Kotimaa
28.2.2019 15:09 ・ Päivitetty: 28.2.2019 15:09
SK: Aamulehden päätoimittajarekryssä epäillään syrjityn myös Johanna Vesikalliota, joka juonsi aiemmin A-studiota
Toinen Alma Median epäillyn työsyrjinnän uhri on Perheyritysten liiton viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö Johanna Vesikallio. Asiasta kertoi ensin Suomen Kuvalehti.
Lehti kertoo, että työsyrjinnästä epäiltynä on Alma Median toimitusjohtajan Kai Telanteen lisäksi henkilöstöjohtaja Virpi Juvonen.
Alma Median johdon epäillään syrjineen myös nykyistä valtioneuvoston viestintäjohtajaa Päivi Anttikoskea.
STT on kertonut aiemmin, että poliisi on tutkinut, onko Aamulehden päätoimittajan valinnassa syrjitty kahta naishakijaa perhesyiden perusteella. Poliisi aloitti esitutkinnan asiasta loppukesällä viime vuonna.
Tutkinta alkoi siitä, kun valtioneuvoston viestintäjohtaja Anttikoski kertoi Suomen Kuvalehdelle kokemuksiaan siitä, miksi hänen valintansa Aamulehden vastaavaksi päätoimittajaksi kariutui. Aamulehden vastaavana päätoimittajana viime vuoden helmikuussa aloitti Jussi Tuulensuu, joka oli toiminut aiemmin virkaa tekevänä päätoimittajana.
Anttikosken puoliso ja lapsi eivät olisi muuttaneet Tampereelle Anttikosken työn mukana. Telanne oli Anttikosken mukaan sanonut, ettei kymmenvuotias lapsi pärjää ilman äitiä.
Telanne on kiistänyt, että perhesyyt olisivat vaikuttaneet rekrytointiprosessiin. Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jari Kinnunen on aiemmin kertonut, että myös toinen epäilty on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.
Vesikallio on työskennellyt aikaisemmin muun muassa juontajana Ylen A-studiossa ja STT:n yhteiskuntatoimituksen esimiehenä. Suomen Kuvalehden mukaan Vesikallio sai syksyllä 2017 yhteydenoton headhunterilta Aamulehden päätoimittajan paikasta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.