Son of Saul (2015): Koulupudokas teki katsojansa haastavan hyytävän Oscar-voittajan

Kymmenistä keskitysleirien kauhuja kuvaavista elokuvista vain harva hylkää osapuolet uhreihin ja pyöveleihin jakavan yksioikoisen näkökulman. Poikkeuksiakin sentään löytyy, jopa sellaisia, jotka samalla välttävät ”hyvän natsin” karikatyyrejä.

Esimerkiksi itävaltalaisen Stefan Ruzowitzkyn Väärentäjä (2007) perustelee olemassaolonsa paljon paremmin kuin murhaajien paatuneisuutta paljon ilmeisemmin puivat vakavat aikuiset raati- ja yleisösuosikit Schindlerin lista (1993) ja Pianisti (2002).

Ruzowitzkyn käsikirjoitus Adolf Burgerin romaanista uskaltaa hakeutua epämiellyttävämpiin asentoihin ja heittää yleisön eteen pyhimysmäisistä piirteistä riisutun, Karl Markovicsin ”rumasti” esittämän miehen, joka ei kaipaa sääliä tai kyyneliä. Tietoinen riski piirtää muotokuvan ”pahasta juutalaisesta”, joka on kaikkea sitä, mitä natsipropaganda kuuluttaa: ahne roisto, narsisti ja makeaa elämää viettävä rehentelijä. Yllättäen elokuva palkittiin vieraskielisten elokuvien sarjassa Oscar-palkinnolla.

Unkarilainen Son of Saul (2015) nappasi viime sunnuntaina patsaan samassa kategoriassa ja on henkistä sukua Väärentäjälle. Jo viime keväänä se lukeutui Cannesin filmifestivaalien tapauksiin ja pokkasi juhlien kakkospalkinnon Grand Prix´n.

Historiaa ja valtiotieteitä opiskelleelle esikoisohjaaja László Nemesille teos on merkittävä henkilökohtainen työvoitto. Hän ei ylittänyt hienon pariisilaisen elokuvakoulun pääsykynnystä eikä jatkanut opintojaan loppuun New Yorkissa. Nemesin lyhytelokuvat eivät kelvanneet Sarajevon elokuvajuhlien kilpasarjaan. Nyt unkarilainen debytantti loistaa juhlittuna sankarina.

Nemes ei halua saarnata, pelata shokkikuvilla eikä osallistua kansallisiin surutöihin.

Son of Saul erottuu keskitysleirielokuvien massasta rajaamalla tapahtumansa noin puoleentoista vuorokauteen lokakuussa 1944 ja kuvaamalla tuhoamiskoneiston julmaa arkea vain yhden vangitun näkökulmasta. Saul Ausländer (Géza Röhrig) on tapettujen ja tapettavaksi päätyvien uskonveljien – ja sisarten ruumiiden hävittäjäksi pakotettu Unkarin juutalainen mies, sonderkommando, joka tosiasiassa odottaa itsekin varmaa kuolemaa.

Selviytymisvietti ei tottele modernia ihmiskuvaa.

Nemes ei halua saarnata, pelata shokkikuvilla eikä osallistua kansallisiin surutöihin. Hänen elokuvansa on mykkänä huutava kysymys, mihin yksilö venyy äärimmäisissä olosuhteissa, joissa selviytyminen on puhdasta sattumankauppaa.

Järkyttävää työtä ruumiskasojen ja verilammikoiden keskellä tekevä Saul on silti monella tapaa etuoikeutettu vangittujen joukossa. Älykkäänä, sosiaaliset tilanteet herkästi vaistoavana ja leirin säännöt omaksuneena hän luovii massamurhaamisen koneistossa niin kauan ja pitkälle kuin se vain on natsien sallimissa rajoissa mahdollista. Elokuvan johdanto on toteavuudessaan tyrmäävä.

Elokuvan ensimmäisen otoksen keskipisteeksi tarkentuvat Saulin kalpeat kasvot.

Saulin kohtaloksi koituu kaasukammiosta poimittu poika, tai poikansa, jonka hän haluaa pelastaa edes uskonnon mukaiseen hautaukseen. Silti elokuva ei halua suoraan paljastaa, motivoiko ilmeisen harjaantunutta vankia syyllisyys, lähimmäisenrakkaus vai henkinen katkeaminen ympärillä riehuvaan hulluuteen. Ehkä ne kaikki saavat hänet ryhtymään epätoivoiseen tehtävään, joka ei enteile onnellista loppua.

ELOKUVA:
Son of Saul
Ohjaus: László Nemes
Pääosissa: Géza Röhrig, Levente Molnár, Urs Rechn
2015, 104 minuuttia
Elokuvan ensimmäisen otoksen keskipisteeksi tarkentuvat Saulin kalpeat kasvot. Myös suuri osa teoksen myöhemmistä tapahtumista välittyy näyttelijä Géza Röhrigin eleiden ja silmien kautta. Röhrig ei tee mitään ylimääräistä. Mátyás Erdélyn kamera vetäytyy miehestä vain hetkittäin metriä kauemmas.

Saulia ympäröivistä henkilöistä, huoneista ja maisemista puolestaan piirtyvät vain epäskarpit äärirajat. Ne muodostavat eräänlaisen sumuverhon, joka korostaa olosuhteiden hämärää kaoottisuutta. Muodikkaan käsivaran heiluntaa varataan vain kuumottavimpiin jaksoihin, joista hyytävimmässä seistään öisellä metsäkuopalla.

Värielokuvassa on vanhahtava neliömäinen kuvasuhde sotaepookkien perinteisen mustavalkoisuuden sijaan. Yhdistettynä teoksen taloudelliseen tyyliin, pitkiin yhtäjaksoisiin otoksiin ja musiikittomuuteen vaikutelma on suorastaan dokumentaarinen. Nemes osoittaa ihailevansa maanmiestensä Miklós Jancsón ja Béla Tarrin tinkimättömyyttä mutta myös Robert Bressonin matemaattisuutta. Nemes työskenteli apulaisohjaajana Tarrin mestariteoksessa Mies Lontoosta (2007).

Son of Saul on tuorein todistuskappale siitä, ettei keskitysleirielokuvankaan tarvitse kertoa kaikkea kaikesta. Oikein rajaamalla ja olennaiseen keskittymällä vihlaisee syvemmältä kuin mahtipontisilla, hyvää tarkoittavilla pintaraapaisuilla. Hämmentävää kyllä, se on esikoisohjaus.

Keskustelua aiheesta

”Epäilin, pärjääkö uusi filmatisointi edeltäjille, mutta joudun sanomaan” – Heinäluoma antoi arvionsa uudesta Tuntemattomasta

Kuva: Tommi Hynynen © Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

SDP:n kansanedustajat ovat vakuuttuneita Aku Louhimiehen ohjaamasta uudesta Tuntemattoman sotilaan versiosta.

Eero Heinäluoma kehuu elokuvaa Facebookissa mielettömän hienoksi ja koskettavaksi.

– Epäilin, pärjääkö uusi filmatisointi edeltäjille, mutta joudun sanomaan: Tuntematon on VUODEN elokuva, Heinäluoma päivittää.

Kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta on myös pitänyt näkemästään.

– Kävimme eduskunnan kanssa katsomassa uuden Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntemattoman sotilaan. Itketti, vavisutti, kosketti. Elokuva tulee jäämään suurten elokuvien joukkoon. Kiitos ja valtavasti onnitteluja kansallistarinamme hienosta toteutuksesta.

Kansanedustaja Sirpa Paateron mielestä Louhimiehen Tuntematon sotilas on vaikuttava ja riittävästi erilainen.

Keskustelua aiheesta

”On vaikea uskoa, että tulkinta herättäisi kritiikkiä” – tutkija-arvio uudesta Tuntemattomasta: Rokka, Hietanen ja Kariluoto keskiössä

Kuva: Lehtikuva

Aku Louhimiehen ohjaama suurfilmi Tuntematon Sotilas sai torstaina ensiesityksensä kutsuvieraille. Teatterintutkijan arvion mukaan elokuva on melko perinteinen ja sovinnainen tulkinta Linnan romaanista. Se ei juuri haasta totuttuja näkemyksiä klassikkotekstistä, kuten esimerkiksi Kristian Smedsin Kansallisteatterin versio kymmenen vuotta sitten.

Tutkija Julia Pajunen näkee kuitenkin uustulkinnassa pieniä nyansseja, jotka poikkeavat aiemmasta. Elokuva esimerkiksi vilauttaa huumeiden käyttöä rintamalla ja tyttöjen paritusta Petroskoissa. Filmi keskittyy muutamaan henkilöhahmoon, ja siitä on jätetty pois joitakin tuttuja kohtauksia.

– Elokuva on Suomen satavuotisjuhlateos ja jo lähtökohdiltaan uskollinen pohjatekstille. On vaikea uskoa, että tulkinta herättäisi kritiikkiä, pohtii Julia Pajunen, joka tutki viime kesänä valmistuneessa väitöskirjassaan juuri Smedsin radikaalina pidettyä versiota Tuntemattomasta sotilaasta.

Erona kirjaan ja myös Edvin Laineen vuoden 1955 ja Rauni Mollbergin vuoden 1985 elokuvaversioihin on se, että Louhimiehen tulkinta keskittyy vahvemmin muutamaan hahmoon. Pajunen näkee keskushahmoiksi erityisesti Eero Ahon esittämän Rokan, Aku Hirviniemen näyttelemän Hietasen sekä Johannes Holopaisen Kariluodon.

Rokka tuodaan aiemmin mukaan kuin edellisissä versioissa. Hietaselle puolestaan on rakennettu rakkaussuhde Veraan Petroskoissa. Elokuvassa myös näytetään keskushahmojen kotioloja, ja heitä syvennetään psykologisesti naissuhteiden kautta.

– Keskeisten hahmojen korostaminen auttaa sellaisia katsojia, joille pohjateksti ja aiemmat versiot eivät ole tuttuja. Jo romaanissa on paljon hahmoja, joita on vaikea muistaa. Toisaalta keskittyminen päähenkilöihin etäännyttää romaanin monisyisestä kerronnasta.

Hahmoista sivummalle jää nyt esimerkiksi Lehto, joka Edvin Laineen elokuvassa oli melko keskeinen hahmo Åke Lindmanin hahmossa. Melko pieni rooli on myös sotapelkoa kokevalla Riitaojalla, joka taas oli Mollbergille keskeinen henkilö.

Tutkija kiinnitti huomiota uudessa Tuntemattomassa siihen, että luonto oli siinä mukana vahvemmin kuin aiemmissa filmeissä. Metsä esitettiin nyt myös esteettisenä paikkana.

Varsinainen ensi-ilta kautta maan on vuorossa 27.10.

STT–TARJA REPO

Arvostelussa Borg/McEnroe (2017): Kiinnostavimmillaan monin paikoin puiseva urheilusankarielokuva on kuvatessaan ruotsalaislegendan luonteen muuttumista

Björn Borg oli minulle 1970-luvulla ehkä valovoimaisin urheilutähti ja iso fanituksen kohde. Ei ehkä oletettavin hurahduksen kohde pesäpalloilevalle helsinkiläisklopille: ilmeetön ruotsalainen ”isberget”, joka harrasti lajia. jossa suomalaismenestykset kautta aikain olivat tuolloin ihan nollissa.

Kansainvälisessä tenniksessä oli noina 1970-luvun puolivälin jälkeisinä aikoina maagista vetovoimaa, kiitos karismaattisten tähtipelaajien kuten Borg ja aikalaisensa Arthur Ashe, Jimmy Connors, Ilie Nastase, John McEnroe ja naisissa Billie Jean King ja Chris Evert...

Ylen televisioimat Wimbledonin finaalit olivat meille urheiluhulluille teineille silloin kesän kohokohtia ja Borgin viiden voiton putki 1976–80 minulle jotain hekumallista.

”Jäävuoren” viimeisessä Wimbledon-voitossa oli kieltämättä suuren draaman aineksia, kun vastassa oli häntä neljä vuotta nuorempi amerikkalainen kukkopoika, irlantilaistemperamentilla ladattu ruutinassakka John McEnroe. Tuo viisieräinen ottelu (Borg missasi neljännessä erässä seitsemän ottelupalloa, tie-break meni McEnroelle 18-16) löytää muista lajeista vertaisensa ehkä vain Muhammad Alin ja George Foremanin myyttisestä ”Rumble in the Junglesta”, nyrkkeilyn raskaan sarjan titteliottelusta Zairen Kinshasassa 1974.

(Arvostelu jatkuu videon alla)

Perinteinen urheilusankarielokuva

Tanskalaisohjaaja Janus Metz tekee esikoispitkässään parhaansa ladatakseen tuota vuoden 1980 fiilistä valkokankaalle ajassa, jolloin Suuret Urheilutarinat ovat joko tyystin kuolleet tai menettäneet nykyisen kaltaisessa mediahypetyksessä kiehtovuutensa.

Kiinnostavimmillaan monin paikoin puiseva ja loppujen lopuksi kovin perinteinen urheilusankarielokuva on kuvatessaan Borgin luonteen muuttumista. Teininä, ennen huipulle nousuaan, hän oli kentällä lähes samanlainen tuittupää kuin McEnroe, mutta valmentajalegenda Lennart Bergelin kuohitsi hänestä temperamentin, ainakin ulkoisesti. Valitettavan pinnalliselle käsittelylle jää kuitenkin se, millaista mielenliikehdintää padottu tunne-elämä Borgin pään sisällä aiheutti.

Itse pelikuvaus on aika hengetöntä pallonläiskintää, minkä toki ymmärtää, kun on asialla ovat tennisstuntit, joilla on kyllä efforttia mutta ei kasvoja – Borgia ja McEnroeta esittävillä näyttelijöillä on taas on sopivat kasvot ja elkeet, muttei riittäviä tennistaitoja. Erityisen vaivaannuttavia elokuvassa ovat väläykset, joissa tennisstarat bilettävät kaupunkien yössä playboy-palloilija Vitas Gerulaitisin johdolla. Studio 54 on niin nähty.

Borgia esittävä Sverrir Gudnason on todellakin hämmentävästi Borgin oloinen sekä ulkonäoltään että kehonkieleltään. McEnroen roolissa nähtävä Shia LaBeouf on ulkoisesti etäämpänä esikuvastaan, mutta hänen roolinsa olisi kiinnostavampi – jos saisi tilaa. Pääosin skandinaavisin voimin tehty elokuva on kuitenkin varsin Borg-vetoinen paketti.

Elokuvatuotanto on saanut myös suomalaisapuja: Jarkko Niemisen akatemiassa koulittiin tennistuntteja, ja 1980–90-luvun taitteen yksinäinen tennistähtemme Veli Paloheimo sai coachata LaBeoufia McEnroeksi. Ehkä se näkyy, ehkä ei.

Borg/McEnroe-elokuvassa on paljon patetiaa ja liian vähän keveyttä, kohtuullisesti uskottavuutta ja riittävästi laji- ja ajankuvallista skarppiutta. Paljon kökömpiäkin urheilusankaritarinoita on valkokankaalle tuupattu.

ELOKUVA:
Borg/McEnroe
Ohjaus Janus Metz
★★☆☆☆
Pääosissa: Sverrir Gudnason, Shia LaBeouf, Stellan Skarsgård, Tuva Novotny
2017, 107 min.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

”Kyllä tästä joku suuttuu” – uusi Tuntematon Sotilas tänään gaalaillassa

Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Näyttelijä Aku Hirviniemi Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntematon sotilas -elokuvan juhlagaalassa Helsingissä torstaina. Elokuva saa ensi-iltansa lokakuun 27 päivänä.

Tuntematon sotilas -elokuvan uusi versio voi saada osan suomalaista suuttumaan, ennakoi suurelokuvan yhdessä pääroolissa nähtävä Aku Hirviniemi. Hietasen saappaisiin astunut Hirviniemi ounastelee, että närkästystä herättää tarinan useiden klassikkokohtausten jättäminen pois elokuvasta.

Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas sai kutsuvierasensi-iltansa torstaina Helsingissä. Hirviniemen mielestä elokuva on Louhimiehen tyylille uskollinen eli synkkä.

Louhimies puolestaan toi esiin sen, että kokenutkaan ohjaaja ei pysty luotsaamaan elokuvaa täsmälleen ennalta suunnitellun kaltaiseksi. Tarina yllättää aina.

– Aivan kaikkea ei voi suunnitella etukäteen, ohjaaja myönsi.

Kapteeni Kaarnan osassa nähtävä Pirkka-Pekka Petelius korosti, että Tuntematon sotilas kuuluu kaikille suomalaisille, se on yhteistä historiaamme. Peteliuksen mielestä sotien traumaan palaaminen on terapeuttista.
Vihatun luutnantti Lammion tiukan yrmeyden tulkitsee uutuusfilmillä Samuli Vauramo.

– Vannoutunut idealisti kohtaa sodan väistämättömän realismin. Sellainen on minun mielestäni Lammio.

Filmin laajuus yllätti

Luutnantti Koskelan erittäin vaativan roolin sai Jussi Vatanen.

– Ohjaajan kanssa pohdimme aika paljon, miten saataisiin esiin Koskelan muuttuminen sodan mittaan. Koskela on isähahmo, joten paneuduimme siihen, miten se Koskelan talvisodan kokemus saataisiin esille, visualisoitua.
Vatanen muistuttaa, että uuden Tuntemattoman nuoret näyttelijät edustavat ensimmäistä Suomen sukupolvea, jolla ei välttämättä ole suoraa kosketusta viime sotiimme.

– Siitä tulee automaattisesti tarinan hahmoihin jotakin uutta.

Vänrikki Kariluotoa esittävä Johannes Holopainen puolestaan katsoo, että hänen roolihahmonsa joutuu sodan paineessa valitsemaan, mikä on oikein.

– Optimistinen ja kunnollinen Kariluoto joutuu valitsemaan, onko oikein noudattaa aina käskyä.
Vastarannankiiski Lahtisen konekiväärin takaa löytyy nyt näyttelijä Joonas Saartamo. Hän sai repliikeissään rautaisannoksen asennetta ja Tampereen murretta.

– Lahtinen on periksiantamaton jokaisen tilanteen kyseenalaistaja.

Saartamon mukaan uudessa Tuntemattomassa yllätti se, miten laaja, suurten mittojen elokuva siitä lopulta tuli.
Väinö Linnan romaaniin perustuvan Tuntemattoman sotilaan ovat ohjanneet aiemmin valkokankaalle Edvin Laine ja Rauni Mollberg.

Pertti Mattila, STT

Legendaarinen näyttelijä Harry Dean Stanton on kuollut 91-vuotiaana

Kuva: Lehtikuva

Yhdysvaltalainen näyttelijä Harry Dean Stanton on kuollut. Stanton oli kuollessaan 91-vuotias. Näyttelijän agentti kertoo, että Stanton kuoli luonnollisiin syihin sairaalassa Los Angelesissa.

Stanton tunnetaan pitkän uransa varrelta muun muassa rooleistaan elokuvissa Alien, Vihreä maili, Pretty in Pink – vaaleanpunainen unelma, The Avengers ja Kummisetä.

Stanton näytteli lisäksi televisio-ohjelmissa Twin Peaks ja Big Love.

Stanton oli myös innokas muusikko, ja hän perusti The Harry Dean Stanton Band -nimisen yhtyeen. Muun muassa TMZ-viihdesivusto kertoo, että toisen maailmansodan aikana Stanton palveli laivastossa.

Viihdesivuston mukaan Stanton eli koko elämänsä poikamiehenä.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta