Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sivistysvaliokunnan mietintö oli pettymys: SDP:n ehdotukset jäivät huomioimatta

SDP:n edustajat ovat pahoillaan siitä, että sivistysvaliokunta ei ottanut tänään valmistuneessa mietinnössään sosialidemokraattien ehdotuksia huomioon. SDP on halunnut merkittäviä parannuksia uuteen varhaiskasvatuslakiin, josta päätetään kahden viikon aikana.

Demokraatti

Demokraatti

– Subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus tulee taata kaikille lapsille, päiväkotien ryhmäkokoja on pienennettävä, kolmiportainen tuki on laajennettava myös varhaiskasvatukseen ja henkilöstön koulutustasoa nostettava, sivistysvaliokunnan sd-kansanedustajat Eeva-Johanna Eloranta, Jukka Gustafsson ja Pilvi Torsti luettelevat.

Valiokunnan mietintö ei heidän mukaansa korjaa Juha Sipilän (kesk.) hallituksen tekemiä heikennyksiä.

– Kuitenkin mietinnössä korostetaan lapsen edun ensisijaisuutta. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ja yli 3-vuotiaiden ryhmäkokojen kasvattaminen sotii räikeästi tätä periaatetta vastaan, valiokunnan sd-jäsenet kummastelevat.

Eloranta painottaa, että uudessa laissa nämä heikennykset olisi pitänyt kumota.

Kuntien ratkaisut eroavat toisistaan, kun on kyse subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamisesta ja yli 3-vuotiaiden lapsiryhmien suurentamisesta.

– Lasten ja perheiden eriarvoisuus on kasvanut riippuen siitä, missä kunnassa he asuvat, Gustafsson murehtii.

Lisää aiheesta

Demarikolmikko muistuttaa, että päiväkotien työntekijät ja lasten vanhemmat ovat suhtautuneet heikennyksiin kriittisesti. Työntekijöiden mahdollisuudet huomioida lapset yksilöllisesti ovat vähentyneet. Levottomuus, melu ja vaaratilanteet ovat lisääntyneet. Vanhemmat kritisoivat muutosten heikentäneen lasten ja perheiden tasavertaisuutta ja lasten vertaissuhteiden pysyvyyttä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE