Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilän selitys tuli blogissa: Hallitus yrittää kuroa kiinni ”uudistamattomuusvelkaa” mahdollisimman paljon

Pääministeri Juha Sipilä on kommentoinut blogissaan sunnuntaina vellonutta keskustelua lainvalmistelun puutteista. Sipilän mukaan oikeuskansleri Jaakko Jonkan esittämät arviot lainvalmistelun puutteista ovat vakavia.

“Lainvalmisteluun liittyvä ongelma on pidempiaikainen, se on tiedossa, hallitus on niihin puuttunut ja reagoinut”, Sipilä vakuuttaa.

Sipilä kirjoittaa, että ministeriöiden ensimmäistä 18 kuukautta on leimannut kova kiire.

“Hallitusohjelma on kunnianhimoinen. Suomi on ollut kauan uudistamatta ja hallitus yrittää kuroa kiinni tätä ”uudistamattomuusvelkaa” mahdollisimman paljon hallituskauden aikana. Uudistuksissa työpaine on aluksi valmistelevissa ministeriöissä, sitten se siirtyy eduskuntaan ja sieltä toteutukseen. Se on selvä, että tämä hallitus on ottanut maksimimäärän uudistuksia työn alle.”

Jos esimerkiksi lainsäädännön resursseja ei pystytä tehokkaammin siirtämään sinne, missä paine on kovin, tarvittava muutos voi olla yhtenäisen valtioneuvoston ajatus.

Sipilä kertoo, että hänellä on myös sovittu tapaaminen kaikkien kansliapäälliköiden kanssa.

“Mielestäni kysymys on myös resurssien kohdentamisesta ja tehokkaasta käyttämisestä. Tämän kauden aikana on tullut selville, että nimenomaan lainvalmistelun resurssit ovat monissa ministeriöissä tiukoilla. Lainvalmistelun resurssit ja havaitut ongelmat on myös sovittu tammikuun toisen strategiaistunnon aiheeksi”.

Lisää aiheesta

“Jos esimerkiksi lainsäädännön resursseja ei pystytä tehokkaammin siirtämään sinne, missä paine on kovin, tarvittava muutos voi olla yhtenäisen valtioneuvoston ajatus. Sitä pitää miettiä, kun työryhmä on saanut työnsä valmiiksi. Tiitisen työryhmän määräaika on maaliskuun loppuun 2017.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE