Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Sipilän Yle-painostus pudotti Suomen ykköspaikalta kolmanneksi – “Vuoden merkittävin tapaus”

Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho.

Toimittajat ilman rajoja -järjestö on pudottanut Suomen lehdistönvapauden kärkipaikalta 3:nneksi. Syynä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) Yleen kohdistama painostus.

Järjestön pääsihteerin Christophe Deloiren mukaan Suomen putoaminen on vuoden merkittävin tapaus.

Yllättäväksi asian teki hänestä se, että journalistien ammattitaito ja hyvät käytännöt eivät estäneet sananvapauden heikkenemistä.

Suomi on pitänyt vuodesta 2010 ykköspaikkaa vuosittaisessa lehdistönvapausindeksissä. Nyt ensimmäiseksi kiilasi Norja ja toiseksi Ruotsi.

Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho ei yllättynyt Suomen putoamisesta kansainvälisessä lehdistönvapausvertailussa.

Aho pitää hyvänä, että tapauksesta on käyty keskustelua.

Hän arvelee, ettei Suomessa enää ole poliitikkoa, jolle olisi epäselvää, miten median kanssa toimitaan.

Ahon mukaan Suomella on edellytykset palata seuraavassa vertailussa takaisin ykköseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE