Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Soini vihjailee jälleen uuden puolueen perustamisella – kertoo nyt, mikä olisi uuden porukan “kova ydin”

Timo Soini (kuvassa etualalla oikealla) Populismi-kirjansa julkistustilaisuudessa Helsingissä.

Entisen perussuomalaisten puheenjohtajan ja sinisten kansanedustajana toimineen Timo Soinin on huhuttu olevan perustamassa uudestaan Suomen Maaseudun Puoluetta.

Demokraatti

Demokraatti

Asiasta kirjoitti aikoinaan ensimmäisenä Iltalehti.

Helsingin Sanomissa Soini on sanonut, että Suomessa on ”kraatterin kokoinen” tarve uudelle Suomen maaseudun puolueelle.

Soini ei ole myöntänyt eikä kieltänyt, onko uusi puolue perusteilla.

Tuoreimmassa blogikirjoituksessaan Soini lähestyy jälleen teemaa.

– Nuorena en pitänyt Kepusta, enkä Kekkosesta. Kepu on vanhoista puolueista vähiten huono, mutta ahdingossa. Osana tätä hallitusta Kepun on mahdotonta nostaa kannatusta. Kaikki Kepuun tyytymättömät eivät äänestä Persuja. Kepulainen protestoi jättämällä äänestämättä. Ahdinko muuttuu katastrofiksi, jos joku/ jotkut täyttävät ilmiselvän kraatterin kokoisen aukon Suomen politiikassa.

Soinin mukaan ne, jotka eivät äänestäneet viime presidentinvaaleissa Sauli Niinistöä, vaikka olisivat voineet, ovat se porukka, jossa on konservatiivisen keskustan ydin.

Huhtasaari, Väyrynen ja Vanhanen saivat yhteensä runsaan 17 prosentin kannatuksen. Kristillisdemokraateilla ei ollut ehdokasta. Tuossa porukassa on sekä Kepun, Perussuomalaisten tai niille konservatiivisen haasteen muodostavan uuden porukan, mikäli sellainen syntyy, kova ydin, Soini kirjoittaa.

– Kokoomus ei ole konservatiivipuolue vaan liberaalipuolue. Kun näin on, se ei nouse lähellekään ”konservatiivisen keskustan” potentiaalisia lukemia, hän jatkaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE