Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipiläkin sai tarpeekseen EK:n uhosta: “On jäänyt levy päälle”

Pääministeri Juha Sipilä toivoo myös johtajilta laajempaa esimerkkiä oman palkkamaltin näyttämisestä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ihmettelee Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtajan Veli-Matti Mattilan palkkapuheita.

– Täytyy sanoa, että ihmetyttää puheet, joiden mukaan olemme 10–15 prosenttia jäljessä ja tarvitaan monta kikyä. Jotenkin EK:lla on jäänyt levy päälle asiassa, Sipilä sanoo STT:lle.

Sipilän mukaan hallitusneuvotteluiden aikaan vuonna 2015 Suomen kustannuskilpailukyky oli Saksaan verrattuna 10–15 prosenttia perässä.

– Sen jälkeen kilpailukykysopimus oli neljä prosenttia ja on tehty käytännössä nollapalkkaratkaisut vuosina 2015, 2016 ja 2017. Yhteenlaskettuna 10 prosenttia on kurottu kiinni, kun Saksassa on ollut plusmerkkisiä palkkaratkaisuja, Sipilä sanoo.

Mattila peräänkuulutti sunnuntaina Helsingin Sanomien haastattelussa lisää kilpailukykysopimuksia ja palkkamalttia. Hänen mukaansa suomalaisten palkat ovat kilpailukyvyn kannalta 10–15 prosenttia liian korkeat.

– Palkansaajien kilpailukykysopimuksen kaltaiset toimet on nyt tehty. Paljon on kahdessa vuodessa tehty yhdessä palkansaajien kanssa, Sipilä sanoo.

Kilpailukykyeron kurominen oli hallitusohjelmassa jaettu kolmeen osaan, joista kilpailukykysopimus oli yksi osa. Toinen kolmannes oli palkkamalttia. Viimeinen kolmannes tarkoitti tuottavuuden kohottamista, jossa päävastuu on Sipilän mukaan yrityksillä.

Lisää aiheesta

– Jos Mattilan väite on, että olemme edelleen yhtä paljon jäljessä kuin kaksi vuotta sitten, niin täytyy kysyä, että mitä tuotteiden ja prosessien kehittämiselle on tapahtunut tässä ajassa, Sipilä sanoo.

EK on vetäytynyt työehtosopimusneuvotteluista ja liitot sopivat työehdoista alakohtaisesti. Mattilan mukaan myös liittokierros on EK:n näkökulmasta välivaihe.

EK:n mielestä pitkällä aikavälillä kaikki työehdot pitäisi sopia työpaikoilla työntekijän ja työnantajan kesken. Paikallisen sopimisen edistäminen on myös hallituksen tavoite, jonka etenemistä hallitus aikoo Sipilän mukaan syksyn liittokierroksella seurata.

– Samoin Suomen mallista sovittiin kilpailukykysopimuksen yhteydessä. Se on myös työmarkkinajärjestöjen lupaus hallitukselle, että sitä ryhdytään soveltamaan. Seurataan syksyllä miten tulee käymään, Sipilä sanoo.

Suomen mallilla tarkoitetaan vientivetoista liittokierrosta. Sen toteutuminen on epävarmalla pohjalla, kun esimerkiksi Metsäteollisuus on irtautunut keskusteluista.

Sipilä toivoo myös johtajilta laajempaa esimerkkiä oman palkkamaltin näyttämisestä.

Orpo pitää Mattilan palkkapuheita enemmän hajottavina kuin kokoavina.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) pitää EK:n puheenjohtajan palkkapuheita enemmän hajottavina kuin kokoavina.

MTV:n kolumnissaan Orpo kirjoittaa, että puheet kaikkia aloja koskevasta liian kovasta palkkatasosta eivät kuvaa nykytilaa Suomen talouden ongelmista.

– Suomea ei rakenneta ruokkimalla vastakkainasettelua, vaan yhdessä sopimalla.

Eikä menestyvää Suomea rakenneta palkkoja alentamalla, Orpo muistuttaa.

Jutun kuva on vaihdettu ja siihen on lisätty Juha Sipilän kommentteja STT:lle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE