Kolumni

ARMAS LAHONIITTY

Kirjoittaja on entinen Turun kaupunginjohtaja.

Sipilän hallituksen sinnikkyys on uskollista laatua — ”Työttömille keppiä, rikkaille lisää rahaa”

Hallitus jatkaa uskollisesti linjallaan, eli työttömille keppiä ja turvan heikennyksiä, yrityksille ja rikkaille lisää rahaa ja yhteiskunnan tukea. Viimeisin yritys oli yrittää saada kolmikantasiunaus lisäheikennyksille.

Sitkeässä istuu ajatus siitä että työttömyys johtuu henkilöiden omasta laiskuudesta. Hallituksen mielestä paras tapa työttömyyden poistamiseen on kurjistaa ihmisten toimeentuloa riittävästi niin työpaikkoja alkaa ”löytymään.”Hallitus pähkäilee karenssipäivien lukumäärän kanssa, kun työllisyysongelma on aivan muualla. Kun ns. kilpailukykysopimus on nyt saatu maaliin olisi hyvä saada laskelma myös työnantajien tekemistä palkkojen alennuksista, lahjoituksista ym. taloudellisista uhrauksista, joita luvattiin.

Mikkel Näkkäläjärvi kirjoitti Demokraatin kolumnissaan, että pitää pysyä tosiasioissa ja että mielipiteet voivat erota mutta faktat ovat samoja. Istuva hallitus ei kuitenkaan ole ottanut käyttöön tätä periaatetta. Se edelleen haikailee ”kovia päätöksiä työllisyyden parantamiseksi”. Kumma kyllä tämän kovuuden kohteena ovat toistuvasti työttömät työnhakijat kun kovuutta pitäisi osoittaa aivan eri suuntaa. Sääntelyn purkaminen oli myös tavoitteena mutta se ei koske työttömiä vaan heille suunnitellaan lisää sääntöjä.

Hallituksen esitykset työntekijän aseman heikentämiseksi perustuvat oletuksiin ja oikeistolaiseen ideologiaan eivät tutkimuksiin ja tosiasioihin. Se näkyy myös valtiovarainministeriön perusteluissa.

Miljardien tulonsiirroista ei kuitenkaan ole ollut muuta vaikutusta kuin osinkomäärien kasvu suuryrityksillä.

Hallituksen esityksessä työnantajalle ”tulee oikeus palkata pitkäaikaistyötön määräaikaiseen työsuhteeseen ilman perusteluja.” Samoin ”koeaika pitenee puoleen vuoteen ja työnantajan takaisinottovelvoite lyhenee neljään kuukauteen”. Minkään toimenpiteen työllisyysvaikutuksesta ei ole tutkittua tietoa.

Sen VVM itsekin myöntää: ”Tutkimustietoa, joka olisi kohdistettu juuri määräaikaisen työn sääntelyn purkamisen ja pitkäaikaistyöttömyyden väliseen yhteyteen on kuitenkin kohtalaisen vähäistä.”” Koeajan pituuden vaikutuksista on olemassa hyvin niukasti tutkittua tietoa, joten lain vaikutusten arviointi objektiivisin kriteerein on haasteellista.” ” Takaisinottovelvollisuuden vaikutuksista työmarkkinoilla ei juuri ole tehty empiiristä tutkimusta. Onkin mahdotonta luotettavasti arvioida, onko sillä todellisia vaikutuksia työllistämiskynnykseen vai ei.”

Nämä perustelut huomioon ottaen Suomen Yrittäjät –järjestön lupaus 60 000 työpaikasta näiden uudistusten ja paikallisen sopimisen sallimisen jälkeen on propagandaa. Taisi yrittäjien puheenjohtaja vielä todeta, että työpaikat syntyvät ilman palkanalennuksia.

Vuodesta toiseen on myös yrityksille annettuja verohelpotuksia perusteltu dynaamisilla vaikutuksilla eli työllistämisen parantumisella. Miljardien tulonsiirroista ei kuitenkaan ole ollut muuta vaikutusta kuin osinkomäärien kasvu suuryrityksillä. VVM:n mukaan valtion yritystuet, sekä suorat että epäsuorat ovat yhteensä n. 6 miljardia euroa. Niitä ovat nykyään arvostelleet jo myös eräät elinkeinoelämän johtajat ja tutkimuslaitosten tutkijat.

Ensi vuoden budjetissa ehdotukset lahja- ja perintöveron sekä eräiden yritystulojen veronalennukset ovat esillä, samaan aikaan kun koulutuksesta ja tutkimuksesta leikataan. Tämä on sitäkin ihmeellisempää kun lähes kaikki sekä kotimaiset että kansainväliset koulutuksen ja innovaatiopolitiikan asiantuntijat ovat sitä arvostelleet.

Taloustiede on lähes aina myös poliittista taloustiedettä.

Tällaisena aikana kun globalisaation vaikutuksia pitäisi entistä enemmän pystyä hyödyntämään pitää Suomessa sijoittaa tulevaisuuteen. Tämä edellyttäisi sisäistä eheyttämispolitiikkaa ja entistä oikeudenmukaisempaa tulo ja talouspolitiikkaa. Historia osoittaa, että mikään markkinatalous ei ole säätelemättömänä luonut hyvinvointiyhteiskuntaa. Aina on tarvittu valtiota, kuntia ja ohjattua markkinataloutta. Tällainen yhteiskunta tarvitsee myös vahvaa ay-liikettä.

Tästä syystä ulkopuolelta katsottuna Akavan lähtö työntekijärintamasta juuri nyt näyttää erikoiselta. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että kyseessä on jonkinlainen valtaan liittyvä liikehdintä. Kuvitteleeko Akava saavansa parempia sopimuksia ja enemmän vaikutusvaltaa, irtautuessaan yhteisestä palkansaajarintamasta? Juuri nyt tarvittaisiin palkansaajien ja koko työntekijäjoukon kannalta yhteistyötä. Ay-liikkeen pitää uudistua, sen pitää olla paljon ketterämpi kuin tähän saakka ja sen tulee ennakoida tulevia haasteita paljon perusteellisemmin.

Taloustiede on lähes aina myös poliittista taloustiedettä ja siksi esimerkiksi palkansaajien tutkimuslaitosta tarvitaan tutkimustiedon objektiivisuuden varmistamiseksi. On voitava testata EK:n ja myös pankkien ekonomistien esittämät väitteet tosiasioihin nojautuen.

ARMAS LAHONIITTY

Kirjoittaja on entinen Turun kaupunginjohtaja.

Kolumni

Sirpa Paatero

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Tämäkö on tulevaisuuden kuva: R-kioskista saa kossuvissyt tai muut paukut?

Alkoholilain muutos herättää aina paljon keskustelua, sillä kaikki suomalaiset ovat aiheen asiantuntijoita tai ainakin suurella osalla on aiheesta mielipide. On totta, että alkoholi ja muut päihteet koskettavat sekä käyttäjiä itseään, läheisiä ja usein myös työyhteisöjä sekä täysin ulkopuolisia ihmisiä. Näin vanha sanonta, että viinan juonti on jokaisen oma asia ei pidä paikkaansa.

Uudistusta on tehty nyt vahvasti markkinoiden ehdoilla, kun halutaan enemmän alkoholia sisältävät 5.5% juomat sekä myös tislaamalla tehdyt juomat eli juomasekoitukset myyntiin nykyisen 350 myyntipaikat sijaan jopa 8 400 paikkaan.

Näin siis mahdollisesti jokaisesta R-kioskista on tulevaisuudessa mahdollisuus ostaa vaikkapa kossuvissyt tai muut paukut. Ainakin tähän mennessä aina saatavuuden lisääntyessä alkoholin käyttö on kasvanut ja vahvaa epäily on, että näin käy myös tälläkin kerralla.

Vaikka monien mielestä olisikin kiva saada ostettua alkoholia mahdollisimman helposti, on yli puolet kansalaisista kuitenkin sitä mieltä, että alkoholin saatavuus eli nykyinen malli on hyvä. He eivät kaipaa lisää vapauttamista.

Kahdeksan kymmenestä suomalaisesta pitää alkoholista aiheutuvia ongelmia merkittävinä. THL:n arvion mukaan alkoholin kulutus tulee lisääntymään, ehkä 6 prosenttia, joka tarkoittaa 150 kuolemaa ja 1 500 sairaalahoitopäivää lisää. Tämä siis samalla, kun sote-uudistuksessa yritetään suitsia kustannusten nousua. Alkoholista aiheutuvat kustannukset ovat jo tällä hetkellä yli kaksi miljardia euroa.

En näkisi ollenkaan pahana asiana, että hallitus peruuttaisi tämän hankkeen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi asia koskettaa myös poliisia, jonka mukaan lisäystä tulee oletettavasti rikosten, itsemurhien, tapaturmien, onnettomuuksien, tulipalojen, hukkuneiden etsintään sekä lastensuojelutapauksiin. Tälläkin hetkellä 70 prosentissa poliisin tehtävissä on päihteet mukana ja suomalaisten yleisin päihde on yhä edelleen alkoholi.

Kun ravintoloiden anniskeluaikoja vapautetaan, annosmäärärajoitus poistetaan ja anniskelupaikanhoitajan ja anniskelualueita koskevia määräyksiä vapautetaan, niin poliisien tarve, erityisesti yöllä, lisääntyy.

Miltä näyttävätkään ensi kesän festarit näillä pelisäännöillä? Näiden muutosten pohjalta poliisi arvioi työpaineen siirtyvän yhä vahvemmin yöllisten hälytysten hoitamiseksi. Kun samaan aikaan poliisit kärsivät resurssivajeesta, tarvitaan alkoholilain muutoksen johdosta poliiseja lisää arviolta 150 henkilötyövuotta, eli lisärahaa tarvitaan lähes vuosittain 15 miljoonaa euroa. Samalla tarvetta olisi selviämisasemaverkoston lisäämiseen, joka tulisi tehdä soten yhteydessä.

Kun lasketaan yhteen sosiaali- ja terveydenhuollon ja poliisien lisäystarpeet, vaikka siihen lasketaan lisääntyvät verotulot, ovat lisäkustannukset jopa noin 80 miljoonaa euroa.

Taloudellisen perusteen lisäksi syynä tulisi olla inhimilliset menetykset jokaisen käyttäjän, lasten, perheiden, työpaikkojen ym. osalta. En näkisi ollenkaan pahana asiana, että hallitus peruuttaisi tämän hankkeen.

Sirpa Paatero

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Miapetra Kumpula-Natri.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.).

Robotisaatio ei ole mörkö vaan mahdollisuus

Euroopan parlamentin hyväksymä robottiraportti on hieno, jopa lyyrinen. On helppo huomata, että viime täysistunnossa hyväksytyn päätöslauselman kirjoittaja, luxemburgilainen demari Mady Delvaux, on koulutukseltaan sekä insinööri että kirjallisuustieteilijä. Harvoinpa EU-papereista saa lukea viittauksia Mary Shelleyn, Isaac Asimovin tai muiden kirjailijoiden tekoälyhahmotelmiin.

Robotiikkaa koskevia sääntöjä käsitellyt päätöslauselma on paitsi kaunis, myös erittäin tärkeä Euroopan ja Suomen tulevaisuudelle.

Siinä hahmotellaan, millaisia sääntöjä roboteille tarvitaan sitten, kun robotisaatio vielä hiukan etenee. Moraaliset, taloudelliset ja työtä koskevat kysymykset ovat edessämme jo nyt, ja alle kymmenen vuoden kuluessa niitä tulee paljon lisää. On esimerkiksi laadittava säännöt siitä, missä määrin itseoppiva kone voi olla vastuussa teoistaan tai laiminlyönneistään ja ratkaistava, voiko roboteilla olla oikeudellinen asema.

Valitettavasti oikeisto äänesti päätöslauselmasta pois monia työtä ja sosiaaliturvaa koskevia kohtia. He eivät halunneet selvittää, millaisia vaikutuksia robotiikan ja tekoälyn kehittämisellä saattaa olla vaikkapa sosiaaliturvajärjestelmien kestävyydelle ja vertoukselle – miten työmarkkinat muuttuvat, ketkä jäävät työttömiksi ja millaisia uusia työllisyysmalleja meidän täytyy luoda?

Oikeisto kieltäytyi ottamasta huomioon robottien mahdollisia riskejä työmarkkinoihin. He eivät ole edes valmiita aloittamaan keskustelua aiheesta, ja sivuuttivat kansalaisten huolet.

Oikeisto haluaa katsella muualle ja väistelee.

Tämä tarkoittaa, että yhteiskunnan rahoituksen, inhimillisen sosiaaliturvan sekä uusien työpaikkojen ja -ehtojen kehittäminen kaatuu myös robotiikka-asiassa vasemmiston harteille.

Robotisaatio ei ole mörkö vaan mahdollisuus. Siinä on riskejä, esimerkiksi joidenkin alojen katoamisen aiheuttama työttömyys tai vaurauden yhä epätasaisempi jakautuminen, joita tulee pehmentää. Nyt oikeisto haluaa katsella muualle ja väistelee. Jää meidän vastuulle luoda tasa-arvoinen tulevaisuuden yhteiskunta.

Miapetra Kumpula-Natri.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.).

Kolumni

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja, talousvaliokunnan sd-vastaava

Lauri Ihalainen: Hallitukselta ei saa tulla puskista palkansaajien asemaa heikentäviä esityksiä

Kiky-sopimuksen merkityksestä ja vaikuttavuudesta on tehty monia arvioita. Viimeksi EU:n komissio arvioidessaan Suomen talouden tilaa korosti kilpailukykysopimuksen merkitystä kustannuskilpailukykyyn ja työllisyyteen.

Kiky-sopimuksen aikaansaaminen oli kivulias ratkaisu palkansaajille ja liitoille. Moni palkansaaja koki ratkaisussa epäoikeudenmukaisuuksia. Ratkaisu on kuitenkin sisältönä merkittävämpi muun muassa siksi, että sillä siivottiin hallituksen pöydältä ns. pakkolakipaketti, suuret lisäleikkaukset ja paikallisen sopimisen järjestäminen pakottavalla lainsäädännöllä.

Kiky-sopimuksen solmimisen yhteydessä työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat (10.3.2016) ns. uuden Suomen sopimusmallin etenemisen tiekartasta. Tässä kannanotossa korostettiin työn kilpailukyvyn edistämistä, Suomen talouden kasvua sekä työllisyyttä. Työmarkkinaratkaisulla tuetaan kilpailulle alttiiden alojen kilpailukykyä, pitkäjänteistä työllisyyttä, tuottavuuden kehitystä sekä julkisen talouden tasapainoa.

Myöhemmin kävi ilmi, että keskusjärjestöllä ei uuden sopimusmallin rakentamiselle jätetty neuvottelijan roolia.

Jo alkaneet neuvottelut vientialojen työmarkkinajärjestöjen kesken karahtivat kiville, kun Metsäteollisuus irtautui yhteisen mallin rakentamisesta ja oli jo aiemmin irtisanonut Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n jäsenyydestä. Samanaikaisesti EK ilmoitti irtisanovansa keskusjärjestötason sopimukset.

EK:n psykologinen pelisilmä petti.

Sen seurauksena oli epävarmuuden kasvu siitä, voiko sovittuun luottaa ja mitä irtisanottujen keskusjärjestöjen sopimusten asiat saadaan neuvoteltua alakohtaisiin sopimuksiin. EK:n psykologinen pelisilmä petti olosuhteessa, jossa syksyn työmarkkinaneuvottelut olivat muutoinkin vaikeasti hallittavat. EK voisi osaltaan varmistaa, että irtisanottujen sopimusten tekstit saadaan liittosopimuksiin, mieluummin ennen uusien sopimusten neuvotteluja.

Hallituksen ei toki pidä puuttua järjestöjen välisiin neuvotteluihin. Mutta hallitusta luulisi kiinnostavan se, miten syksyn työmarkkinaratkaisut tukevat kilpailukykyä, työllisyyttä ja ostovoimaa. Hallitus voi toiminnallaan luoda luottamusta ja hyvän toimintaympäristön tehtäville ratkaisuille.

Siksi hallituksen ajallisesti ensisijaisena tehtävänä on varmistaa, että kaiken epävarmuuden ja luottamusvajeen keskellä ei puoliväliriihessä hallitukselta tule puskista mitään työmarkkinoita koskevia palkansaajien asemaa heikentäviä uusia esityksiä, joista ei ole aidosti neuvoteltu järjestöjen ja hallituksen kesken.

Kun tunnistaa tähän liittyvät politiikan oikean laidan poliittiset intohimot, olisi maltti hallituksessa nyt valttia. Työmarkkinajärjestöjen kesken näissäkin olosuhteissa tulisi säilyä hyvänä halu ja kyvykkyys tehdä uusia sopimuksia.

Nyt syntynyt neuvotteluasetelma puoltaa sitä, että palkansaajaliitot yli keskusjärjestörajojen toimivat yhtenäisesti ja koordinoidusti. Näin tekee myös työnantajapuoli.

Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen neuvottelupöydällä on kymmenen kohdan lista asioista, joista olisi hyvä päästä ratkaisuun ennen kehysriihtä. Joukossa on ratkaisujen hakeminen ns. 0-sopimusehtoihin ja siihen, miten työttömät voivat kouluttautua omaehtoisesti työttömyysturvalla. Toivottavasti näissä päästään ratkaisuun neuvotteluissa.

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja, talousvaliokunnan sd-vastaava

Kolumni

Suna Kymäläinen

KIrjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

”Finavian yli 30 miljoonan ja vakuutusveron 15 miljoonan tappiot ovat piste” – Suna Kymäläinen: Kuka tästä vastaa?

Politiikka on maratonlaji, jossa pikavoittoja ei tunneta. Politiikassa ei voi vain käväistä, eikä sukeltaa ytimiin perehtymättä ensin sen historiaan, kulttuuriin, toimintatapoihin ja erityisesti itse asiaan. Valtiota ei voi johtaa kuin yritystä. Liika kiire ja hätä johtavat huonoon valmisteluun, joka lopulta pysäyttää kehityksen.

Hätä ja ajatus siitä, että maailma muuttuu tänään, koska tahdon niin, ei toimikaan demokratiassa. Vauhtisokeus on yksi vitsauksista, joihin poliittinen vaikuttaja voi kompastua.

Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) totesi heti ministerikautensa aluksi, että on vain käymässä politiikassa. On vaikea arvioida, miten paljon hän söi tuolla todistuksellaan vaikutusmahdollisuuksiaan ja uskottavuuttaan, mutta kovin ovat laihanlaiset tulokset ja demokratialle vieraita hänen toimintamallinsa. Lista on pitkä. Ja turhakin valmistelu maksaa.

Liikennepoliitikkona on tässä vauhdissa kyyti huimannut. Hätäisesti valmisteltuja esityksiä puutteineen on tippunut ja niistä yksi toisensa perään lopulta peruttu. Suunnitelma liikenneväylien yhtiöittämisestä jäätyi ja siirtyi parlamentaariseen työryhmään valmisteltavaksi.

Vene- ja moottoripyöräveroa ei tullut, päinvastoin valtion kassaan tuli 15 miljoonan euron vaje vakuutusveron tuotossa, kun motoristit postivat käytöstä 100 000 pyörää jo ennen kuin esitys ehti edes voimaan!

Eduskunnan täysistunnossa tästä käytettäisiin termiä ”muunneltu totuus”.

Valtionyhtiö Finavian omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä Berner hyväksyi yli 30 miljoonan tappiot veronmaksajien pussista. Hän edesauttoi kanneoikeuden umpeutumisen. Pysäyttäessään prosessin hän siirtyi yritysjohtajamaiseen diktatuuriin ja unohti kenen tehtävää omistajaohjauksesta vastaavana on tekemässä.

Henkilökohtaiset suhteet, kenties vilpitönkin tahto pelastaa prosessiin liittyneet tahot ja muotovirheet johtivat tilanteeseen, jossa ministeri itse oli liemessä polviaan myöden. Ministeri tietenkin kielsi tämän, ”poliittista ohjausta ei ole ollut.” Surullista sinänsä, että myöhemmin muun muassa sähköpostien julkaisujen jäljiltä kävi päivänselväksi, että poliittista ohjausta oli, eikä edes vähän. Eduskunnan täysistunnossa tästä käytettäisiin termiä ”muunneltu totuus”.

Liikennepolitiikkaa kuusi vuotta tehneenä pidän hyvänä, että monet erittäin huonot esitykset ovat kaatuneet. Olen erittäin huolestunut siitä, mihin veroeuromme käytetään. Finavian yli 30 miljoonan ja vakuutusveron 15 miljoonan tappiot ovat piste. Kuka tästä vastaa? Kuinka kauan tämä voidaan hyväksyä?

Suna Kymäläinen

KIrjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Kimmo Kiljunen

KIrjoittaja on SDP:n entinen kansanedustaja

Kimmo Kiljunen: Sauli Niinistöstä SDP:n ehdokas – ”Olennaisinta on tunnistaa kansakunnan kokonaisetu”

Jos ulko- tai sisäpolitiikassa jommankumman pitää olla rempallaan, niin olkoon se sisäpolitiikka, lohkaisi aikoinaan presidentti Urho Kekkonen. Sipilän hallituksen linjanvetoja arvioitaessa alkaa olla pelko, että sekä sisäpolitiikka että ulkopolitiikka ovat rempallaan.

Suomen perinteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähtökohta on ollut hyvien naapuruussuhteiden vaaliminen sekä kansainväliseen liennytykseen ja vakauteen panostaminen. Mieluummin ystävät lähellä ja jos vihollisia on, niin kaukana, kuin vihollinen lähellä ja ystävät kaukana.

Olemme aiemmin olleet aloitteellisia ja sisäistäneet laajan turvallisuuden käsitteen. Se on jakamaton ja koskee myös muita kuin sotilaallisia kysymyksiä. Puhutaan ihmisten, ei vain valtioiden turvallisuudesta. Turvallisuutta ei haeta naapurin kustannuksella vaan yhteistyöstä.

Nykyhallituksen linjauksissa taas korostuu sotilaallinen vahvistuminen. Samalla leikataan kriisinhallinnan, rauhanvälityksen ja kehitysyhteistyön resursseja. Emme panosta kuten aiemmin konfliktien ennaltaehkäisyyn, ihmisoikeuksiin ja kehitykseen. Olemme päässeet Amnesty Internationalin kunniattomalle listalle turvapaikkapolitiikallamme.

Kevyet ulkopoliittiset heitot eivät kerro harkinnasta ja vastuullisuudesta.

Pienen maan vahvuus ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on vakaus ja ennakoitavuus. Kevyet ulkopoliittiset heitot, joita olemme kuulleet ulkoministeri Timo Soinilta ja yksipuoliset avaukset, joita puolustusministeri Jussi Niinistö on viljellyt, eivät kerro harkinnasta ja vastuullisuudesta. Tällaisia ovat mm. olleet ehdotukset Ahvenanmaan kansainvälisen demilitarisointisopimuksen purkamisesta tai Yhdysvaltojen taistelujoukkojen osallistuminen Suomen maaperällä sotaharjoituksiin.

Isot linjat ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on syytä sopia yhdessä, mieluiten kansallisella konsensuksella. Peruslinjauksia ei pidä rukkailla vaihtuvin hallituskoalitioin. Yhdessä joka tapauksessa joudutaan toimimaan, jos tiukin paikka tulee.

Kaikki toimet, jotka lisäävät lähiympäristömme vakautta ja lieventävät vastakkainasettelua, vahvistavat myös Suomen turvallisuutta. Tässä suhteessa tasavallan presidentti Sauli Niinistön aloitteellisuus Itämeren lentoturvallisuuden lisäämiseksi ja Ukrainan kriisin sovittelemiseksi ovat ilmentäneet aktiivista vakauspolitiikkaa.

Suomen turvallisuuden perustekijä on se, että Suomi ei salli kenenkään käyttää aluettaan muille sotilaallisesti vihamielisiin tarkoituksiin. Emme halua, että yksikään maa kokee oman turvallisuutensa uhatuksi meidän toimistamme johtuen. Yhteinen raja on turvallinen vain, jos molemmat osapuolet kokevat niin.

Presidentinvaalia ei pidä ymmärtää vain puolueiden keskinäisen mittelön näkökulmasta.

Presidentti Mauno Koivisto totesi aikoinaan, että Suomen historian synkimmät luvut ovat niitä, kun meidät on vedetty mukaan muiden sotiin. Tulisi välttää sellaisia liittoutumia tai sopimuksia, jotka sitoisivat Suomen suurvaltojen vastakkainasetteluun. Emme halua tyrkyttäytyä mahdollisessa suurvaltaristiriidassa osapuoleksi, ja vielä etumaastoon?

Arvion tekemistä Nato-jäsenyydestä helpottanee amerikkalaisten sotilasasiantuntijoiden näkemys, jonka mukaan Suomi ei nykytilanteessa tarvitse Naton turvatakuita. Sen sijaan, jos Suomi olisi hakeutumassa Naton jäseneksi, sotilasliiton turvatakeet saattaisivat olla hyvinkin tarpeen.

Tasavallan presidentti Niinistön harkitseva ja turvallisuuspolitiikkamme pitkänlinjan realiteetit tunnistava lähestymistapa nauttii kansalaisten enemmistön tukea. Presidentinvaalia ei pidä ymmärtää vain puolueiden keskinäisen mittelön ja profiilinnoston näkökulmasta. Olennaisinta on tunnistaa kansakunnan kokonaisetu.

Siksi sosialidemokraattien tulisi vakavasti harkita tasavallan presidentti Sauli Niinistön asettamista SDP:n presidenttiehdokkaaksi.

Kimmo Kiljunen

KIrjoittaja on SDP:n entinen kansanedustaja