Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilältä kysyttiin julkisen talouden tasapainosta – pyysi katsomaan Wikipediaa

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.

Helsingin Sanomat kertoi tänään, että tuleva hallitus olisi käynnistämässä nopeiden junaratojen suunnittelua Helsingistä Turkuun, Tampereelle sekä itäiseen Suomeen.

Johannes Ijäs

Demokraatti

– Luulen, että aika montakin hanketta tullaan laittamaan käyntiin, hallituksenmuodostaja Antti Rinne on tyytynyt kommentoimaan asiaa.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä (kesk.) kommentoi myös tänään lyhyesti liikennehankkeita.

Hänen mukaansa hankkeet on varaa tehdä, jos ne toteutetaan hankeyhtiömallilla. Sitä Sipilä ei tarkentanut, millaista hankeyhtiötä hän nykytilanteessa kannattaisi.

– Mistään ei ole vielä sovittu meno-, vero- eikä myöskään tulopuolen asioista, Sipilä muistutti.

– Kaikki nämä isot ratahankkeet on mahdollista toteuttaa hankeyhtiömallilla, jos sitä halutaan jatkaa. Meillä on yhtiö jo perustettu ja siellä on 100 miljoonaa tilillä rahaa, Sipilä tarkensi.

– Onhan tarpeita muitakin, poikittaisia yhteyksiä ja alempiasteista tieverkkoa. Kyllähän liikenneinfraan menisi oikeastaan niin paljon rahaa kuin sitä vain olisi käytettävissä.

Sipilän mukan keskusta lähtee siitä, että esimerkiksi valtion omaisuustuloja voitaisiin käyttää niin kuin viime kaudella liikenteen korjausvelan pienentämiseksi.

Sipilän mukaan tällä hetkellä halitusneuvotteluissa on paljon toiveita, mihin rahaa käytettäisiin.

– Niitä toiveita tuohon talouden realismin suppiloon sitten aletaan survomaan. Katsotaan, mitä sieltä tulee ulos, hän kommentoi hallitusneuvottelujen meneillään olevaa vaihetta.

Sipilältä kysyttiin myös keskustan kynnyskysymyksestä julkisen talouden tasapainosta ja siitä, mahdollistaisiko se kuntien tai valtion velkaantumisen.

– Julkisen talouden tasapainosta löytyy hyvä määritelmä Wikipediasta, Sipilä vastasi ja poistui Säätytalon aulasta neuvottelemaan.

Keskustan kynnyskysymysten mukaan julkisen talouden, mukaan lukien kuntatalouden, on oltava tasapainossa vuonna 2023.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE