Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Sipilän hallitus uhkaa kaatua – ”Hupsista vaan ja löytyi”

Kari Hulkko
Antero Laukkanen, Antti Lindtman, Outi Alanko-Kahiluoto ja Aino-Kaisa Pekonen kertoivat neljän oppositiopuolueen välikysymyksestä.

SDP:n ryhmänjohtaja Antti Lindtman korostaa, että hallitus tekee jatkuvasti arvovalintoja, joista SDP on eri mieltä. Tästä on kyse myös eläkkeensaajien kohtelussa. SDP, vihreät, vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit jättävät huomenna aiheesta välikysymyksen.

Rane Aunimo

– Autoveron alennukseen löytyi 200 miljoonaa. Raha on tiukassa mutta hupsista vaan ja löytyi, Lindtman ihmettelee.

Lindtman luettelee, kuinka Sipilän hallitus iskee monella leikkauksella yhtäaikaa samoihin ihmisiin: muun muassa lääkekorvausten pienentämisellä ja asumistuen heikennyksellä.

Eläkkeensaajan asumistuen muutos yleiseksi asumistueksi toteutetaan niin, että eläkkeensaajan asumistuki pienentyy korkeintaan 60 euroa. Alun perin leikkaus oli viemässä jopa 200 euroa kuukaudessa. Hallitus muutti suunnitelmiaan laajan arvostelun vuoksi. Uusia eläkeläisiä katto ei kuitenkaan koske.

– Pehmennys ei tuo yhtään lohtua sille, joka tähän tilanteeseen joutuu. Tämä on ongelma erityisesti suurissa kaupungeissa ja johtaa siihen, että osalla tulot tippuvat yli sadalla eurolla ennestään pienistä alle tuhannen euron tuloista.

– Onko oikein iskeä kaikkein puolustuskyvyttömimpiin? Ei missään tapauksessa. Siksi yhteinen välikysymyksemme on täysin paikallaan.

Lisäksi Lindtman muistuttaa, että hallitus asettaa myös keskituloiset eläkkeensaajat eriarvoiseen asemaan palkansaajien kanssa.

Nythän on käynyt ilmi, että ensi vuodesta lähtien eläkkeensaajan tuloverotus kiristyy suhteessa palkansaajaan.

Lindtman sanoo, että SDP:n täsmällinen vaihtoehto näillekin leikkauksille tulee marraskuussa.

– Se on sosiaalisesti oikeudenmukaisempi ja työllistävämpi vaihtoehto, jossa otetaan myös vähemmän velkaa.

Opposition välikysymys on hallituskauden toinen. Suomessa on itsenäisyyden aikana kaatunut neljä hallitusta välikysymyksestä aiheutuneeseen epäluottamuslauseeseen, viimeksi Rainer von Fieandtin vähemmistöhallitus vuonna 1958.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE