Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilän ja Ylen ympärille kietoutunutta kohua ihmetelty sananvapausjärjestön Pariisin pääkonttoria myöten

Suomi voi menettää ensi vuonna asemansa lehdistönvapauden maailman parhaana maana, uskoo Toimittajat ilman rajoja -järjestön Suomen puheenjohtaja Ilkka Nousiainen.

Hänen mukaansa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja Ylen ympärille kietoutuva kohu on herättänyt ihmetystä ulkomailla, mukaan lukien järjestön pääkonttorissa Pariisissa. Toimittajat ilman rajoja ylläpitää World Press Freedom -listaa, jossa 180 maata laitetaan järjestykseen lehdistönvapauden perusteella.

Suomi on pitänyt listan ykkössijaa hallussaan vuodesta 2009 lähtien, mutta Nousiainen pelkää, että paikka on nyt vakavasti uhattuna.

– Emme me varmastikaan romahda, mutta ykkösasema saattaa horjahtaa, Nousiainen sanoo.

Kuluvan vuoden kärkiviisikon muodostavat Suomen lisäksi järjestyksessä Hollanti, Norja, Tanska ja Uusi-Seelanti.

Ylen ja Sipilän toiminnasta on kirjoitettu myös kansainvälisessä mediassa. Sipilä sanoi silti äskettäin Brysselissä, ettei kohu vaikuta Suomen maineeseen. Nousiainen pitää lausuntoa naiivina.

– Ei hän sitä päätä tietenkään. Me emme elä tänä päivänä missään katveessa. Sana kulkee maailmalla tosi nopeasti.

Lisää aiheesta

Nousiaisen mukaan järjestön näkemys on, että Yle taipui Sipilän painostuksen alla. Tapauksen kiinnostavuutta lisää maailmalla juuri se, että Suomi on opittu tuntemaan lehdistönvapauden mallimaana.

Hän toivoo, että koko jupakka voi lopulta jopa vahvistaa suomalaista mediaa. Asian tiimoilta käytävä keskustelu on jo osoitus siitä.

– Media on tähän kiitettävällä tavalla tarttunut ja on ärhäkkä. Tämä varmasti puhdistaa tilannetta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE