Kirjallisuus
1.10.2017 12:37 ・ Päivitetty: 3.10.2017 07:41
Sirenius halusi kristillistää SDP:n – päätyi “varhaiseen punamultayhteistyöhön” Santeri Alkion kanssa
Jumalan valtakunta ja työväenliike liittyivät yhteen Sireniuksen teologis-aatteellisessa ajattelussa ja kristillis-yhteiskunnallisessa toiminnassa, kirjoittaa väittelijä Martti Ajo.
Helsingin teologisessa tiedekunnassa tarkistettiin eilen hänen teologian tohtori Sigfrid Sireniusta (1877–1961) käsittelevä väitöstyö.
Ajo luonnehtii Sireniusta modernien kristillis-sosiaalisten aatteiden pioneeriksi. Sirenius tunnetaan Suomen setlementtiliikkeen perustajana.
– Sireniuksen teologis-aatteellisen ajattelun ja kristillis-yhteiskunnallisen toiminnan punainen lanka oli kiliastinen toivo maanpäällisestä Jumalan valtakunnasta, jonka rakentamisessa sosialidemokraattisella työväenliikkeellä oli keskeinen asema, Ajo summaa.
Sireniuksen Jumalan valtakunta -aatteen ja työväenaatteen kehitysoptimismin ja modernisaation värittämä liitto tähtäsi Ajon mukaan kirkon ja työväenliikkeen dialogin vahvistamiseen, sekularisaation torjumiseen sekä viime kädessä SDP:n labouristamiseeen eli kristillistämiseen englantilaisen työväenliikkeen hengessä.
Kiliasmilla viitataan uskoon, jonka mukaan Jeesus palaa aikojen lopulla perustamaan tuhatvuotisen rauhan valtakunnan maan päälle.
Varaukseton tuki Väinö Tannerille.
Tutkimus selvittää Sireniuksen Jumalan valtakuntaa ja työväenliikettä koskenutta ajattelua vuoteen 1924 asti.
Sirenius kiinnostui 1800-luvun jälkipuoliskon maailmankatsomuksellisen ja yhteiskunnallisen murroksen seurauksena uskonnollisesta liberalismista.
Suurlakon (1905) kynnyksellä Sirenius lähti merimieslähetystyöhön Antwerpeniin ja vähän myöhemmin Lontooseen. Englannissa hän paneutui työväenkysymykseen. Hän sai vaikutteita Britannian työväenpuolueesta. Anglikaanista kirkkoa tutkiessaan Sirenius tutustui kristilliseen sosialismiin ja F. Steadin setlementtiin.
Sirenius tutustui myös Väinö Tanneriin.
Sisällissota oli takaisku Sireniuksen pyrkimyksilleen kristillistää SDP.
– Hän liittyi porvarillisen oikeiston piirissä yleisesti vallalla olleeseen käsitykseen siitä, että sodan panivat viime kädessä liikkeelle punaisten johtajat sekä heidän poliittinen kiihotuksensa. Valtio-oikeudellisissa asioissa Sirenius oli parlamentarismin ja demokratian puolustaja modernissa suomalaisessa yhteiskunnassa.
– Vaikka sisällissota oli Sireniukselle traumaattinen kokemus, hän ei kääntänyt selkäänsä SDP:lle. Hän antoi varauksettoman tukensa sodan ulkopuolella pysytelleelle Väinö Tannerille ja hänen revisionistiselle oikeistosiivelle. Syvät ja vaikeasti arpeutuvat yhteiskunnalliset haavat jättänyt sisällissota ei tukahduttanut Sireniuksen uskoa suomalaiseen työväenliikkeeseen ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan luomiseen, Martti Ajo kirjoittaa.
“Yritti viimeiseen asti puhua vankileirien selleissä viruvien punavankien vapauttamisen puolesta.”
Sirenius oli pappeja, jotka sodan jälkeen jatkoivat yhteydenpitoa SDP:hen. Sirenius perusti Suomen setlementtiliikkeen (1918) sisällissodan repimän yhteiskunnallisen kuilun tasoittamiseksi.
– Sisällissodan jälkeen Sirenius oli harvoja evankelis-luterilaisen kirkon pappeja, jotka yrittivät omaa mainettaan säästämättä sitoa sodan vaikeasti arpeutuvia haavoja. Hän yritti viimeiseen asti puhua vankileirien selleissä viruvien punavankien vapauttamisen puolesta.
– Sirenius siunasi valkoisen terrorin uhreina hiekkakuopasta ylös kaivettuja punavankeja kirkkomaihin ja harjoitti väsymätöntä sielunhoitotyötä punavankien omaisten parissa Kuusankoskella kesällä 1918. Siellä hän oppi rakastamaan punakaartilaisia ja heidän onnettomia omaisiaan. Sirenius ei kuitenkaan ollut pelkästään punaisten pappi, vaan myös valkoisten. Hän hautaansiunasi punaisen terrorin uhreina menehtyneitä Kuusankosken paperitehtaan virkamiehiä ja johtajia. Tässäkin asiassa hän oli sillanrakentaja punaisten ja valkoisten välillä.
Vaikka Sireniuksen usko sosialidemokraattisen työväenliikkeen uskontokannan muuttumiseen oli sodan seurauksena kokenut takaiskun, hän ei luopunut kehitysoptimismin sävyttämästä universaalista unelmastaan.
Sirenius lähestyy Santeri Alkiota.
Sodan jälkeen sosialidemokraatit tunsivat epäluuloa Sireniuksen toimintaa kohtaan. Hän lähestyi maalaisliittoa ja Santeri Alkiota.
Sisällissodan seurauksena vanha työväenpuolue jakaantui Tannerin johtamaan Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen ja Kuusisen maan alla toimineeseen Suomen kommunistiseen puolueeseen.
Sirenius piti edelleen yhteyttä Tanneriin ja SDP:n muuhun johtoon, joskin koki Tanneria kohtaan myös pettymystä.
Ajo toteaa, että sosialidemokraatit suhtautuivat sodan jälkeen entistäkin varauksellisemmin kirkollisena vaikuttajana tunnettuun Sireniukseen, joka agitoi kristillisen sosialismin ja setlementtityön puolesta heidän kannattajiensa parissa.
Niinpä Sirenius lähestyi työväenliikkeen uskontokysymyksessä sosialidemokraattien sijasta maalaisliittoa ja heidän johtajaansa Alkiota.
– Entisenä wrightiläisen työväenliikkeen miehenä Alkio oli monessa suhteessa Sireniuksen aatetoveri tukien sosialisteja sisällissotaan asti. Hänkin koki punaisten aseeseen tarttumisen rikoksena demokraattisesti valittua eduskuntaa ja hallitusta vastaan. Silti hän antoi tukensa Tannerin sosialidemokraateille eduskuntatyön jatkumisessa, Ajo kirjoittaa.
“Varhaista punamultayhteistyötä.”
Ajon mukaan Alkio arvosti Sireniuksen työväenliikkeen kristillistämiseen tähtäävää kristillis-sosiaalista setlementtityötä ja ajoi eduskunta- ja hallitustyöskentelyssään tarmokkaasti hänen asiaansa.
– Sirenius oli ainoa kirkonmies, jota Alkio ei moittinut päiväkirjassaan.
Hänen välityksellään Sirenius tutustui myös muihin maalaisliiton johtaviin poliitikkoihin, joista useimmilla oli lestadiolaistausta, jota Sirenius näytti arvostavan.
Vanhoillislestadiolaisten kansanedustajien ryhmällä oli merkittävä asema Perä-Pohjolan tukkilaisten keskuudessa 1923 aloitetun setlementtityön käynnistämisessä.
– He tukivat voimakkaasti Sireniuksen kristillis-yhteiskunnallista työtä erityisesti Lapin perukoille levinneen kommunismin torjujana.
– Sirenius kristittynä sosialistina teki tässä asiassa varhaista punamultayhteistyötä maalaisliittolaisten kansanedustajien kanssa.
– Sirenius valjasti maalaisliiton ja sitä kannattaneet lestadiolaiset poliitikot labourismin vankkureihin Jumalan valtakunnan modernille siltatyömaalle. Päämääränä oli materialistisen kommunismin torjuminen ja SDP:n saattaminen positiivisen uskontopolitiikan tielle.
Puoluejohto luotti niin elämässä kuin kuolemassa.
Kaikesta huolimatta Sireniuksen suhde SDP:hen säilyi läheisenä loppuun asti.
– Hän oli se evankelis-luterilaisen kirkon pappi, johon puoluejohto saattoi luottaa niin elämässä kuin kuolemassa. Sirenius
siunasi hautaan usean sosialidemokraattien johtajan, kuuluivat nämä kirkkoon tai eivät. Se kertoi hänen nauttimasta luottamuksesta ja arvonannosta puolueessa.
– Sirenius ei koskaan liittynyt SDP:hen, vaikka häntä siitä usein epäiltiin. Ei saanut politikoida, mutta sai olla poliittinen, ajatteli Suomen Sosialidemokraattia vielä 1948 tilannut Sirenius, Ajo kirjoittaa.
Martti Ajon väitöskirjan nimi on “Punainen eskatologia – Jumalan valtakunta ja työväenliike Sigfrid Sireniuksen teologis-aatteellisessa ajattelussa ja kristillis-yhteiskunnallisessa toiminnassa vuoteen 1924 asti”.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.