Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sonk tukee EU:ta puolustavia brittejä – vastaveto ps-nuorten aikeille polttaa EU-lippu

Britit äänestävät EU-jäsenyydestään ensi torstaina.

Sosialidemokraattiset opiskelijat Sonk ry osoittaa tukensa EU:ta puolustaville briteille, jotka äänestävät EU-jäsenyydestään viikon kuluttua torstaina. Tuen osoituksena äänestyksen tuloksen selvittyä Sonk lähettää tervehdyspaketin EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerille.

– EU on maailman menestyksekkäin yhteinen rauhanprojekti. Lähtemällä EU:sta Iso-Britannia luovuttaisi päätösvaltansa unionissa ja joutuisi kenties vuosia kestäviin sopimusneuvotteluihin, joiden hyvästä tuloksesta ei ole briteille takuita. Britannian pärjääminen EU:n ulkopuolella on kuitenkin pitkälti kiinni siitä, minkälaiset kauppasopimukset se onnistuu neuvottelemaan itselleen, painottaa Sonkin puheenjohtaja Hanna Huumonen.

Huumosen mukaan tervehdyspaketti Junckerille on videotervehdys, jossa kiitetään brittien valintaa pysyä EU:ssa. Demariopiskelijoiden video on vastaveto Perussuomalaisten nuorten aikeille polttaa EU:n lippu brexit-äänestyksen iltana Kansalaistorilla Helsingissä. Perussuomalaiset nuoret kertoo, että “EU-lipun polton yhteydessä myös valmistellaan tervehdyspaketti EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerille”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE