Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Toimituksen kommentit

Soinin edustama siniset pitää Sipilän hallitusta panttivankinaan – tilanne on suorastaan lapsellinen

Toimituksen kommentit

Heikki Sihto

Kirjoittaja on Demokraatin toimituspäällikkö

Ulkoministeri Timo Soinin useat abortin vastaiset kannanotot lähestyvät jo eräänlaista poliittista performanssia, kun muistaa, että Suomen ja hallituksen virallisena ulkopoliittisena linjana on puolustaa naisten ja tyttöjen oikeuksia.

Heikki Sihto

Demokraatti

Soini on perustellut toimintaansa sanan- ja mielipiteenvapaudella. Totta, nämä oikeudet ovat Suomessa ja ne koskevat myös ministereitä. Soini puolustaa omaa sananvapauttaan, mutta nollaa sen faktan, että naisille oikeus aborttiin ja omaan kehoonsa on ihmisoikeuskysymys, ei mielipidekysymys. Soini unohtaa myös sen, missä yhteydessä ja millä tavalla virkavastuussa oleva ministeri näkemyksiään laukoo. Soini on kommentoinut niin Irlannin kuin Argentiinankin aborttiäänestyksiä heti niiden tulosten selvittyä ja osallistunut Kanadan virkamatkallaan avustajansa kanssa abortinvastaiseen iltahartauteen. Missä kohtaa näitä kommentteja vaihtuu siviili-Soini ja ministeri-Soiniin?

Kuinka moni aborttia kannattava hallituspuolueen edustaja joutuu siinä tilanteessa tukemaan abortin vastustamista, jotta hallituksen sote- ja maakuntaunelmat pysyvät hengissä?

Soinin ”mielipiteenvapaus” vaatisi tarkkuutta senkin takia, että naisten aborttiasiat kuuluvat juuri ulkoministerin tehtäviin. Ainakin tähän saakka on Suomen viralliseen ulkopoliittiseen linjaan kuulunut naisten ja tyttöjen aseman sekä seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksien tukeminen.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi Talouselämä-lehden haastattelussa jo ennen Soinin viimeisimpiä ulostuloja ministerien yksityishenkilönä tekemien mielenilmausten vaikeutta . ”Minusta siinä on perustavaa laatua oleva omituisuus”, Niinistö muotoili Talouselämä-lehdelle.

Soinin kaksoisagentin roolia hallituksen sisällä on paheksunut muun muassa valtiovarainministeri Petteri Orpo. ”Suomi ja hallitus edistää naisten ja tyttöjen oikeuksia kaikkialla maailmassa”, Orpo kirjoitti Twitterissä. Höpöhöpi. Hallitus on ehkä keskustellut asiasta Soinin kanssa, mutta tuloksetta – ja ilmeisesti silkkihansikkain. Tämän johtopäätöksen voi vetää myös pääministeri Juha Sipilän Soini-kommenteista. Sipilä pyöritteli asiaa ottamatta siihen lainkaan kantaa. Hän lopulta totesi viime sunnuntaina, että ”jokaisella on oikeus omiin henkilökohtaisiin mielipiteisiin”.

Sipilän ympäripyöreyteen on kaksi syytä. Toinen niistä on mahdollisesti se, että Sipilä jakaa Soinin aborttinäkemykset. Merkittävämpi syy on se, että Soinin edustama siniset pitää Sipilän hallitusta panttivankinaan. Huonossa hapessa olevat maakuntamalli ja sote eivät kestäisi yhden hallituspuolueen tuen menettämistä.

Tilanne on suorastaan lapsellinen, kun 0,8 prosenttiyksikön kannatuksella siniset eli Soini pystyy rikkomaan Suomen ulkopoliittista linjaa. Mielenkiintoista olisi tietää, mitä keskustelua asiasta on käyty sinisten ministeriryhmän sisällä. Ja koetaanko ryhmässä mahdolllisesti rasitteeksi, että siviili-Soini keikuttaa hallituksen lisäksi myös sinisten poliittista uskottavuutta ja jo valmiiksi olematonta kannatusta.

Jos Soinin luottamusta jossain vaiheessa mitataan eduskunnassa, tulee siitä äänestyksestä monella tavalla mielenkiintoinen. Kuinka moni aborttia kannattava hallituspuolueen edustaja joutuu siinä tilanteessa tukemaan abortin vastustamista, jotta hallituksen sote- ja maakuntaunelmat pysyvät hengissä?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE