Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä: Turkki-sopimus hyväksytty – palautukset käyntiin pian

Juha Sipilä on osallistunut Brysselin kokoukseen, jossa EU-maat ja Turkin johtajat ovat hioneet kiisteltyä Turkki-sopimusta luvattoman muuttoliikkeen kitkemiseksi.

Turkki-sopimus on hyväksytty, kertoo pääministeri Juha Sipilä (kesk.) Twitterissä. Sopimuksen tavoitteena on tukahduttaa ihmissalakuljettajien liiketoiminta ja saada EU:hun suuntaava luvaton muuttoliike kuriin.

EU-maiden ja Turkin johtajat ovat neuvotelleet sopimuksen yksityiskohdista Brysselissä. Sopimuksen keskeinen tavoite on ajatus Kreikkaan saapuvien turvapaikanhakijoiden palauttamisesta takaisin Turkkiin.

Palautussopimus pyritään saamaan voimaan mahdollisimman pian, sillä siirtymävaiheen aikana Kreikkaan pyrkivien määrät voisivat kasvaa rajusti. Kokouslähteiden mukaan tavoitteena on palauttaa heidät, jotka saapuvat Kreikkaan sunnuntain jälkeen.

– Se (siirtymäaika) täytyy olla erittäin lyhyt, sanoi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) iltapäivällä Brysselissä.

Sopimuksen ongelmakohdat ovat liittyneet palautusten laillisuuteen ja Turkin vaatimukseen maan EU-jäsenyysneuvottelujen kiihdyttämisestä.

Kypros on vastustanut Turkin vaatimien neuvottelukohtien avaamista jäsenyysneuvotteluissa. Kompromissina voi olla, että neuvotteluja päätetään käydä niistä osa-alueista, jotka Kypros pystyy hyväksymään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE