Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SK: Perussuomalaisten kansanedustajat Mika Niikko ja Ville Vähämäki salasivat osakkuutensa Kiinan valtioon kytkeytyvässä teknologiayhtiössä

Perussuomalaisten kansanedustajat Mika Niikko ja Ville Vähämäki eduskunnan täysistunnossa syyskuussa.

Perussuomalaisten kansanedustajalla, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajalla Mika Niikolla on tiedettyä syvempi sidos yritykseen, jonka toimintaa hän on poliitikon roolissa edistänyt. Asiasta kertoo Suomen Kuvalehti.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Joulukuussa 2017 Kiinan valtion rahoittama Realmax Group -teknologiakonserni kertoi investoivansa miljoona euroa toimipisteeseensä Vantaalla.

SK:n selvityksen mukaan kyseisen suomalaisyhtiön Realmax Oy:n perustajaosakkaita olivat Niikko ja kansanedustaja Ville Vähämäki (ps). Niikon mukaan osakkuus kesti vain kuukausia.

Lisäksi perustajaosakkaana on Suomessa teknologia-alalla työskennellyt Kiinan kansalainen Hang Si.

Niikko toimii ulko- ja turvallisuuspolitiikan asioita käsittelevän valiokunnan puheenjohtajana, mutta hän tai Vähämäki eivät ole julkistaneet osakkuuttaan Kiinan valtion sijoitusyhtiöön kytkeytyvässä yrityksessä.

Niikon 20 prosentin omistusosuus Realmaxissa ei käy ilmi hänen kansanedustajana tekemistään sidonnaisuusilmoituksista. Kun Suomen Kuvalehti kysyi asiaa, Niikko viittasi ohjeistuksiin siitä, että vain yli 20 prosentin omistusosuudet pitää kertoa.

Vähämäki ei kommentoinut asiaa SK:lle.

Suomen Kuvalehti kertoo myös, että Niikko olisi saanut Hang Silta lähes 5 000 euron vaalituen.

Ylen MOT-ohjelma kertoi maaliskuussa, että Niikko oli salannut tukijansa nimen vaalirahoitusilmoitukselta muuttamalla saadun tuen jälkikäteen vaalilainaksi.

Arkistoidusta alkuperäisestä vaalirahoitusilmoituksesta näkyy, että vaalituen oli Niikolle antanut nimenomaan Hang Si.

LinkedIn-palvelun mukaan Hang työskenteli tuen antamisen aikaan Kiinan tiede- ja teknologiayhdistyksen palveluksessa johtavana ulkomaiden neuvonantajana.

STT–Sanna Raita-aho

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE