Työväenkirjallisuuspäivän näkyvä edusmies Pentti Arajärvi ei siis suotta käyttänyt vahvalla talkoomentaliteetilla järjestettävästä tapahtumasta ilmaisua “perinteinen”. Jatkuvuus on ollut järjestäjillä ollut mielessä heti ensimmäisistä päivistä lähtien, ja laadukkaana vuodesta toiseen pysynyt ohjelma antaa pyrkimykselle myös pontta, vaikka tänä vuonna ainakin tapahtumalauantain väkimäärä vaikutti aiempia vuosia pienemmältä.

Laatu korvasi määrän, sillä paikalle saapunut yleisö olisi joissakin sessioissa ollut innokas keskustelemaan pidempäänkin kuin käsiohjelmaan merkityssä aikarajauksessa. Eli kuten lauantain ensimmäisen paneelikeskustelun vetäjä Aarni Tuominen totesi “valitettavasti joudumme lopettamaan juuri tässä vaiheessa, kun yleisö alkaa vasta kunnolla lämpiämään”.

Kyseinen paneeli otsikolla “Kapinan perintö” olikin tämänvuotisten työväenkirjallisuuspäivien  kiinnostavinta ja puhuttaneinta antia. Hyvin valittu panelistijoukko –
Marjaliisa Hentilä, Oona Ilmolahti, Sari Näre ja Sture Lindholm – toivat tänä muistovuonna jo miltei puhkipuhuttuihin teemoihin lisäsävyjä omilla tutkimuksillaan ja tulkinnoillaan ..

– Paasivuori katsoi, ettei työväestö voi kapinassa voittaa, ja jos voittaisikin, seurauksena olisi taloudellinen katastrofi. Sodan jälkeen hän joutuikin sitten  kommunistien tulilinjalle, koska tuli ILO:n konfrenssissa puhuneeksikapinan aikaisesta punaisesta terrorista, minkä tähden häntä haukuttiin “sosiaalifasistiksi”.

– Hilja Pärssinen puolestaan oli punaisen hallituksen jäsenistä ainoa, joka myöhemmin maastapaon ja vankeustuomion jälkeen palasi eduskuntaan. Hän oli kirjoittamassa ohjelmaa sosiaalilaonsäädännön luomiseksi Suomeen ja viemässä eteenpäin monia niitä asioita, jotka katsomme tänä päivänä hyvinvointivaltion peruskauraksi, totesi Hentilä.

Oona Ilmolahti saatteli viime vuonna maaliin väitöskirjatyönsä aiheesta “Eheys ja ennakkoluulo: työväenyhteisön ja kansakoulunopettajiston jännitteinen suhde Helsingissä sisällissodasta 1930-luvulle”, jossa hän tutki rauhantilaan palautumista kahta ryhmää, kansankoulunopettajia ja Sörnäisten työväenyhteisöä, läpivalaisten.

– Vaikka yhdellä tasolla palattiin perusarkeen melko nopeasti, eivät sodan kokemukset mielestä mihinkään hävinneet. Tuon ajan kouluhallituksessa oltiin sitä mieltä, että kansakoululaitos on se, josta kansallinen eheytyminen voi todella käynnistyä, ja olenkin tutkimuksessani pohtinut mahdollisimman syvästi, miten sisällissodan kokemus tiivistyi lapsissa.

– Mentaalinen eheytyminen ei kuitenkaan ollut mitenkään mahdollista ensimmäisten viidentoista  sodan jälkeisen vuoden aikana. Esimerkiksi juuri kouluun liittyvissä asioissa käytettiin silloin vierlä paljon vihapuhetta, sanoi Ilmolahti

Punavankileirien luonne puhutti

Tutkija Sari Näreen keväällä ilmestynyt kirja “Helsinki veressä” tutkailee pääkaupunkilaisten naisten, nuorten ja lasten asemaa sisällissodan kurimuksessa. Raaseporilaisen Sture Lindholmin niin ikään keväällä julkaistun kirjan aiheena taas oli Tammisaaren vankileirihelvetti. Muuten teemansa tiimoilta varsin yksituumaisen myötäelävässä paneelissa juuri näiden kahden panelistin välille syntyi pientä väittelyä siitä, voiko kapinan jälkeen perustettuja punavankileirejä verrata natsien keskitysleireihin. Näreen vastaus oli kyllä, Lindhom suhtautui rinnastukseen epäilevämmin.

– Olen käyttänyt itsekin keskitysleiri-ilmausta kyllä provoisoivassa mielessä, mutta vieroksun silti suoraa rinnastusta. Nähdäkseni pyrkimyksenä ei kuitenkaan ollut laaja joukkotuhoaminen, vaikka Tammisaaren leiristä tulikin eri syistä Suomen modernin historian suurin katastrofi, joka vei ainakin yli 3000 miehen hengen.

Näre taas katsoi, että koska yhteyttä vuoden 1918 tapahtumista reilun 20 vuoden jälkeen syntyneisiin natsien keskitysleireihin ei ole haluttu nähdä, se on vahvistanut vaikenemisen kulttuuria täkäläisen leirijärjestelmän ympärillä.

– Ja kun näistä asioista on vaiettu,  traumat ovat siirtyneet aina seuraavalle sukupolvelle.

– Symbolinen hyvitys sodan uhreille puuttuu yhä.  Valtiovaltakin on ollut tässä asiassa suhteellisen passiivinen. Vähintä, mitä voisi toivoa, olisi saada kaikkien uhrien nimet muistomerkkeihin – edes virtuaalisiin, summasi Näre.

Kirjailijat Janne Kuusi ja Heidi Köngäs kävivät hyvää keskustelua sisällissota-aiheisten romaaniensa tiimoilta.

Sisällissota-teemaa käsiteltiin läpi tapahtumalauantain. 1918-aiheisten romaanien kirjoittajista teoksistaan keskustelemassa olivat  kiitetyn, omien sukulaistensa sisällissodan aikaisiin kohtaloihin pureutuvan Sandra-romaanin tehnyt Heidi Köngäs sekä veljessotakäsitettä romaanissaan konkretisoiva Janne Kuusi sekä niin puna- kuin valkokaartin ihmiskohtaloista (“Veriruusut” ja “Lahtarit”) romaanit kirjoittanut Anneli Kanto.

Työväenkirjallisuuspäiville saatiin myös tuore Tieto-Finlandiaehdokas, kun Seppo Aalto oli kertomassa teoksestaan “Kapina tehtaalla – Kuusankoski 1918”.