Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Soinin luotsaaman ministeriön nimi muuttuu

Ulkoministeriö sijaitsee Helsingin Katajanokalla.

Ulkoministeriön virallinen nimi muuttuu vuoden alussa ulkoasiainministeriöstä ulkoministeriöksi. Ulkoministeriö-nimi on ollut arkisessa käytössä jo pitkään. Ministeriön viestintä on itsekin puhunut ulkoministeriöstä.

Ministeriö kertoo, että virallinen nimi muutetaan nimien yhtenäistämiseksi. Sisäministeriön nimi päivitettiin vastaavalla tavalla vuonna 2013.

Ulkoministeriön ruotsin- ja englanninkieliset nimet säilyvät ennallaan.

Ulkoministeriö saa alkuvuodesta myös uuden visuaalisen ilmeen ja logon.

Suomen senaattiin annettiin kesäkuussa 1918 asetus ulkoasiaintoimikunnan perustamisesta. Kyseinen päivä on Suomen ulkoasiainhallinnon virallinen syntymäpäivä.

Kun senaatti muutettiin valtioneuvostoksi marraskuussa 1918, ulkoasiaintoimikunnan nimi muutettiin ulkoasiainministeriöksi.

Suomen nykyinen ulkoministeri on Timo Soini (sin.).

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE