Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Söder taipui: “Noppa on pudonnut, ja Armin Laschet on liittokansleriehdokas”

LEHTIKUVA / AFP Tobias Schwarz

Saksassa Baijerin CSU-puolueen johtaja Markus Söder on hyväksynyt CDU:n johtajan Armin Laschetin (kuvassa) nimeämisen kristillisdemokraattien yhteiseksi liittokansleriehdokkaaksi.

Söder piti tänään oman lehdistötilaisuutensa kanslerikysymyksestä.

–  Noppa on pudonnut, ja Armin Laschet on liittokansleriehdokas, hän lausui ja myös toivotti Laschetille menestystä ja tarjosi tälle CSU:n tuen.

Vääntö ehdokkuudesta oli jatkunut jo toista viikkoa.

CDU:n johto nimesi Laschetin toistamiseen Saksan väistyvän liittokanslerin Angela Merkelin seuraajaehdokkaaksi viime yönä, mutta mitenkään vikkelästä prosessista ei ollut kyse: yli kuuden tunnin mittaisten keskusteluiden jälkeen järjestettyyn äänestykseen osallistuneiden mukaan Laschet sai äänestyksessä 77,5 prosentin kannatuksen. Söderin kannatus jäi 22,5 prosenttiin.

Baijerilainen oli mielipidekyselyissä paljon Laschetia suositumpi. Myös monet CDU:n jäsenet olisivat halunneet Söderin kansleriehdokkaaksi.

Merkelin pitkäaikainen liittolainen Laschet oli saanut jo viime viikolla tuen CDU:n ylimmältä johdolta, mutta Söder kieltäytyi perääntymästä viitaten kannatuskyselyiden tuloksiin sekä CDU:n ja CSU:n päättäjiltä saamaansa tukeen.

Merkel aikoi pysyä eroassa asiasta.

Liittokansleri Merkel ei itse ottanut kantaa riitaisaan ehdokasasetteluun. Viime viikolla Merkel sanoi, että hän haluaa ja aikoo pysyä erossa asiasta.

Maanantain videokokouksen osallistujat kertoivat saksalaismedialle, että Merkel osallistui kokoukseen, muttei kokouksessa käytyyn keskusteluun. Osa oli kokenut Merkelin vaitonaisuuden kielivän tuen puutteesta Laschetille.

Söder kertoi aiemmin maanantaina päätöksen olevan sisarpuolueista suuremman eli CDU:n käsissä ja olevansa tyytyväinen ratkaisuun, jos valinta osuu Laschetiin.

–  Me emme halua emmekä tule näkemään välirikkoa CSU:n ja CDU:n välillä, Söder vakuutteli.

Laschet kuvailee itseään intohimoiseksi eurooppalaiseksi.

Laschet on ollut Merkelin vannoutunut tukija, ja hän piti liittokanslerin puolia myös vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkimainingeissa. Ikävästä ilmapiiristä huolimatta Laschet onnistui vuonna 2017 voittamaan aluevaalit Nordrhein-Westfalenissa, joka on perinteisesti ollut sosialidemokraattien aluetta.

Sujuvaa ranskaa puhuva ja itseään “intohimoiseksi eurooppalaiseksi” kuvaileva Laschet selvisi voittajana myös CDU:n johtajakisasta tammikuussa.

Maaliskuussa hän vaikutti ottavan askeleen etäämmäs Merkelistä vastustaessaan liittokanslerin osavaltiojohtajille esittämiä toiveita koronavirusrajoitusten tiukentamisesta. Tuolloin Laschet penäsi enemmän vapautta ja joustavuutta.

Söderin laaja suosio tarkoittaa, että Laschetilla on edessään täysi työ joukkojensa yhdistämisessä. Osa CDU:n jäsenistä on todennut, että tehtävä voi osoittautua vaikeaksi. Kiistely on myös vahingoittanut sisarpuolueiden asemaa Euroopan suurimmassa taloudessa.

Vihreä puolue on noussut kristillisdemokraattien kantaan.

Saksan vihreä puolue on noussut mielipidekyselyissä aivan kristillisdemokraattien kantaan, ja ympäristö- ja rauhanliikkeestä 1980-luvulla alkunsa saanut puolue nimesi maanantaina historiansa ensimmäisen liittokansleriehdokkaan.

Puolueen liittokansleriehdokas on sen 40-vuotias puheenjohtaja ja kansainvälisen julkisoikeuden asiantuntija Annalena Baerbock.

Valinta Baerbockin ja toisen puheenjohtajan Robert Habeckin välillä oli kuin eri planeetalta verrattuna Saksan suurimman poliittisen ryhmän kristillisdemokraattien riitelyyn.

Seuraavat vaalit järjestetään syyskuun 26. päivänä. Tuolloin Merkel jättää tehtävänsä 16 liittokanslerivuoden jälkeen. Kristillisdemokraattien kannatus on laskenut viime aikoina hallituksen koronatoimien vuoksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE