Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilän puheista taas kiista – Li Andersson: “Tämä ei ole totta”

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo Lännen Median haastattelussa, ettei Suomi kestä soten siirtymistä seuraavalle hallitukselle. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson torjuu Sipilän puheet.

“Tämä ei ole totta. Sipilän hallitus ei kestä soten siirtymistä seuraavalle hallitukselle. Se olisi hallitukselle ja pääministerille kiusallinen arvovaltatappio, pitkään jatkuneen veivaamisen takia.”

Andersson kirjoittaa Facebook-tilillään, että Suomi ja suomalainen sosiaali- ja terveydenhuolto pärjäisivät paljon paremmin ilman Sipilän ajamaa sote-mallia.

“Hallituksen sote-malli pilkkoo hoitoketjuja ja vähentää integraatiota nykyisestä. Se mahdollistaa voittoa tavoittelevien suuryritysten kermankuorinnan, kun kalliimpaa hoitoa tarvitsevat ohjataan julkiselle puolelle. Se nostaa asiantuntijoiden arvioiden mukaan kustannuksia useiden miljardien verran, kun hyvätuloisten omavastuita alennetaan ja iso osa erikoissairaanhoidonkin palveluista markkinaehtoistetaan.”

Anderssonin mukaan “Tulos tai ulos” -lausunnollaan itsensä profiloinut yritysjohtaja Sipilä vaikuttaa edelleen olevan sitä mieltä, että tärkeintä on vain saada jotakin aikaiseksi.

Sipilä sanoo Lännen Medialle, että ensi kesään mennessä myös erikoissairaanhoitoon liittyvät kiistat on hänen mukaansa ratkottu ja tarvittavat lait säädetty.

– Tätä muutosta tulin politiikkaan tekemään. Sitä tarkoittaa tulos tai ulos -ajattelu. Minua ei kiinnosta se, tulenko valituksi seuraavissa vaaleissa vai en, vaan minua kiinnostaa, mitä sain aikaiseksi sinä aikana, kun se vastuu minulla oli.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE