Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Soini joutui opposition hampaisiin – onko leikkaus nolla, yksi vai kaksi miljardia ensi keväänä?

Ulkoministeri Timo Soini joutui sijaistamaan pääministeri Juha Sipilää vuoden viimeisellä kyselytunnilla.

Opposition kyselytunti eduskunnassa kuivahti hieman kasaan, kun sekä pääministeri Juha Sipilä (kesk.) että valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) puuttuivat paikalta. Niinpä ulkoministeri,  varapääministeri Timo Soini (ps.) joutui vastailemaan opposition tiukkoihin kysymyksiin.

Kyselytunnin aloitti SDP:n Sanna Marin, joka ihmetteli hallituksen johdon linjauksia. Valtiovarainministeri Petteri Orpo varoitteli aiemmin, että hallitus saattaa joutua tekemään uusia lisäleikkauksia 1-2 miljardin edestä keväällä. Pääministeri Sipilä puolestaan vakuutteli samoihin aikoihin, että tämä hallitus on leikkauksensa tehnyt, eikä niitä tarvita lisää.

– Onko hallituksella yhteneväistä talouspoliittista linjaa vai ei. Ovatko leikkaukset nolla, yksi tai kaksi miljardia ensi keväänä? Marin kyseli.

Soini vakuutti uskovansa hallituksen ohjelmaan ja siihen, ettei lisäleikkauksia tarvita.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman puolestaan ihmetteli, miksi hallitus oli siirtänyt hallituskauden puoliväliriihen tarkastelun kunnallisvaalien yli, kun se hänen saamiensa tietojen  mukaan olisi aivan hyvin voitu tehdä aiemman käytännön mukaisesti, joka tosin sattuu tällä kertaa vaalinalusviikolle.

– Siirrolla ei ole mitään tekemistä kunnallisvaalien kanssa, Soini vakuutteli.

“Joulua ei ole siirretty”

Lisää aiheesta

Vuoden viimeinen kyselytunti päättyi oppositiojohtaja Antti Rinteen (sd.) leikilliseen kysymykseen, etteihän hallitus ole vain siirtämässä jouluakin, koska puoliväliriihi jo siirrettiin vaalien yli.

– Tämä on paras kysymys, mitä edustaja Rinne on tällä kaudella esittänyt, Soini nauroi ja vakuutti, ettei herramme Jeesuksen Kristuksen suurta syntymäjuhlaa olla siirtämässä minnekään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE