Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä vihjaili Ahvenanmaasta – “Suomi kyllä ottaisi lisäpaikan vastaan”

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei ota vielä kantaa siihen, annettaisiinko Suomelle tuleva Euroopan parlamentin lisäpaikka Ahvenanmaalle.

Sipilä kirjoitti perjantaina Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa pitävänsä huolen siitä, että parlamentin lisäpaikan jakamisessa “kuullaan myös ahvenanmaalaisten näkemyksiä”. Brysselissä Sipilä kertoi, että keskustelua paikan täyttämisestä ei ole vielä aloitettu, vaan se käydään kun paikkajaosta on päätetty.

EU-johtajien odotetaan näyttävän tänään vihreää valoa sille, että Suomi ja useat muut jäsenmaat saavat lisäpaikkoja EU-parlamenttiin. Suomelle olisi tulossa yksi paikka nykyisen 13 mepin lisäksi.

Kokous on epävirallinen, mutta EU-johtajilta odotetaan poliittista ratkaisua siitä, mitä Britannialta vapautuville paikoille Euroopan parlamentissa tehdään. Virallisesti päätökset tehdään myöhemmin.

Suomi olisi halunnut jättää Britannialta vapautuvat paikat kokonaan täyttämättä. Päätös parlamentin paikkaluvusta vaatii kaikkien maiden yksimielisen päätöksen, ja halutessaan Suomi voisi estää sovun.

Britannialla on tällä hetkellä 73 paikkaa, joista 27 oltaisiin jakamassa jäljelle jäävien maiden kesken. Parlamentti on pienentymässä nykyisestä 751 mepistä 705 meppiin.

Sipilän mukaan Suomi ottaa lisäpaikan kyllä vastaan, jos sellaisen saa.

Lisää aiheesta

STT–ANNIINA LUOTONEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE