Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Solidaarisuusvaje on huolestuttavaa

Onko osa kansalaisista kokonaan unohtanut, miksi veroja kerätään? Onko itsekkyys ja omien etujen ajaminen syönyt solidaarisuuden kokonaan?  Eikö lähimmäistä tarvitse enää rakastaa?

Jussi Maasola

SDP:n varavaltuutettu, Jyväskylä

 

Ajattelen, että monesti ihminen ymmärtää verojen keräämisen järkevyyden vasta kantapään kautta. Kun eteen tulee todellinen vakava tilanne, aletaan arvostamaan maksettuja veroja. Jos sairastuu vakavasti ja saa tarvitsemaansa hoitoa lähes ilmaiseksi, alkaa ymmärtämään, miksi on maksanut veroja. Silloin kun on kuoleman kanssa nenäkkäin, siinä ei auta paksu rahapussi. Tulee mieleen, että on meillä vaan mahtava maa ja järkyttävän hieno terveydenhuolto! Koulutetut, maailman parhaat terveysalan ammattilaiset hoitavat minut kuntoon. Kiitollisuus on ainut asia mikä päässä pyörii. Maksamme veroja, jotta voimme elää yhdessä maailman parhaimmassa yhteiskunnassa, jossa jokaisesta pidetään huolta riippumatta yhteiskuntaluokasta.

 

Verojen vihaajat murisevat sosiaalisessa mediassa. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun keskustelujen kommenteissa mainitaan Suomen kireä verotus. Todellisuudessa Suomen verotus on keskivertoa Euroopan mittakaavassa. Kysymys näille verojen vastustajille on yksinkertainen: mistä raha tulee yhteiskunnalle, jos ei verotuksesta? Millä meinasitte rahoittaa koulutuksen, kasvatuksen, terveydenhuollon, tiet ja ylipäätään kansalaisten yhteiset palvelut? Vai lopetetaanko peruskoulu sekä terveydenhuolto ja tarjotaan palveluita vain niistä maksaville? Onko koskaan käynyt mielessä, kuinka paljon yhteiskunta on jo maksanut sinun puolestasi? Se nyt on vaan niin, että verotus kaikista tasapuolisin järjestelmä edelleen.

Maksamme veroja, jotta voimme elää yhdessä maailman parhaimmassa yhteiskunnassa, jossa jokaisesta pidetään huolta riippumatta yhteiskuntaluokasta.

 

Se jolla on enemmän, maksakoon enemmän ja se, jolla on vähemmän, maksakoon vähemmän. Solidaarisuus tarkoittaa yhteisvastuullisuutta ja myötämielisyyttä kanssaihmisiä kohtaan. Minulla on väkevä tunne, että elämme pahassa solidaarisuusvajeessa. Tuntuu kauhealta kuunnella miljoonia tienaavien yritysjohtajien puhetta talousahdingosta, kun samaan aikaan työttömäksi jääneet miettivät omaa toimeentuloaan ja perheensä tulevaisuutta. Ristiriitaiset tunteet heräävät, alkaa kiukuttamaan.

 

Reilut viisitoista vuotta olemme eläneet porvarihallitusten maailmaa. Samaan aikaan kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on vain syventynyt. Rikkaat ovat rikastuneet ja huonosti menevillä menee entistä huonommin. Viisitoistavuotta meille on kerrottu, että ei ole jakovaraa antaa köyhille mitään, mutta samaan aikaan osinkoja on jaettu ennätysmäärä rikkaille. Köyhiä on nöyryytetty ihan tarpeeksi. Nyt on aika tehdä toisenlaista politiikkaa. Nyt on aika solidaarisuuden, johon kaikkien on osallistuttava. Siis kaikkien, myös rikkaiden. Minä-minä ajattelu johtaa väistämättä heikommassa asemassa olevien ihmisten lisääntyviin vaikeuksiin entistä enemmän. Kaikista heikoimmassa asemassa olevista täytyy pitää huolta. Lähimmäistä täytyy rakastaa. Aidosti solidaarinen ajattelu vallatkoon alaa. Se on ainut keino, millä selviämme tästä sodan jälkeisen historian suurimmasta kriisistä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE