Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kirjallisuus

Sisällissota kouraisi Espoossakin – tuore teos kuvaa läheltä kahtiajakoa Helsingin naapuripitäjässä

Saksalaisia sotilaita Leppävaaran asemalla huhtikuussa 1918.

Espoon kaupunginmuseon juuri ilmestynyt kirja ”Sisällissodan aikaan Espoossa” tarkastelee ensi kertaa vuoden 1918 tapahtumia koko Espoon alueella. Artikkelikokoelma täydentää kuvaa Espoon historiasta 1900-luvun alussa ja antaa äänen elämänkohtaloille, joita sisällissota muutti pysyvästi. Kirja sisältää ennen julkaisemattomia kuvia sisällissodan ajasta Espoossa.

Sadan vuoden takaiset tunnelmat kahtiajakautumisesta, vihapuheesta ja toiveesta paremmasta elämästä ovat kuitenkin yllättävän ajankohtaisia nyky-yhteiskunnassa. Perinteisestä sotahistoriasta poiketen artikkelikokoelmassa katse kohdistuu ihmiskohtaloihin sodan kuohuissa. Tutkimuskohteeksi on nostettu yksilö, perhe ja paikallisyhteisö. Aikalaiskertomukset ja tarinat valottavat kokemuksia niin punaisten kuin valkoisten puolella ja niidenkin, jotka eivät mieltäneet itseään valkoisiksi tai punaisiksi.

Artikkeleissa käsitellään niin punakaartin riveissä Tampereelle lähteneiden veljesten tarinaa, espoolaisia jääkäreitä kuin lasten kohtaloita sodan jaloissa. Oma osuutensa on annettu ensimmäisen maailmansodan tarinoille, jotka linkittyvät osaksi Suomen sisällissotaa sekä Espoon maalaiskunnan historialle sata vuotta sitten.

– Kirja on antanut mahdollisuuden kertoa yksityiskohtaisesti espoolaisista sisällissodan kohtaloista ja tuoda valtakunnallisen sotahistorian rinnalle yksilöiden tarinat. Kirjaa kirjoittaessa merkityksellisimpiä kohtaamisia ovat olleet kohtaamiset kahden sisällissodasta kärsineen suvun kanssa, jotka ovat luovuttaneet museolle projektin myötä runsaat määrät sukunsa aineistoja, kertoo tutkija Leena Sipponen kirjan teosta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE