Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Soini: Yhdysvaltain suhteet Eurooppaan ja Natoon pysyvät hyvinä myös Trumpin kaudella

Yhdysvalloissa vieraileva ulkoministeri Timo Soini (ps.) sanoo luottavansa siihen, ettei Yhdysvaltojen suhde Eurooppaan tai Natoon muutu merkittävästi presidentti Donald Trumpin valtakaudella.

Soini uskoo myös, että vaikka presidentti Trump suhtautuu vapaakauppaan kriittisesti, Yhdysvallat näkee vastedeskin vapaakaupan olevan maan etujen mukaista.

Trumpin tiettyjen maiden kansalaisille asettamasta maahantulokiellosta Soini kertoo keskustelleensa useiden ihmisten kanssa muun muassa Yhdysvaltojen kongressissa.

– Monen arvio on, että tämä (maahantulokielto) ei ole pitkäikäinen, hän sanoo.

Soini tapasi vierailullaan muun muassa Yhdysvaltojen uuden kansallisen turvallisuuden neuvonantajan Michael Flynnin ja senaatin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan, senaattori Bob Corkerin.

Soini kertoo tuoneensa keskusteluissa esiin Suomen roolia YK:n rauhanturvaoperaatioissa ja rauhanvälityksessä.

– Suomi on turvallisuuden tuottaja, hän sanoo.

– Emme ole vapaamatkustajia, vaan annamme panoksemme.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE