Son of Saul (2015): Koulupudokas teki katsojansa haastavan hyytävän Oscar-voittajan

Kymmenistä keskitysleirien kauhuja kuvaavista elokuvista vain harva hylkää osapuolet uhreihin ja pyöveleihin jakavan yksioikoisen näkökulman. Poikkeuksiakin sentään löytyy, jopa sellaisia, jotka samalla välttävät ”hyvän natsin” karikatyyrejä.

Esimerkiksi itävaltalaisen Stefan Ruzowitzkyn Väärentäjä (2007) perustelee olemassaolonsa paljon paremmin kuin murhaajien paatuneisuutta paljon ilmeisemmin puivat vakavat aikuiset raati- ja yleisösuosikit Schindlerin lista (1993) ja Pianisti (2002).

Ruzowitzkyn käsikirjoitus Adolf Burgerin romaanista uskaltaa hakeutua epämiellyttävämpiin asentoihin ja heittää yleisön eteen pyhimysmäisistä piirteistä riisutun, Karl Markovicsin ”rumasti” esittämän miehen, joka ei kaipaa sääliä tai kyyneliä. Tietoinen riski piirtää muotokuvan ”pahasta juutalaisesta”, joka on kaikkea sitä, mitä natsipropaganda kuuluttaa: ahne roisto, narsisti ja makeaa elämää viettävä rehentelijä. Yllättäen elokuva palkittiin vieraskielisten elokuvien sarjassa Oscar-palkinnolla.

Unkarilainen Son of Saul (2015) nappasi viime sunnuntaina patsaan samassa kategoriassa ja on henkistä sukua Väärentäjälle. Jo viime keväänä se lukeutui Cannesin filmifestivaalien tapauksiin ja pokkasi juhlien kakkospalkinnon Grand Prix´n.

Historiaa ja valtiotieteitä opiskelleelle esikoisohjaaja László Nemesille teos on merkittävä henkilökohtainen työvoitto. Hän ei ylittänyt hienon pariisilaisen elokuvakoulun pääsykynnystä eikä jatkanut opintojaan loppuun New Yorkissa. Nemesin lyhytelokuvat eivät kelvanneet Sarajevon elokuvajuhlien kilpasarjaan. Nyt unkarilainen debytantti loistaa juhlittuna sankarina.

Nemes ei halua saarnata, pelata shokkikuvilla eikä osallistua kansallisiin surutöihin.

Son of Saul erottuu keskitysleirielokuvien massasta rajaamalla tapahtumansa noin puoleentoista vuorokauteen lokakuussa 1944 ja kuvaamalla tuhoamiskoneiston julmaa arkea vain yhden vangitun näkökulmasta. Saul Ausländer (Géza Röhrig) on tapettujen ja tapettavaksi päätyvien uskonveljien – ja sisarten ruumiiden hävittäjäksi pakotettu Unkarin juutalainen mies, sonderkommando, joka tosiasiassa odottaa itsekin varmaa kuolemaa.

Selviytymisvietti ei tottele modernia ihmiskuvaa.

Nemes ei halua saarnata, pelata shokkikuvilla eikä osallistua kansallisiin surutöihin. Hänen elokuvansa on mykkänä huutava kysymys, mihin yksilö venyy äärimmäisissä olosuhteissa, joissa selviytyminen on puhdasta sattumankauppaa.

Järkyttävää työtä ruumiskasojen ja verilammikoiden keskellä tekevä Saul on silti monella tapaa etuoikeutettu vangittujen joukossa. Älykkäänä, sosiaaliset tilanteet herkästi vaistoavana ja leirin säännöt omaksuneena hän luovii massamurhaamisen koneistossa niin kauan ja pitkälle kuin se vain on natsien sallimissa rajoissa mahdollista. Elokuvan johdanto on toteavuudessaan tyrmäävä.

Elokuvan ensimmäisen otoksen keskipisteeksi tarkentuvat Saulin kalpeat kasvot.

Saulin kohtaloksi koituu kaasukammiosta poimittu poika, tai poikansa, jonka hän haluaa pelastaa edes uskonnon mukaiseen hautaukseen. Silti elokuva ei halua suoraan paljastaa, motivoiko ilmeisen harjaantunutta vankia syyllisyys, lähimmäisenrakkaus vai henkinen katkeaminen ympärillä riehuvaan hulluuteen. Ehkä ne kaikki saavat hänet ryhtymään epätoivoiseen tehtävään, joka ei enteile onnellista loppua.

ELOKUVA:
Son of Saul
Ohjaus: László Nemes
Pääosissa: Géza Röhrig, Levente Molnár, Urs Rechn
2015, 104 minuuttia
Elokuvan ensimmäisen otoksen keskipisteeksi tarkentuvat Saulin kalpeat kasvot. Myös suuri osa teoksen myöhemmistä tapahtumista välittyy näyttelijä Géza Röhrigin eleiden ja silmien kautta. Röhrig ei tee mitään ylimääräistä. Mátyás Erdélyn kamera vetäytyy miehestä vain hetkittäin metriä kauemmas.

Saulia ympäröivistä henkilöistä, huoneista ja maisemista puolestaan piirtyvät vain epäskarpit äärirajat. Ne muodostavat eräänlaisen sumuverhon, joka korostaa olosuhteiden hämärää kaoottisuutta. Muodikkaan käsivaran heiluntaa varataan vain kuumottavimpiin jaksoihin, joista hyytävimmässä seistään öisellä metsäkuopalla.

Värielokuvassa on vanhahtava neliömäinen kuvasuhde sotaepookkien perinteisen mustavalkoisuuden sijaan. Yhdistettynä teoksen taloudelliseen tyyliin, pitkiin yhtäjaksoisiin otoksiin ja musiikittomuuteen vaikutelma on suorastaan dokumentaarinen. Nemes osoittaa ihailevansa maanmiestensä Miklós Jancsón ja Béla Tarrin tinkimättömyyttä mutta myös Robert Bressonin matemaattisuutta. Nemes työskenteli apulaisohjaajana Tarrin mestariteoksessa Mies Lontoosta (2007).

Son of Saul on tuorein todistuskappale siitä, ettei keskitysleirielokuvankaan tarvitse kertoa kaikkea kaikesta. Oikein rajaamalla ja olennaiseen keskittymällä vihlaisee syvemmältä kuin mahtipontisilla, hyvää tarkoittavilla pintaraapaisuilla. Hämmentävää kyllä, se on esikoisohjaus.

Keskustelua aiheesta

Suomelle taas Oscar-pettymys: Touko Laaksosesta kertova elokuva tippui jatkosta, Ruotsi edelleen mukana kisassa

Kuva: Lehtikuva

Suomi on karsiutunut kisassa vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkuudesta. Yhdysvaltojen elokuva-akatemia on julkaissut yhdeksän elokuvan listan, josta lopulliset ehdokkaat valitaan. Suomea edustanut Dome Karukosken ohjaama Tom Of Finland ei ole listalla. Sen sijaan Ruotsin ehdokas, Ruben Östlundin ohjaama The Square on mukana.

Lopulliset Oscar-ehdokkaat julkistetaan tammikuussa, ja palkinnot jaetaan maaliskuun alussa.

Elokuvaohjaaja Kirsi Marie Liimatainen opiskeli DDR:ssä, ja se muutti hänen elämänsä: ”Minusta tuli heidän takiaan tosi vallankumouksellinen”

Kuva: Jari Soini

Hylätty, ränsistynyt Wilhelm Pieckin nuorisokorkeakoulu seisoo Itä-Berliinin lähellä metsän keskellä. Piha on villiintynyt. Tämä näky kohtasi elokuvaohjaaja Kirsi Marie Liimataista hänen mennessään katsomaan 20 vuoden jälkeen vanhaa Saksan demokraattisen tasavallan aikaista opiskelupaikkaansa.

– Oli hirveä shokki nähdä se koulu. Tuli karsea olo. Oli ihan musertavaa.

Liimatainen toivoi sisimmässään tapaavansa jonkun vanhoista, kansainvälisistä opiskelukavereistaan koulun ystävätapaamisessa. Kukaan heistä ei tullut – vain entisiä DDR:läisiä.

Kaipaus ja kysymykset jäivät.

Liimataiselle syttyi ajatus elokuvan tekemisestä. Hän penkoi arkistoja tuloksetta. Monet ulkomaalaiset opiskelijat olivat tulleet kouluun suoraan taisteluiden keskeltä ja joutuivat käyttämään peitenimiä.

Muutamaa vuotta myöhemmin hän matkusti Boliviaan, Nicaraquaan, Etelä-Afrikkaan, Chileen ja Libanoniin löytääkseen heidät.

– Minun piti saada Egyptin kommunistipuolue vakuuttuneeksi syistä, miksi halusin tietää joidenkin nimiä. Nicaraquassa ei haluttu puhua koko DDR:stä, Liimatainen luonnehtii.

En halua katua mitään. Kaikki on mennyt niin kuin on pitänytkin.

Istumme Kahvila Rytmissä Hakaniemessä. Kaikesta näkee Liimataisen puhuvan itselleen merkityksellisestä ajanjaksosta. Vuodesta, joka muutti hänen elämänsä. Sen pohjalta syntyi myös dokumentti Toveri, missä olet nyt?. Elokuva sai vasta Saksan ohjaajaliiton METROPOLIS 2017 ”paras dokumentin ohjaus”-palkinnon.

Liimataisen toiveena on ollut vaikuttaa maailmaan taiteen tekemisen kautta. Siinä hän on mielestään onnistunutkin.

– En halua katua mitään. Kaikki on mennyt niin kuin on pitänytkin. Lähden ajatuksesta, että me olemme kaikki yhtä suurta perhettä. En osaa olla toisenlainen, eikä se kiinnosta.

Liimatainen on parhaillaan suunnittelemassa maahanmuuttopolitiikkaa, poliittista oikeistoa ja suvaitsemattomuutta käsittelevää elokuvaa ja näytelmää. Viidenkymmenen ikävuoden rajapyykki on lähestymässä.

– Pitää laittaa nasta lautaan. Minulla on hirveästi kerrottavaa.

Miksi ihmiset sallivat tällaisen Suomessa?

Karl Marxin ajatus ”tuotantosuhteet ovat ristiriidassa tuotantovälineiden kanssa” on Liimataisesta yhä totta. Vaikka DDR:n sosialismi osoittautui utopiaksi, unelma paremmasta maailmasta on säilynyt.

– On toivoa, koska maailman solidaarinen liike on jälleen nousussa. On paljon rasismin ja vihan aaltoa vastustavia ihmisiä. Se on tehnyt minuun vaikutuksen.

Suomen vasemmisto ei kaipaa Liimataisesta pirstaloitumista enää yhtään lisää. Yhtenäisyys, yhteiset kannanotot ja mielenosoitukset olisivat hänestä jotain. Liimatainen järkyttyi uusnatsien lokakuisesta marssista Tampereella, sekä ihmisten MV-lehden juttujen jakamisesta somessa kritiikittömästi.

– Miksi ihmiset sallivat tällaisen Suomessa? Sitä en ymmärrä. Suomesta puuttuu poliittinen kasvatus.

Ohjaaja ei vaihtaisi kokemustaan Wilhelm Pieckin nuorisokorkeakoulusta mistään hinnasta pois.

– Meissä kansainvälisissä opiskelijoissa oli hirveän paljon samaa, vaikka olimme ihan eri olosuhteissa. Minusta tuli heidän takiaan tosi vallankumouksellinen, hän sanoo.

Lue koko laaja Kirsi Marie Liimataisen haastattelu torstain 14. joulukuuta Demokraatista.

Keskustelua aiheesta

Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas ohittaa tänään katsojaluvuissa historian suosituimman Uuno-elokuvan

Kuva: Foto: Juuli Aschan © Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017
Eero Aho ja Jussi Vatanen ovat uusimman Tuntemattoman kärsiviä sotilaita.

Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas on ylittänyt 750 000 katsojan rajan. Elokuvan on nähnyt 750 315 sunnuntaihin mennessä.

Jo tänään maanantaina se ohittaa kaikkien aikojen katsotuimpien kotimaisten elokuvien listalla suosituimman Uuno-elokuvan, Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984), jonka näki 750 965.

Kolmas Tuntematon tuli teattereihin 27.10. Se oli viikonlopun ylivoimaisesti katsotuin elokuva yli 36 000 katsojalla.

Edvin Laineen ensimmäinen versio Väinö Linnan romaanista on historian katsotuin elokuva teattereissa. Sen näki 2,8 miljoonaa katsojaa. Rauni Mollbergin tulkinnan näki 590 00 katsojaa.

Louhimiehen elokuva on matkalla katsotuimpien kotimaisten listalle ainakin sijalle kuusi, jolla on nyt Toivo Särkän Kaivopuiston kaunis Regina 760 000 katsojalla.

Helsingin Itäkeskuksessa tehdään näyttävää historiaa – mutta mitä se maksaa asiakkaille, ei ole vielä päätetty

Kuva: Kari Hulkko

Finnkino avaa Helsingin Itikseen Suomen ensimmäisen Imax-elokuvateatterin loppuvuodesta 2018. Elokuvateatteriin rakennetaan yhdeksän salia, joista yksi on Imax-sali.

Imax-salissa on suurempi valkokangas, elokuvaa katsotaan tavallista lähempää ja jyrkemmästä katsomosta. Saliin on suunnitteilla noin 315 neliömetrin kokoinen kangas sekä 12.0-kanavainen Immersive Sound System -äänentoistojärjestelmä.

Finnkinon markkinointi- ja myyntijohtaja Kalle Peltolan mukaan Imax-elokuvien lippuhintoja ei ole vielä päätetty, mutta ne ovat hänen mukaansa hieman tavallisia lippuja kalliimpia.

Finnkino Itiksen rakennesuunnittelu aloitettiin vuosi sitten. Tällä hetkellä teatterin tilalla on monttu, josta teatteri ensi vuoden aikana muotoutuu.

Itikseen rakennettavan teatterin lisäksi Pohjoismaissa on tällä hetkellä kolme Imax-teatteria.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

”Pettämätön rytmitaju” – Vesa Vierikko sai Ida Aalberg -palkinnon

Kuva: Kari Hulkko
Vesa Vierikko Don Quijoten roolissa Ryhmäteatterissa vuonna 2011.

Vesa Vierikko on saanut joka toinen vuosi jaettavan Ida Aalberg -näyttelijäpalkinnon. Palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa.

Palkintoraadin mukaan Vierikko on monipuolinen ja persoonallinen näyttelijä, jolla on työssään pettämätön rytmitaju ja täydellinen läsnäolo näyttämöllä. Vierikon ura pitää sisällään valtavan määrän rooleja teatterissa, televisiossa ja elokuvissa.

– Vesa Vierikko on elämää tarkkailemalla omaksunut laajan inhimillisen materiaalin, hallitsee sen ja pystyy muutamilla taitavilla vedoilla hahmottamaan rooleille olennaiset ominaisuudet. Lisäksi hänellä on erityislaatuinen taito fyysistää roolihenkilön ajatukset, raati hehkuttaa.

Nuoren näyttelijän 7 000 euron suuruinen kannustusapuraha myönnettiin Samuli Niittymäelle. Ida Aalberg -mitalin elämäntyöstään sai ohjaaja Kaisa Korhonen.