Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Soini: “Vihertuherruksella ja lässytyskristillisyydellä ei sieluja pelasteta”

Ulkoministeri Timo Soini ilmaisee tyytyväisyytensä Sveitsin äänestyksen tulokseen, jossa torjuttiin ehdotus kaikille yhteisestä perustulosta. Tulosten mukaan 76,9 prosenttia vastusti ehdotusta.

Äänestyksessä otettiin kantaa vain perustulon periaatteeseen, ei siihen, minkä suuruinen se olisi tai miten se rahoitettaisiin. Julkisessa keskustelussa oli puhuttu noin 2 500 Sveitsin frangista (noin 2 300 eurosta) kuukaudessa.

— Vihertuherrus sai täystyrmäysen Sveitsissa. Rahanjako kansalaispalkkaan sai kansaäänestyksessä murskatuomion. Eikö raha kasvakaan puissa, josta sitä voisi poimia suoraan automaattiin. Rahaa ei saakaan seinästä ilmaiseksi. Mikä tappio, perussuomalaisten puheenjohtaja ivaa.

Soinin mukaan “lässytys lyö takaisin”.

— Katsoin Clintonia ja Trumpia CNN- kanavalta. He mättävät toisiaan huolella. Siihen suuntaan olemme menossa. Miksi? Taidan tietää. Vihertuherruksella ja lässytyskristillisyydellä ei sieluja pelasteta.

Soini tulkitsee, että “täytyy mennä pidemmälle”.

— Clinton ja Trump menevät. Eivät tosin sielujen takia. Vaan siksi, että lässytyksellä ei enää pärjää. Se lyö takaisin, kaikissa länsimaissa.

Soini kertoi ajatuksistaan verkkosivuillaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE