Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilältä dramaattiset sanat – vahvistiko tämä maakuntauudistuksen siirtymisen vuodella?

Pääministeri Juha Sipilä.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan maakuntavaalit olisi pidettävä ennen huhtikuun eduskuntavaaleja, muutoin maakuntien aloittaminen hallituksen kaavailemassa aikataulussa vuonna 2020 ei onnistu.

Käytännössä tämä tarkoittaisi maakuntauudistuksen siirtymistä vuodella.

– Virkamiesarvion mukaan silloin jää liian vähän aikaa, koska maakunnat silloin järjestäytyvät käytännössä kesä–heinäkuussa ensi vuonna ja se puoli vuotta on liian lyhyt aika, Sipilä toteaa medialle tilanteesta, jossa maakuntavaalit siirtyisivät eduskuntavaaliajankohtaan tai sen yli.

– Eli jos mennään eduskuntavaaleihin tai europarlamenttivaaleihin niin silloin aikaa on liian vähän. Minä luottaisin siinä nyt ihan täysin siihen virkamiesarvioon, jonka sain tuossa muutama viikko sitten eli jos valiokunta ei pysty mietintöluonnostaan antamaan heinäkuun loppuun mennessä niin se automaattisesti tarkoittaa, että uudistus siirtyy vuoteen 2021.

Viittaako tällä hetkellä jokin siihen, että he pystyisivät antamaan sen heinäkuun loppuun mennessä?

– Ei viittaa, Sipilä vastasi.

Sipilä vastasi toimittajien kysymyksiin keskustan ryhmäkokouksen jälkeen tänään eduskunnassa.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen on huolissaan maakuntauudistuksen siirtymisestä.

– Kaikkosen pitääkin olla huolissaaan eduskuntaryhmän puheenjohtajana, mutta tietenkin hallituksesta olemme vähän kauempana näistä eduskunnan aikatauluista. Eduskunta päättää nyt ja huomenna ilmeisesti kuullaan, onko uudistus voimassa 2021 alusta vai 2020 alusta, Sipilä sanoo.

“Se on ihan sama, milloin vaalit pidetään, mutta maakunnilla pitää olla tarpeeksi aikaa.”

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ottanee huomenna kantaa siihen, millä tavoin sote- ja maakuntauudistus etenee kesän aikana.

Kysymykseen, uskooko pääministeri siihen, että valiokunta huomenna pääsee yhteisymmärrykseen ja uudistus voi valmistua 2020, Sipilä toteaa vain, että kyllä valiokunnan aikatauluista pitäisi päästä yhteisymmärrykseen.

Mitä tapahtuu, jos uudistus lykkääntyy vuodella?

– Sitä täytyy ruveta arvioimaan sitten sen jälkeen, mutta tietenkin se, että aika paljon menee työtä hukkaan, mitä nyt esimerkiksi maakunnissa on tällä hetkellä tehty. Onhan se aika vapaa kenttä sitten markkinavoimille myllertää yksi vuosi enemmän tuolla. Kyllä varmaan tulee ulkoistamispäätöksiä, jotka eivät ehkä niin harkittuja sitten ole, jos epävarmuus jatkuu uudistumisen alkamisesta, Sipilä vastaa.

Kuinka vakava paikka on keskustalle, jos maakuntavaaleja siirretään?

– Tämä on Suomelle vakava paikka, se milloin uudistus astuu voimaan ja astuuko se ylipäänsä voimaan. Kyllä tämä on nyt tärkeä saada maaliin, että myöskin 10 vuoden päästä pystytään tarjoamaan nykyisen tasoiset palvelut jokaiselle suomalaisille. Sehän tässä on uudistuksessa tarkoituksena, Sipilä vastaa medialle.

Sipilältä kysyttiin myös, miksi kokoomuksella ei näytä olevan vastaavaa intoa kuin keskustalla järjestää maakuntavaaleja ennen eduskuntavaaleja.

– Se on ihan sama, milloin vaalit pidetään, mutta maakunnilla pitää olla tarpeeksi aikaa siihen, että he ovat valmiita sitten aloittamaan, kun se aloituspäivä tulee. Eli noin 9 kuukautta virkamiesarvion mukaan tarvitaan siihen aikaan. Näistä ajoista meidän pitää vain pitää kiinni, että kaikilla on riittävä aika valmistautua isoon uudistukseen.

Uutiseen korjattu pian julkaisun jälkeen otsikkoon ja tekstin alkuun korjattu sote-uudistuksen tilalle sana maakuntauudistus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE