjaus.

– Tällainen asia pitäisi päättää Euroopan unionin tasolla yhdessä, ja olen pitänyt tätä esillä Eurooppa-neuvoston (EU:n jäsenmaiden johtajien) pöydissä, sanoi Sipilä Ylelle.

Kiintiöpakolaisiksi otetaan vain YK:n pakolaisaseman saaneita pakolaisia. Vain pieni osa turvapaikanhakijoista saa YK:n pakolaisstatuksen, mutta turvapaikka voidaan myöntää myös ilman sitä.

Turvapaikkahakemuksia jätettiin Suomessa viime vuonna kaikkiaan lähes 5 700. Tänä vuonna elokuun loppuun mennessä turvapaikkahakemuksia oli tullut noin 3 600.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU