Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Sipilällä pitänyt kiirettä – yhteiskuntasopimuksenkin vastaukset saatu

Lehtikuva
Hallitustunnustelija Juha Sipilällä oli kiireinen tiistaipäivä.

Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat toimittaneet vastauksensa niin sanotun yhteiskuntasopimuksen pohjaksi hallitustunnustelija Juha Sipilälle. Oman vastauksensa ovat antaneet myös Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ja Suomen Yrittäjät.

Demokraatti.fi/STT

Järjestöjohtajat tapaavat Sipilän huomenna iltapäivällä. Huomenna alkavista keskusteluista voi olla lopputuloksena sopimus Suomen tarvitsemista uudistuksista tai kirjaus hallitusohjelmaan.

Sipilä esitti järjestöille viime viikolla kolme kysymystä. Tuleva pääministeri halusi kuulla, miten järjestöt parantaisivat tuottavuutta, helpottaisivat työllistämistä ja tehostaisivat työttömyyden hoitoon varattujen määrärahojen käyttöä.

Onnistuminen on kiinni siitä, kuinka tasapuolisesti uudistuksia tehdään.

Palkansaajakeskusjärjestöistä kerrotaan, että niiden vastaukset ovat useamman sivun mittaisia.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola kuvaa järjestönsä vastauksia vielä melko yleispiirteisiksi. Hän ei ole vakuuttunut siitä, syntyykö lähiviikkoina laaja yhteiskuntasopimus.

– Onnistuminen on hyvin pitkälle kiinni siitä, kuinka tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti uudistuksia tehdään, Palola sanoo.

SAK:n Lauri Lyly uskoo, että asioissa voidaan edetä kolmella tavalla. Osapuolet voivat suoraan sopia joistakin asioista tai ilmaista yhteisen tahtonsa uudistusten suunnasta. Kolmantena mahdollisuutena on, että keskusteluiden lopputulemat päätyvät hallitusohjelmaan.

Akavan Sture Fjäder sanoo järjestön lähtevän keskusteluihin ennakkoluulottomasti.

– Voisin kuvitella, että syntyy yhteinen tilannekuva, agenda tai ainakin suunta. Toimenpiteistä voimme olla eri mieltä.

Järjestöt eivät vielä tänään julkistaneet Sipilälle antamiaan vastauksia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE