Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä varallisuudestaan: Olen ollut niin avoin kuin voin – turhauttaa silti

Pääministeri Juha Sipilän on usein tehnnyt mieli sanoa, että pitäkää tunkkinne.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) avasi omien sanojensa mukaan TV1:n Ykkösaamussa tänään keskustelun kohteena olleita sijoituksiaan ja sidonnaisuuksiaan “niin paljon kuin voin”.

– En ymmärrä, miten enempää voisin avata näitä, Sipilä sanoi. Hän piti sijoituksiaa lähinnä normaalina vakuutussäästämisenä ja rahastosäästämisenä, jossa rahasto-osuus vaihtuu kerran kuukaudessa.

– En minä, eivätkä muutkaan pysty vaikuttamaan rahasto-osuuden sisältöön, Sipilä sanoi. Hänen sijoituksensa ovat Nordea Capital Private -rahastossa. Pankit suosittelevat nykyään mielellään asiakkailleen nollakorkoisten pankkitilien tilalle rahastosäästämistä.

Sipilä neuvoi avamaan bloginsa ja sieltä linkin, josta voi katsella rahaston kehittymistä. Rahasto sijoittaa pääomansa lähinnä Nordean muihin rahastoihin sekä kiinteistöihin.

Sipilän mukaan kyse on normaalista osakerahastosta.

– Jatkuva puhe vakuutuskuorista turhauttaa, Sipilä avautui.

En reagoi poliittisiin uutisiin

Lisää aiheesta

Ykkösaamuun oli tullut katselijoilta tuhansia kysymyksiä  muutaman viikon velloneesta Ylen ja Sipilään välisestä sksimasta, jossa Sipilä ryöpytti yhtä Ylen toimittajaa ja Ylen uutisia.

– Minullakin on oikeus tulla kuulluksi. Jollei minulla olisi suurta visiota tehtäväni kanssa, olisin moneen kertaan sanonuty, että pitäkää tunkkinne, Sipilä sanoi. Tuo suuri visio on eriarvoisuuden poistaminen ja hyvinvointivaltion pelastaminen.

Hän ärsyyntyy edelleen toimittajien tavasata kyseenalaistaa hänen arvonsa raha-asioidensa,uskonnollisen vakaumuksensa ja perheensä kautta.

– Tappouhkauksia tulee, kun näistä kirjoitetaan, Sipilä sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE