Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Sipilän mielestä Britannian pääministerillä on iso ongelma – millekään vaihtoehdolle ei ole enemmistöä

Pääministeri Juha Sipilä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kuvailee Britannian pääministerin Theresa Mayn tilannetta astetta mahdottomammaksi, koska äänestys brexit-sopimuksesta oli niin murskaava. Jos tappio olisi ollut niukempi, May olisi ehkä pystynyt taivuttelemaan sopimukselle lisää tukea, pääministeri uskoo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Mayn iso ongelma on se, että millekään vaihtoehdolle ei ole brittiparlamentissa enemmistöä. Ei uudelle kansanäänestykselle, ei kovalle brexitille, ei tälle sopimukselle. Hän on hyvin hankalassa tilanteessa. Tämän seurauksena sekä EU:ssa että kotimaassa on vahvistunut se vaihtoehto, että sopimukseton ero on mahdollinen.

Sipilä sanoo kuulleensa hallituslähteistä, että May saattaa esitellä varasuunnitelmansa jo ennen ensi maanantaita.

– He ovat miettineet sitä jo ennen äänestystä. Luulen kuitenkin, että myös Maylle äänestystuloksen selvyys oli pettymys, joten suunnitelma B menee ehkä vähän uusiksi. Todennäköisesti Euroopan komission puheenjohtaja Donald Tusk ja May keskustelevat ja sen jälkeen May kertoo, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Sipilän mukaan Britanniassa on kuitenkin edelleen kova paine saada sopimus aikaiseksi. Britanniasta siirtyy toimialoja koko ajan ulkomaille sekä finanssisektorilla, autoteollisuudessa että muussakin teollisuudessa.

Jatkoaika mahdollinen kesäkuun loppuun.

Britannian EU-eron on ollut määrä tulla voimaan 29. maaliskuuta. Sipilän mukaan aikaa voidaan EU-maiden puolesta jatkaa, jos lisäajan tarpeelle löytyy selkeä syy. Perusteltuja syitä ovat esimerkiksi uudet vaalit, uusi kansanäänestys tai se, että sopimukselle haetaan hyväksyntää uudelta pohjalta.

– Käytännössä kesäkuun loppu on ihan maksimi, mihin sitä pystyy siirtämään.

Sipilä tyrmää mahdottomina Britanniassa virinneet toiveet siitä, että äänestystulos antaisi Britannialle mahdollisuuden neuvotella EU:n kanssa paremman sopimuksen.

– Irlannin ja Pohjois-Irlannin raja on kysymys, joka siinä eniten hiertää. Vuosi eroneuvotteluprosessissa on pyörinyt sen ympärillä. On epätodennäköistä, että siinä yllättäen löytyisi joku uusi, kumpaakin osapuolta tyydyttävä ratkaisu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE