Siskokullat tien päällä – kiinnostavasti roolitetun Miamin (2017) tarinapuoli tökkii

Siihen nähden, että Zaida Berg­rothin kahden aiemman pitkän elokuvan vahvuus on kummunnut pitkälti hyvästä käsikirjoituksesta, on aika yllättävää, että ohjaajan kolmannessa elokuvassa Miami (2017) tarinapuoli jättää eniten toivomisen varaa. Outoa se on siksikin, että ohjaajan käsikirjoituskumppanina on kahden edellisen, Skavabälen poikien (2009) ja Hyvän pojan (2011), tapaan ollut Jan Forsström.

Skavabölen pojista Forsströmille irtosi parhaan kässärin Jussi-patsaskin, mutta siitä hän saa kyllä kiittää myös Antti Raiviota, jonka Q-teatterille 1990-luvun alussa kirjoittamaan upeaan näytelmään elokuva pohjautui.

Kuumaa tanssia ja vedätystä

Skavabölen pojat on edelleen tämän vuosituhannen parhaita kotimaisia esikoiselokuvia. Sen voima lähti syvästi käsitellystä ja esitetystä veljes- ja perhetarinasta.

Miamissakin tarinan perustana on sisarussuhde. Angela ja Anna ovat vanhempiensa avioerossa joutuneet erilleen jo varhaislapsuudessaan, eivätkä ole olleet toistensa kanssa tekemisissä. Ennen kuin Anna hakeutuu klubille, jossa Angela esiintyy showtanssijana.

Angela joutuu maksamatta jääneen velan vuoksi perintätorpedon kovistelun kohteeksi, mutta Anna menee rohkeasti väliin, ja auttaa siskonsa pakoon – siskonsa, joka ei aluksi tiedä olevansa pelastajansa verisukulainen.

Tästä alkaa sitten vähän pidempi road trip. Angela maanittelee Annan tanssiparikseen ravintolakeikoille, mutta kun tanssitöillä ei oikein tahdo saada kokoon hämäräbisneksiä pyörittävän Mertsin peräämää velkasummaa, siskokset keksivät tuottoisamman, kiristyspohjaisen sivubisneksen: Angela antaa privaattinäytöksiä ravintolasta yhytetyille kiimaisille ukoille, Anna kuvaa ne kännykällä – video meilinä äijille saatesanoilla ”jos et maksa kahta tonnia, tämä lähtee nettiin…” Jo kohta alkaa velanmaksukassa karttua mukavasti.

Mutta siskokullat saavat huomata, että vedättämisellä on hintansa, etenkin jos yrittää napata liian ison kalan. Onnellinen elämä Miamin auringossa uhkaa jäädä sittenkin haaveeksi?

Eripariset elementit

ELOKUVA:
Miami
Ohjaus: Zaida Bergroth
Pääosissa: Krista Kosonen, Sonja Kuittinen, Juhan Ulfsak, Kristian Smeds, Janne Reinikainen
2017, 119 min.
Zaida Bergrothin ote ohjaajana on edelleen varma ja rohkea. Siskoksia kuvataan alussa paljon läheltä, jolloin heidän mikroilmeensäkin pääsevät hämmentyneessä uudelleentutustumisvaiheessa näkyviin. Tanssikohtauksissa ja kapakkatunnelmissa ei haeta glamouria, vaan jotain nukkavierua puolimaailmaa, jossa Angela todellisuudessa elää vaikka muuta tahtoisikin.

Elokuvan ongelmana on sovittaa toisiinsa tarina sisarussuhteen jälleenrakentamisesta ja toisaalta road movie -tyyppinen trilleripuoli. Jatkuva liikkellä olo haittaa syventymistä Angelan ja Annan persooniin, toisaalta katsojan tajuntaa sähköistäväksi rikosdraamaksi ja tien päällä -elokuvaksi Miami on hidas ja säyseä.

Vasta finaalissa isot elementit kohtaavat toisensa. Siskosten pakoilun kulminoituessa lopulliseen pesänselvitykseen heitä piinaavien ikävien miesten kanssa, Angelan ja Annan keskinäisessä suhteessa padot alkavat murtua, ja kriisin edessä he löytävät todellisen yhteyden. Elokuvan jännitysmomentit ovat tässä vaiheessa korkeimmillaan, mutta sisarusdraama ja trillerikierrokset kulkevat nyt hyvin käsi kädessä.

Käsikirjoituksessa tökkäisee myös se, että katsojalle yritetään syöttää ikään kuin annettuina totuuksina asioita, jotka vaatisivat pientä syventämistä. Ei ole esimerkiksi ihan helppo uskoa, että hiljainen ja arka Anna noin vaan pystyy kivettämään sydämensä ja ryhtymään täysin diletanttipohjalta tanssijaksi saati kiristyspuuhiin, vaikka siskonsa varsin manipulatiivinen persoona onkin. Angelan tapa­uskonnollisuus taas on kumma lisämauste, josta jää kertomatta, mistä ja miksi iltarukouksien tarve ja jumalkuvien palvonta lähtee.

Torvi ja sordiino

Krista Kosonen on elementissään epävakaan, vähintäänkin bipolaarisen Angelan roolissa. Hänen replikoitinsa arkisuus on suloisessa ristiriidassa roolihahmon kuu taivaalta -asenteen kanssa. Ja ne tanssit: mekaanisuus on korvannut eroottisuuden jo kauan sitten, mutta sitä Angela ei edelleenkään tunnusta.

Viime keväänä teatterikorkeakoulusta valmistunut Sonja Kuittinen on raikas löytö Annan rooliin, vaikka hänen tehtävänsä on Kososen impulsiivisen irrottelun rinnalla epäkiitollisempi. Annan on koko ajan oltava se järjen ääni ja pantava vähän sordiinoa päälle Angelan antaessa torven soida.

Miami on ylipäätäänkin roolitettu kiinnostavasti. Ei siis iänikuisia lauritilkasia, jussivatasia ja samuliedelmanneja, vaan pääparin katveessa pikkurooleissaan väräyttävät esimerkiksi teatteriguru Kristian Smeds ja hänen virolainen luottonäyttelijänsä Juhan Ulfsak, edellinen Mertsi-pirulaisena ja jälkimmäinen kylmäsieluisena latvialaisliikemiehenä.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

”Epäilin, pärjääkö uusi filmatisointi edeltäjille, mutta joudun sanomaan” – Heinäluoma antoi arvionsa uudesta Tuntemattomasta

Kuva: Tommi Hynynen © Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

SDP:n kansanedustajat ovat vakuuttuneita Aku Louhimiehen ohjaamasta uudesta Tuntemattoman sotilaan versiosta.

Eero Heinäluoma kehuu elokuvaa Facebookissa mielettömän hienoksi ja koskettavaksi.

– Epäilin, pärjääkö uusi filmatisointi edeltäjille, mutta joudun sanomaan: Tuntematon on VUODEN elokuva, Heinäluoma päivittää.

Kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta on myös pitänyt näkemästään.

– Kävimme eduskunnan kanssa katsomassa uuden Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntemattoman sotilaan. Itketti, vavisutti, kosketti. Elokuva tulee jäämään suurten elokuvien joukkoon. Kiitos ja valtavasti onnitteluja kansallistarinamme hienosta toteutuksesta.

Kansanedustaja Sirpa Paateron mielestä Louhimiehen Tuntematon sotilas on vaikuttava ja riittävästi erilainen.

Keskustelua aiheesta

”On vaikea uskoa, että tulkinta herättäisi kritiikkiä” – tutkija-arvio uudesta Tuntemattomasta: Rokka, Hietanen ja Kariluoto keskiössä

Kuva: Lehtikuva

Aku Louhimiehen ohjaama suurfilmi Tuntematon Sotilas sai torstaina ensiesityksensä kutsuvieraille. Teatterintutkijan arvion mukaan elokuva on melko perinteinen ja sovinnainen tulkinta Linnan romaanista. Se ei juuri haasta totuttuja näkemyksiä klassikkotekstistä, kuten esimerkiksi Kristian Smedsin Kansallisteatterin versio kymmenen vuotta sitten.

Tutkija Julia Pajunen näkee kuitenkin uustulkinnassa pieniä nyansseja, jotka poikkeavat aiemmasta. Elokuva esimerkiksi vilauttaa huumeiden käyttöä rintamalla ja tyttöjen paritusta Petroskoissa. Filmi keskittyy muutamaan henkilöhahmoon, ja siitä on jätetty pois joitakin tuttuja kohtauksia.

– Elokuva on Suomen satavuotisjuhlateos ja jo lähtökohdiltaan uskollinen pohjatekstille. On vaikea uskoa, että tulkinta herättäisi kritiikkiä, pohtii Julia Pajunen, joka tutki viime kesänä valmistuneessa väitöskirjassaan juuri Smedsin radikaalina pidettyä versiota Tuntemattomasta sotilaasta.

Erona kirjaan ja myös Edvin Laineen vuoden 1955 ja Rauni Mollbergin vuoden 1985 elokuvaversioihin on se, että Louhimiehen tulkinta keskittyy vahvemmin muutamaan hahmoon. Pajunen näkee keskushahmoiksi erityisesti Eero Ahon esittämän Rokan, Aku Hirviniemen näyttelemän Hietasen sekä Johannes Holopaisen Kariluodon.

Rokka tuodaan aiemmin mukaan kuin edellisissä versioissa. Hietaselle puolestaan on rakennettu rakkaussuhde Veraan Petroskoissa. Elokuvassa myös näytetään keskushahmojen kotioloja, ja heitä syvennetään psykologisesti naissuhteiden kautta.

– Keskeisten hahmojen korostaminen auttaa sellaisia katsojia, joille pohjateksti ja aiemmat versiot eivät ole tuttuja. Jo romaanissa on paljon hahmoja, joita on vaikea muistaa. Toisaalta keskittyminen päähenkilöihin etäännyttää romaanin monisyisestä kerronnasta.

Hahmoista sivummalle jää nyt esimerkiksi Lehto, joka Edvin Laineen elokuvassa oli melko keskeinen hahmo Åke Lindmanin hahmossa. Melko pieni rooli on myös sotapelkoa kokevalla Riitaojalla, joka taas oli Mollbergille keskeinen henkilö.

Tutkija kiinnitti huomiota uudessa Tuntemattomassa siihen, että luonto oli siinä mukana vahvemmin kuin aiemmissa filmeissä. Metsä esitettiin nyt myös esteettisenä paikkana.

Varsinainen ensi-ilta kautta maan on vuorossa 27.10.

STT–TARJA REPO

Arvostelussa Borg/McEnroe (2017): Kiinnostavimmillaan monin paikoin puiseva urheilusankarielokuva on kuvatessaan ruotsalaislegendan luonteen muuttumista

Björn Borg oli minulle 1970-luvulla ehkä valovoimaisin urheilutähti ja iso fanituksen kohde. Ei ehkä oletettavin hurahduksen kohde pesäpalloilevalle helsinkiläisklopille: ilmeetön ruotsalainen ”isberget”, joka harrasti lajia. jossa suomalaismenestykset kautta aikain olivat tuolloin ihan nollissa.

Kansainvälisessä tenniksessä oli noina 1970-luvun puolivälin jälkeisinä aikoina maagista vetovoimaa, kiitos karismaattisten tähtipelaajien kuten Borg ja aikalaisensa Arthur Ashe, Jimmy Connors, Ilie Nastase, John McEnroe ja naisissa Billie Jean King ja Chris Evert...

Ylen televisioimat Wimbledonin finaalit olivat meille urheiluhulluille teineille silloin kesän kohokohtia ja Borgin viiden voiton putki 1976–80 minulle jotain hekumallista.

”Jäävuoren” viimeisessä Wimbledon-voitossa oli kieltämättä suuren draaman aineksia, kun vastassa oli häntä neljä vuotta nuorempi amerikkalainen kukkopoika, irlantilaistemperamentilla ladattu ruutinassakka John McEnroe. Tuo viisieräinen ottelu (Borg missasi neljännessä erässä seitsemän ottelupalloa, tie-break meni McEnroelle 18-16) löytää muista lajeista vertaisensa ehkä vain Muhammad Alin ja George Foremanin myyttisestä ”Rumble in the Junglesta”, nyrkkeilyn raskaan sarjan titteliottelusta Zairen Kinshasassa 1974.

(Arvostelu jatkuu videon alla)

Perinteinen urheilusankarielokuva

Tanskalaisohjaaja Janus Metz tekee esikoispitkässään parhaansa ladatakseen tuota vuoden 1980 fiilistä valkokankaalle ajassa, jolloin Suuret Urheilutarinat ovat joko tyystin kuolleet tai menettäneet nykyisen kaltaisessa mediahypetyksessä kiehtovuutensa.

Kiinnostavimmillaan monin paikoin puiseva ja loppujen lopuksi kovin perinteinen urheilusankarielokuva on kuvatessaan Borgin luonteen muuttumista. Teininä, ennen huipulle nousuaan, hän oli kentällä lähes samanlainen tuittupää kuin McEnroe, mutta valmentajalegenda Lennart Bergelin kuohitsi hänestä temperamentin, ainakin ulkoisesti. Valitettavan pinnalliselle käsittelylle jää kuitenkin se, millaista mielenliikehdintää padottu tunne-elämä Borgin pään sisällä aiheutti.

Itse pelikuvaus on aika hengetöntä pallonläiskintää, minkä toki ymmärtää, kun on asialla ovat tennisstuntit, joilla on kyllä efforttia mutta ei kasvoja – Borgia ja McEnroeta esittävillä näyttelijöillä on taas on sopivat kasvot ja elkeet, muttei riittäviä tennistaitoja. Erityisen vaivaannuttavia elokuvassa ovat väläykset, joissa tennisstarat bilettävät kaupunkien yössä playboy-palloilija Vitas Gerulaitisin johdolla. Studio 54 on niin nähty.

Borgia esittävä Sverrir Gudnason on todellakin hämmentävästi Borgin oloinen sekä ulkonäoltään että kehonkieleltään. McEnroen roolissa nähtävä Shia LaBeouf on ulkoisesti etäämpänä esikuvastaan, mutta hänen roolinsa olisi kiinnostavampi – jos saisi tilaa. Pääosin skandinaavisin voimin tehty elokuva on kuitenkin varsin Borg-vetoinen paketti.

Elokuvatuotanto on saanut myös suomalaisapuja: Jarkko Niemisen akatemiassa koulittiin tennistuntteja, ja 1980–90-luvun taitteen yksinäinen tennistähtemme Veli Paloheimo sai coachata LaBeoufia McEnroeksi. Ehkä se näkyy, ehkä ei.

Borg/McEnroe-elokuvassa on paljon patetiaa ja liian vähän keveyttä, kohtuullisesti uskottavuutta ja riittävästi laji- ja ajankuvallista skarppiutta. Paljon kökömpiäkin urheilusankaritarinoita on valkokankaalle tuupattu.

ELOKUVA:
Borg/McEnroe
Ohjaus Janus Metz
★★☆☆☆
Pääosissa: Sverrir Gudnason, Shia LaBeouf, Stellan Skarsgård, Tuva Novotny
2017, 107 min.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

”Kyllä tästä joku suuttuu” – uusi Tuntematon Sotilas tänään gaalaillassa

Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Näyttelijä Aku Hirviniemi Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntematon sotilas -elokuvan juhlagaalassa Helsingissä torstaina. Elokuva saa ensi-iltansa lokakuun 27 päivänä.

Tuntematon sotilas -elokuvan uusi versio voi saada osan suomalaista suuttumaan, ennakoi suurelokuvan yhdessä pääroolissa nähtävä Aku Hirviniemi. Hietasen saappaisiin astunut Hirviniemi ounastelee, että närkästystä herättää tarinan useiden klassikkokohtausten jättäminen pois elokuvasta.

Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas sai kutsuvierasensi-iltansa torstaina Helsingissä. Hirviniemen mielestä elokuva on Louhimiehen tyylille uskollinen eli synkkä.

Louhimies puolestaan toi esiin sen, että kokenutkaan ohjaaja ei pysty luotsaamaan elokuvaa täsmälleen ennalta suunnitellun kaltaiseksi. Tarina yllättää aina.

– Aivan kaikkea ei voi suunnitella etukäteen, ohjaaja myönsi.

Kapteeni Kaarnan osassa nähtävä Pirkka-Pekka Petelius korosti, että Tuntematon sotilas kuuluu kaikille suomalaisille, se on yhteistä historiaamme. Peteliuksen mielestä sotien traumaan palaaminen on terapeuttista.
Vihatun luutnantti Lammion tiukan yrmeyden tulkitsee uutuusfilmillä Samuli Vauramo.

– Vannoutunut idealisti kohtaa sodan väistämättömän realismin. Sellainen on minun mielestäni Lammio.

Filmin laajuus yllätti

Luutnantti Koskelan erittäin vaativan roolin sai Jussi Vatanen.

– Ohjaajan kanssa pohdimme aika paljon, miten saataisiin esiin Koskelan muuttuminen sodan mittaan. Koskela on isähahmo, joten paneuduimme siihen, miten se Koskelan talvisodan kokemus saataisiin esille, visualisoitua.
Vatanen muistuttaa, että uuden Tuntemattoman nuoret näyttelijät edustavat ensimmäistä Suomen sukupolvea, jolla ei välttämättä ole suoraa kosketusta viime sotiimme.

– Siitä tulee automaattisesti tarinan hahmoihin jotakin uutta.

Vänrikki Kariluotoa esittävä Johannes Holopainen puolestaan katsoo, että hänen roolihahmonsa joutuu sodan paineessa valitsemaan, mikä on oikein.

– Optimistinen ja kunnollinen Kariluoto joutuu valitsemaan, onko oikein noudattaa aina käskyä.
Vastarannankiiski Lahtisen konekiväärin takaa löytyy nyt näyttelijä Joonas Saartamo. Hän sai repliikeissään rautaisannoksen asennetta ja Tampereen murretta.

– Lahtinen on periksiantamaton jokaisen tilanteen kyseenalaistaja.

Saartamon mukaan uudessa Tuntemattomassa yllätti se, miten laaja, suurten mittojen elokuva siitä lopulta tuli.
Väinö Linnan romaaniin perustuvan Tuntemattoman sotilaan ovat ohjanneet aiemmin valkokankaalle Edvin Laine ja Rauni Mollberg.

Pertti Mattila, STT

Legendaarinen näyttelijä Harry Dean Stanton on kuollut 91-vuotiaana

Kuva: Lehtikuva

Yhdysvaltalainen näyttelijä Harry Dean Stanton on kuollut. Stanton oli kuollessaan 91-vuotias. Näyttelijän agentti kertoo, että Stanton kuoli luonnollisiin syihin sairaalassa Los Angelesissa.

Stanton tunnetaan pitkän uransa varrelta muun muassa rooleistaan elokuvissa Alien, Vihreä maili, Pretty in Pink – vaaleanpunainen unelma, The Avengers ja Kummisetä.

Stanton näytteli lisäksi televisio-ohjelmissa Twin Peaks ja Big Love.

Stanton oli myös innokas muusikko, ja hän perusti The Harry Dean Stanton Band -nimisen yhtyeen. Muun muassa TMZ-viihdesivusto kertoo, että toisen maailmansodan aikana Stanton palveli laivastossa.

Viihdesivuston mukaan Stanton eli koko elämänsä poikamiehenä.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta