Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sirpa Paatero soten mahalaskusta: “Jos oikeasti olisi otettu huomioon asiantuntijalausunnot”

Perustuslakivaliokunta antoi tänään tyrmäävän mietinnön hallituksen sote-esityksestä.

Kansanedustaja Sirpa Paatero (sd.) kiinnittää huomiota siihen, että SDP oli aiemmin kritisoinut niin soten toteuttamisen aikataulua, pakkoyhtiöittämistä sekä sitä että julkinen valta ei voisi itse tuottaa palveluja.

– Nyt ne kaikki on perustuslakivaliokunnan mukaan muutettava. Lähestytään aika lailla demareiden mallia, hän toteaa.

Oppositiosta on vaadittu asian parlamentaarista valmistelua.

Paatero katsookin, että se olisi voinut olla yksi tapa, jolla ongelmilta olisi vältytty.

– Toinen asia on se, että jos oikeasti olisi otettu huomioon asiantuntijalausunnot, jotka tulivat ennen lakiesityksen antamista. Siellähän nämä kaikki olivat jo. Tältä oltaisiin vältytty, jos oltaisiin kuunneltu lausuntoja antanutta kenttää, Paatero huomauttaa.

Hän arvelee soten myöhästymisen johtuneen hallituksen poliittisesta lehmänkaupasta, jossa ajetaan väkisin yhtä aikaa maakuntamallia ja valinnanvapautta.

Lisää aiheesta

– Kansalaiset ovat varmaan hämmennyksissään siitä, että nyt taas, kun kaikki ovat odottaneet, että tästä 10 vuoden jälkeen tulisi uudistus voimaan, se taas venyy.

Paatero ei osaa vielä tarkkaan ennakoida, miten hallituksentammikuulle kaavailemien maakuntavaalien käy nyt. Se riippuu siitä, milloin hallitus saa aikaan sotesta uuden tai korvaavan esityksen.

– Oletettavaa on, että se menee syksyyn asti, mutta kuinka pitkälle ,niin se vaikuttaa sitten maakuntavaalien mahdollisuuteen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE