Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Sisällissodan muistotapahtuma ensi sunnuntaina Nokialla

Nokialla kunnioitetaan vuoden 1918 muistoja ensi sunnuntaina.

Nokian kaupunki ja seurakunta sekä Tampereen yliopisto järjestävät Nokialla sunnuntaina 22. huhtikuuta vuoden 1918 muistotapahtuman.  Tapahtuma koostuu Tampereen hiippakunnan  piispan Matti Revon messusta, sisällissodassa menehtyneiden muistolaattojen paljastamisesta Nokian hautausmaalla sekä seminaarista Nokia-salissa. Muistolaatat paljastetaan myös Suoniemen ja Tottijärven hautausmailla.

Nokian kaupungin ja seurakunnan yhteistyöllä on selvitetty Pirkkalan, Suoniemen ja Tottijärven kunnissa kirjoilla olleiden, sisällissodassa menehtyneiden henkilöllisyys. Nimet kerrotaan tilaisuudessa. Tutkimustyön menehtyneiden henkilöllisyyden selvittämiseksi on tehnyt filosofian tohtori Tuomas Hoppu.

Piispa Matti Revon toimittama messu alkaa Nokian kirkossa klo 10. Välittömästi messun jälkeen on vuorossa muistotilaisuus ja sisällissodassa menehtyneiden nimilaattojen paljastustilaisuus vakaumuksensa puolesta kaatuneiden punaisten haudalla.

Tottijärven ja Suoniemen kirkoissa oma tilaisuus

Tottijärven kirkossa messu alkaa kello 10 ja Suoniemen kirkossa kello 12. Seppeleiden lasku ja kunniakäynnit myös kyläkirkoilla tapahtuvat heti messun päätyttyä.

Iltapäivällä sisällissodan tapahtumia käsitellään Nokia-salissa kello 13.30 alkavassa seminaarissa teemalla Nokia ja Tampereen seutu sisällissodassa.

Tilaisuudessa esitelmöivät filosofian tohtorit Marko Tikka, Mervi Kaarninen  ja Tuomas Hoppu sekä “paljasjalkainen nokialainen”, filosofian lisensiaatti Jouko Jaakkola. Niinpä Jaakkola keskittyy esitelmässään Nokian ja Siuron tapahtumiin vuonna 1918.

Seminaarin lopuksi Nokian kesäteatteri tuo yleisölle nähtäväksi maistiaisia kesän 2018 Täällä Pohjantähden alla -näytelmästä.

Sisällissodan muistovuoden tapahtuman järjestelyjä Nokialla on luotsannut Nokian kaupunginvaltuuston asettama juhlatoimikunta yhdessä Nokian seurakunnan kanssa. Hankkeen toteuttamista  ovat tukeneet kaupungin ja seurakunnan lisäksi myös useat muut tahot.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE