Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Solidaarisuutta irtisanottuja kohtaan – Helsingin yliopiston väki marssi ulos

Helsingin yliopiston henkilökunta marssi keskiviikkona ulos työpaikoiltaan vastalauseena yliopiston laajoille irtisanomisille.

Helsingin yliopistolla järjestettiin keskiviikkona iltapäivällä irtisanomisia vastustava ulosmarssi, johon osallistui ihmisiä eri kampuksilta ja toimipaikoista. Ulosmarssijat kokoontuivat Senaatintorille, jossa he viettivät hiljaisen hetken.

Sosiologian apulaisprofessorin Lena Näreen mukaan tempauksella haluttiin osoittaa solidaarisuutta irtisanottuja kohtaan, ja samalla tukea ihmisiä, jotka vielä odottavat tietoa oman työpaikan jatkosta. Hänen arvionsa mukaan paikalla oli reilut sata ihmistä.

Yliopisto ilmoitti tammikuun lopussa karsivansa noin tuhat työpaikkaa. Säästöjen syynä on valtion päätös leikata yliopistojen rahoitusta. Helsingin yliopiston säästötarve on pelkästään tänä vuonna lähes 50 miljoonaa euroa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE