Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilän hallitus ei voi kehua itseään talouskasvusta – Asiantuntijat SS:lle: “Sulat hattuihin edellisille hallituksille”

PT:n Eero Lehto arvioi, että suurin osa Suomen investoinneista on muun kuin kiky-sopimuksen ansiota.

Nykyhallitus ei voi ottaa kunniaa talouskasvusta, arvioivat asiantuntijat Savon Sanomille. Sulat myönteisistä talousluvuista menevät edellisten hallitusten hattuihin niiden avustuspäätösten takia.

Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen sanoo, että puolet koko maan rakentamisen kasvusta on Länsimetron ja Kehäradan päätösten seurausta.

Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius varoisi tässä vaiheessa tekemästä tulkintaa, että nykyhallituksen kilpailukykysopimus näkyy jo talouskasvuna. Palkansaajien tutkimuslaitoksen PT:n ennustepäällikkö Eero Lehto puolestaan arvioi, että kaikki Suomeen tulleet investoinnit ovat jäljitettävissä muihin syihin kuin kiky-sopimukseen.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi hiljattain, että kikyn vaikutukset alkavat näkyä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE