Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Siskokullat tien päällä – kiinnostavasti roolitetun Miamin (2017) tarinapuoli tökkii

Siihen nähden, että Zaida Berg­rothin kahden aiemman pitkän elokuvan vahvuus on kummunnut pitkälti hyvästä käsikirjoituksesta, on aika yllättävää, että ohjaajan kolmannessa elokuvassa Miami (2017) tarinapuoli jättää eniten toivomisen varaa. Outoa se on siksikin, että ohjaajan käsikirjoituskumppanina on kahden edellisen, Skavabälen poikien (2009) ja Hyvän pojan (2011), tapaan ollut Jan Forsström.

Skavabölen pojista Forsströmille irtosi parhaan kässärin Jussi-patsaskin, mutta siitä hän saa kyllä kiittää myös Antti Raiviota, jonka Q-teatterille 1990-luvun alussa kirjoittamaan upeaan näytelmään elokuva pohjautui.

Kuumaa tanssia ja vedätystä

Skavabölen pojat on edelleen tämän vuosituhannen parhaita kotimaisia esikoiselokuvia. Sen voima lähti syvästi käsitellystä ja esitetystä veljes- ja perhetarinasta.

Miamissakin tarinan perustana on sisarussuhde. Angela ja Anna ovat vanhempiensa avioerossa joutuneet erilleen jo varhaislapsuudessaan, eivätkä ole olleet toistensa kanssa tekemisissä. Ennen kuin Anna hakeutuu klubille, jossa Angela esiintyy showtanssijana.

Angela joutuu maksamatta jääneen velan vuoksi perintätorpedon kovistelun kohteeksi, mutta Anna menee rohkeasti väliin, ja auttaa siskonsa pakoon – siskonsa, joka ei aluksi tiedä olevansa pelastajansa verisukulainen.

Tästä alkaa sitten vähän pidempi road trip. Angela maanittelee Annan tanssiparikseen ravintolakeikoille, mutta kun tanssitöillä ei oikein tahdo saada kokoon hämäräbisneksiä pyörittävän Mertsin peräämää velkasummaa, siskokset keksivät tuottoisamman, kiristyspohjaisen sivubisneksen: Angela antaa privaattinäytöksiä ravintolasta yhytetyille kiimaisille ukoille, Anna kuvaa ne kännykällä – video meilinä äijille saatesanoilla ”jos et maksa kahta tonnia, tämä lähtee nettiin…” Jo kohta alkaa velanmaksukassa karttua mukavasti.

Mutta siskokullat saavat huomata, että vedättämisellä on hintansa, etenkin jos yrittää napata liian ison kalan. Onnellinen elämä Miamin auringossa uhkaa jäädä sittenkin haaveeksi?

Eripariset elementit

ELOKUVA:
Miami
Ohjaus: Zaida Bergroth
Pääosissa: Krista Kosonen, Sonja Kuittinen, Juhan Ulfsak, Kristian Smeds, Janne Reinikainen
2017, 119 min.
[star rating=”2″] Zaida Bergrothin ote ohjaajana on edelleen varma ja rohkea. Siskoksia kuvataan alussa paljon läheltä, jolloin heidän mikroilmeensäkin pääsevät hämmentyneessä uudelleentutustumisvaiheessa näkyviin. Tanssikohtauksissa ja kapakkatunnelmissa ei haeta glamouria, vaan jotain nukkavierua puolimaailmaa, jossa Angela todellisuudessa elää vaikka muuta tahtoisikin.

Elokuvan ongelmana on sovittaa toisiinsa tarina sisarussuhteen jälleenrakentamisesta ja toisaalta road movie -tyyppinen trilleripuoli. Jatkuva liikkellä olo haittaa syventymistä Angelan ja Annan persooniin, toisaalta katsojan tajuntaa sähköistäväksi rikosdraamaksi ja tien päällä -elokuvaksi Miami on hidas ja säyseä.

Vasta finaalissa isot elementit kohtaavat toisensa. Siskosten pakoilun kulminoituessa lopulliseen pesänselvitykseen heitä piinaavien ikävien miesten kanssa, Angelan ja Annan keskinäisessä suhteessa padot alkavat murtua, ja kriisin edessä he löytävät todellisen yhteyden. Elokuvan jännitysmomentit ovat tässä vaiheessa korkeimmillaan, mutta sisarusdraama ja trillerikierrokset kulkevat nyt hyvin käsi kädessä.

Käsikirjoituksessa tökkäisee myös se, että katsojalle yritetään syöttää ikään kuin annettuina totuuksina asioita, jotka vaatisivat pientä syventämistä. Ei ole esimerkiksi ihan helppo uskoa, että hiljainen ja arka Anna noin vaan pystyy kivettämään sydämensä ja ryhtymään täysin diletanttipohjalta tanssijaksi saati kiristyspuuhiin, vaikka siskonsa varsin manipulatiivinen persoona onkin. Angelan tapa­uskonnollisuus taas on kumma lisämauste, josta jää kertomatta, mistä ja miksi iltarukouksien tarve ja jumalkuvien palvonta lähtee.

Torvi ja sordiino

Krista Kosonen on elementissään epävakaan, vähintäänkin bipolaarisen Angelan roolissa. Hänen replikoitinsa arkisuus on suloisessa ristiriidassa roolihahmon kuu taivaalta -asenteen kanssa. Ja ne tanssit: mekaanisuus on korvannut eroottisuuden jo kauan sitten, mutta sitä Angela ei edelleenkään tunnusta.

Viime keväänä teatterikorkeakoulusta valmistunut Sonja Kuittinen on raikas löytö Annan rooliin, vaikka hänen tehtävänsä on Kososen impulsiivisen irrottelun rinnalla epäkiitollisempi. Annan on koko ajan oltava se järjen ääni ja pantava vähän sordiinoa päälle Angelan antaessa torven soida.

Miami on ylipäätäänkin roolitettu kiinnostavasti. Ei siis iänikuisia lauritilkasia, jussivatasia ja samuliedelmanneja, vaan pääparin katveessa pikkurooleissaan väräyttävät esimerkiksi teatteriguru Kristian Smeds ja hänen virolainen luottonäyttelijänsä Juhan Ulfsak, edellinen Mertsi-pirulaisena ja jälkimmäinen kylmäsieluisena latvialaisliikemiehenä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE