Politiikka

Sipilää kuumotetaan taas: ”Milloin Suomen kansa on antanut hallituksen mielestä suostumuksensa siihen, että Suomi viedään osaksi EU:n liittovaltiota?”

Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Kansanedustaja Ville Tavio (ps.) kysyi suullisella kyselytunnilla pääministeri Juha Sipilältä hallituksen EU-politiikasta. Hän viittasi EU:n komission puheenjohtaja Junckerin puheeseen, jossa Juncker linjasi unionin tulevaisuutta.

– Junckerin puheessa kerrottiin, että komissio haluaa EU:lle puolustusunionin ja talousministerin sekä Schengen-alueen voimakasta laajentamista Bulgariaan ja Romaniaan. Lisäksi haluttiin EU:lle yksi superjohtaja. Kaikki tämä merkitsee EU:n liittovaltiokehityksen selvää etenemistä ja Suomen itsemääräämisoikeuden vähenemistä entisestään.

Tavio sanoo, että hallitusohjelman mukaan EU:n integraatiota ei ole tarpeen syventää kaikilla politiikan aloilla.

”Miksette noudata hallitusohjelmaa? Mitkä tarkalleen ovat ne politiikan alat, joilla ette ole syventäneet integraatiota”, Tavio ihmetteli?

Tavio totesi myös, ettei Pariisissa ja Berliinissä paljon Suomen etu paina. Hän huomauttaa, että liittovaltiokehitystä ajetaan Suomessa vastoin kansan tahtoa ja pimennossa.

– Pääministeri Sipilä, milloin Suomen kansa on antanut hallituksen mielestä suostumuksensa siihen, että Suomi viedään osaksi EU:n liittovaltiota, Tavio kysyi.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat