Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Soinilta totaalinen kilahdus “Veltto SDP kimittää kuin kuurainen kukkopilli” – tyly kuitti tuli heti: “Taisi itse nukkua”

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) ei säästellyt viikonloppuna arvostelevia sanojaan arvioidessaan etenkin SDP:n toimintaa työttömien aktiivimallin ympärillä.

Ex-perussuomalainen haukkui blogikirjoituksessaan maan rakoon myös vasemmistoliiton ja perussuomalaiset.

Soinin mukaan “SDP:llä alkaa mopo keulia” ja “veltto SDP kimittää kuin kuurainen kukkopilli”.

“SDP:llä, vasemmistoliitolla ja perussuomalaisilla olisi ollut koko syksy aikaa tehdä aktiivimallista välikysymys eduskunnassa. Ei joko kiinnostanut tai ei osattu. Todennäköisesti ei hotsittanut. Kun kansalaisaloite alkoi vetämään, hypättiin siivelle. Loisimaan.”

Soinin mukaan Helsingin Senaatintorille saatiin sentään sekä sosialisteja että kommunisteja paikan päälle puhumaan.

“Mutta mitä ja missä hommailivat persut? Senaatintorilta puuttuivat sekä mestari että kisällit. Mahtavatko edes mallia vastustaa?”

Antti Rinteen viestintävastaava Dimitri Qvintus ehätti kommentoida viikonloppuna Soinin syytöksiä Twitter-tilillään lakonisesti.

Lisää aiheesta

“Soini on tainnut itse nukkua aktiivimallin käsittelyssä. Tämän mallin mahdollisti Sininen uni. Oppositio vastusti mallia valiokunnissa, eduskuntakäsittelyssä ja äänestyksissä. Myös työmarkkinajärjestöt ovat olleet kriittisiä pitkin matkaa.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE