Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sofia Virta haluaa parhaan argumentin politiikkaa muiden puolueiden demonisoinnin sijaan

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Vihreiden uudeksi puheenjohtajaksi valittu Sofia Virta tiedotustilaisuudessa vihreiden puoluekokouksessa Seinäjoella 10. kesäkuuta.

Vihreät valitsi jäsenäänestyksellä uudeksi puheenjohtajakseen Kaarinasta kotoisin olevan toisen kauden kansanedustajan Sofia Virran. Demokraatti esitti Virralle Seinäjoen puoluekokouksessa tuoreeltaan liudan kysymyksiä.

Simo Alastalo ja Johannes Ijäs

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko on luvannut tulevalle hallitukselle tukea oppositiosta, jos hallituksen esitykset ovat järkeviä. Oletko Saarikon kanssa samoilla linjoilla?

– Totta kai. Jos hallitus tuo sellaisia esityksiä, jotka vievät Suomea aidosti kestävällä tavalla eteenpäin, emme me lähde niitä jarruttamaan. Päinvastoin. Haluan, että me teemme rakentavaa politiikkaa, koska meidän tavoite on viedä Suomea kestävällä tavalla eteenpäin. Ei vain nokitella muiden puolueiden kanssa. Totta kai annamme tukemme, jos päätökset ovat sellaisia, että niiden takana voidaan myös oppositiossa seistä.

Säätytalolla suunnitellaan valtion talouteen tälle kaudelle kuuden miljardin sopeutuksia. Olet puhunut talouden tasapainottamisesta, mitä ajattelet tästä tavoitteesta?

– Tuen sitä ajatusta, että Suomen valtion talous pitää saada tasapainoon kestävällä tavalla. Sitä mikä on Orpon ajatus tästä en vielä tiedä, kun ei ole sitä hallitusohjelmaa luettavana. Pelkään, että se ei välttämättä ole Suomen kasvua vauhdittava vaihtoehto. Jos näin on, tulemme tuomaan toisenlaisen vaihtoehdon. Vihreän siirtymän tuomaa mahdollisuutta ei voi korostaa liikaa. On fakta, että vihreä siirtymä tapahtuu jo nyt. On enää kysymys siitä sijoittuvatko sen tuomat taloudelliset ja sitä kautta myös hyvinvointiin liittyvät hyödyt Suomeen vai esimerkiksi Kiinaan. Haluamme, että ne sijoittuvat Suomeen, koska voimme ratkaista käytännössä kerralla Suomen valtiontalouden isoimmat kysymykset ja ilmastokriisin. Tulemme kirittämään tästä aivan taatusti hallitusta, jos yhtään näyttää siltä. Olemme nyt jo verrokkimaita jäljessä.

Kun mediaan tulee kirjoituksia, että vihreät on siirtynyt enemmän oikealle, mitä ajattelet?

– Koen aika harmilliseksi miten paljon keskustelu on jo kampanjan aikana keskittynyt siihen, millä kohdalla janaa me puolueena seisomme. Se vie huomiota siltä tavoitteelta mikä meillä puolueena on. Haluamme talouspolitiikkaa sen turvaamiseksi, että meillä on vahva talous, joka pystyy pyörittämään vahvaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Samaan aikaan ymmärrämme, ettei raha tule koneeseen vain verottamalla vaan sillä, että suomalaiset yritykset voivat kasvaa ja kansainvälistyä. Toivoisin, että pääsisimme tämän puoluekokouksen jälkeen keskustelemaan niistä tavoitteista mitä meillä on talouspolitiikalle ja myös keinoista, jotka tullaan meidän varjobudjetissa ensi syksynä varmasti perkaamaan aika tarkkaan läpi.

Lisää aiheesta

Pitäisikö sunnuntailisiin tehdä muutoksia?

– Haluaisin kuunnella asiantuntijoita ennen kuin muodostan siihen kannan. Olen itse tehnyt sote-alalla töitä, jossa on valtava työvoimapula. Aika moni kokee, että he ovat aikamoisessa palkkakuopassa ja tekevät täysin kohtuuttoman kuormituksen alla työtä. Viesti ei saa olla ainakaan se, että heidän palkkatasoaan lähdettäisiin entisestään heikentämään. Viestin pitäisi kuulua hyvin vahvana siitä, että ei ole väliä teetkö lauantaina vai sunnuntaina töitä. Lisät ovat yhtä suuret. Emme voi lähteä pienentämään palkkausta valmiiksi palkkakuopassa olevilla aloilla, joilla on kriittinen työvoimapula.

Sovellatko samaa esimerkiksi ravintola-alaan. Siellä pidetään paikoin baarit kiinni sunnuntaina?

– Se, että ravintolat ovat kiinni on ongelma ja vaikuttaa talouden toimeliaisuuteen negatiivisella tavalla, mutta pitäisi miettiä miten se rakennetaan niin, että lopputulos on reilu jokaiselle. Emme voi ajatella, että se polkee työntekijöiden palkkatasoa. Toisaalta työntekijä ei saa palkkaa myöskään päivältä, jolloin paikka on kiinni, joten se ei varmasti ole toimiva tällaisenakaan.

Haluat vastakkainasetteluista eroon, mitä tarkoitat sillä käytännössä?

– Tarkoitan sitä, että vihreät haluaa rakentaa yhtenäistä Suomea, koska polarisoituminen ja eriarvoistuminen on todella iso ja huolestuttava kehitys. Haluan, että käymme poliittista debattia asioista ja teemme parhaan argumentin politiikkaa sen sijaan, että keskitytään demonisoimaan muita puolueita. En sano, että näin olisi tehty, mutta linjaan, että näin ei tulla myöskään tekemään, koska sitä on aivan liikaa suomalaisessa politiikassa. Toivon, että me voidaan toimia yhtenä esimerkkinä siitä, että politiikkaa voi tehdä myös rakentavasti. Uskon, että se ruokkii positiivista kierrettä. Yhteistyöllä on paremmat edellytykset, jos ei olla vedetty kaverin jalkojen alta mattoa tai lyöty jatkuvasti.

Mainitsit maanviljelijät ja metsänomistajat. Vihreillä oli heitä koskevista kysymyksistä viime kaudella iso vastakkainasettelu keskustan kanssa. Pitäisikö tämäntyyppisistä asetelmista päästä eroon?

– Kyllä, koska ne ovat jopa vähän keinotekoisia. Meillähän istuu tänään tässä salissa (vihreiden Seinäjoen puoluekokouksessa) myös maanviljelijöitä ja metsänomistajia. Tiedän, että keskustan riveissä on ihmisiä, jotka haluavat edistää ilmastonmuutoksen vastaisia toimia. Keinot voivat olla erilaisia, mutta ihmiset eivät eroa niin paljon toisistaan kuin miltä keskustelu välillä kuulostaa.

Pahoitteletko metsänomistajille ja maanviljelijöille vihreiden aiempaa toimintaa?

– Otamme nöyrästi vastaan sen palautteen, jonka olemme saaneet. Ihmiset ovat vaalien aikana kertoneet, että olisivat voineet äänestää meitä poliittisten sisältöjen puolesta mutta eivät ole kokeneet itseään tervetulleiksi. Pyritään rakentamaan luottamusta ja yhteistyötä.

Vihreä siirtymä on nimetty hallitusneuvotteluissa uudelleen puhtaaksi siirtymäksi. Mitä ajattelet?

– Nimellä ei ole mitään merkitystä, kunhan tulee toimia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE