Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä vie “uuden” hallituksensa luottamusäänestykseen eduskuntaan

"Uuden" hallituksen trio, Petteri Orpo (kok.), Juha Sipilä (kesk.) ja Sampo Terho (UV).

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vie hallituksensa ja sen ohjelman luottamuslauseäänestykseen eduskunnassa. Asia selvisi hetki sitten pääministerin virka-asunnossa juuri päättyneessä tiedotustilaisuudessa.

Uusi vaihtoehto -ryhmän “trioministeri” Sampo Terho esitteli dramaattisesti perussuomalaisten entisen puheenjohtajan Timo Soinin entistä pinssiä tiedotustilaisuudessa Kesärannassa. Timo Soini oli nakannut pinssinsä pöydälle ja todennut, että se oli siinä. Terho poimi pinssin muistoksi.

Kaikki puheenjohtajat Juha Sipilä, Petteri Orpo (kesk.) ja Sampo Terho, joka esittäytyi trio-ministeriksi, suosittelevat eduskuntaryhmilleen hallituksen kokoonpanon ja ohjelman hyväksymistä.

Hallituksen lopullinen kohtalo on siis eduskunnan käsissä, mutta sielläkään ei odoteta tulevan enää yllätyksiä.

Sipilän mukaan uudeksi hallitukseksi oli esillä kaikkiaan tusinan verran erilaisia kokoonpanoja. Hallitukseen pyrkineet kristillisdemokraatit ja ruotsalaiset jäävät oppositioon. Hallituksella on eduskunnassa nyt 106 paikan enemmistö.

Juttua päivitetty Sampo Terhon kuvalla sekä uudella tiedolla tilaisuuden päättymisestä.

 

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE