Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä vaatii perustuslakivaliokunnalle työrauhaa: “Nyt on ihan turha puhua mistään vaaleista”

Juha Sipilä (vas.) tapsi Kiinan presidentin Xi Jinpingin Pekingissä. Pääministeri Sipilä on juuri aloittanut Kiinan-vierailunsa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vaatii työrauhaa perustuslakivaliokunnalle. Kokoomuksen sote-neuvottelija, sisäministeri Paula Risikko (kok.) kertoi Lännen Medialle, että maakuntalain käsittely on keskeytettävä eduskunnassa, jos perustuslakivaliokunta vaatii muutoksia valinnanvapauteen. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan odotetaan antavan lausuntonsa sote-esityksestä tällä viikolla.

Sipilä ei suostu arvioimaan, miten valiokunnan mahdollisesti vaatimat muutokset voisivat vaikuttaa esimerkiksi maakuntavaaleihin.

– Nyt puhutaan yhdestä kokonaisuudesta eli valinnanvapauden osuudesta. Jos ja kun perustuslakivaliokunnalla on siihen huomautettavaa, sitten me korjaamme sitä vastaavasti. Nyt on ihan turha puhua mistään vaaleista, vaan nyt me teemme töitä sen eteen, että korjaamme sen, mitä havaintoja perustuslakivaliokunnalla on, Sipilä sanoo STT:lle Pekingissä.

Vanhasen mukaan Risikon ehdotus on käsittämätön.

Kansanedustaja Matti Vanhanen (kesk.) on syyttänyt Risikkoa valiokunnan painostamisesta. Vanhasen mukaan Risikon ehdotus on käsittämätön, koska maakuntalain kohdalla ei tiettävästi ole perustuslaillisia ongelmia.

– Perustuslakivaliokunnan tehtävänä on arvioida lakiesitysten perustuslainmukaisuus. Hallituksen esityksiä tulee korjata perutuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla. Kyseessä on juridinen harkinta, mitä vastaan ei voi toimia poliittisilla perusteilla, Vanhanen sanoo tiedotteessaan.

Myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) arvostelee Risikon ulostuloa.

Lisää aiheesta

– Risikon puheista saa kuvan, että iso maakunta- ja soteuudistus ei olisi toteutettavissa ilman valinnanvapautta. Isot uudistukset on lakiteknisesti tehty niin, että ne ovat toteutettavissa. Kyse on poliittisesta sopimuksesta ja poliittisesta tahdosta Heikkinen sanoo STT:lle.

Hänen mukaansa asialla ei pitäisi politikoida nyt, jotta perustuslakivaliokunta saa tehdä työnsä rauhassa.

– Minua kummastuttaa, miksi kokoomus lähtee laukoille nyt, kun perustuslakivaliokunnalta on tulossa perjantaina asiasta lausunto, Heikkinen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE