Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Soinin lähipiirin säätiö  jäämässä ilman vuokratuloja – Putkiremontti ajaa perussuomalaiset pois ökytoimistostaan

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.

Perussuomalaiset on mahdollisesti etsimässä uutta puoluetoimistoa. Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo sanoo, että muuttoon voi johtaa alkava putkiremontti ja tilavamman toimiston tarve. Toimiston hankinta herätti aikanaan huomiota, koska se sijaitsee Helsingin arvopaikalla Diana-puiston laidalla Yrjönkadulla.

– Vireillä on keskustelu, että taloyhtiöremontti toisi vaikean tilanteen. Asia selviää muutaman viikon sisällä, Slunga-Poutsalo kertoo.

Puoluetoimiston omistaa Perussuomalaisten tukisäätiö, jonka puheenjohtaja Raimo Vistbacka loikkasi Siniseen tulevaisuuteen. Vistbacka on perussuomalaisten entinen puheenjohtaja ja sinisiin myös siirtyneen Timo Soinin tukija.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ilmoitti jo viime kesänä, että perussuomalaiset aikoo lähteä Helsingin ydinkeskustassa Yrjönkadulla sijaitsevasta toimistostaan.

Vistbacka on aiemmin pohtinut julkisesti, voisiko hänen johtamansa Perussuomalaisten tukisäätiö tukea perussuomalaisten sijaan puolueesta eronnutta ryhmää. Jos säätiön hallitus päättäisi siirtyä tukemaan toista puoluetta, olisi säätiön sääntöjä muutettava. Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan sääntömuutos ei olisi mikään läpihuutojuttu.

Puoluekokous ei tuonut lisävirtaa

Kuntapoliitikkojen virta perussuomalaisista sinisiin näyttää tyrehtyneen.

Lisää aiheesta

Syyskuun jälkeen perussuomalaisista on sinisiin siirtynyt noin 20 kunnanvaltuutettua, kun sitä ennen reilussa kolmessa kuukaudessa loikanneita oli noin 40. Siniset piti ensimmäisen puoluekokouksensa joulukuussa.

Sinisten puoluesihteeri Matti Torvinen kuvaa määrää “tyydyttäväksi”. Perussuomalaisten Slunga-Poutsalon mielestä määrä on “todella vähäinen”.

Perussuomalaisten nykyistä linjaa tukevalla Hommaforumilla on listattu tarkkaan sinisiin loikanneet. STT tarkasti kaikki keskustelufoorumilla listatut 57 valtuutettua. Heidän lisäkseen eri lähteistä löytyi pari muuta sinisiin loikannutta. Lisäksi perussuomalaisista on viime kevään kuntavaalien jälkeen loikannut muutamia valtuutettuja muihin puolueisiin.

– Hetken mielijohteesta lähtemisiä oli heinä-, elo- ja syyskuussa, emmekä puolueena pystyneet vastaamaan, Slunga-Poutsalo sanoo.

Yhteensä perussuomalaisia valtuutettuja valittiin valtuustoihin 769, joista on lähtenyt hieman yli kahdeksan prosenttia. Vertailun vuoksi edellisellä kuntavaalikaudella neljän ja puolen vuoden aikana perussuomalaisten kunnanvaltuutetuista erosi tai erotettiin noin 8–9 prosenttia.

Slunga-Poutsalon mukaan suunta voi kääntyä. Toistaiseksi ainakin yksi valtuutettu on palannut sinisistä perussuomalaisiin. Torvisen mukaan “elämistä” tapahtuu jatkossakin.

Mikko Isotalo, STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE