Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sopeutumiseläkkeisiin ei vieläkään ratkaisua – Kaikkonen: “Työ etenee”

Antti Kaikkonen kertoi medialle sopeutumiseläkkeen vaiheista.

Eduskuntaryhmien puheenjohtajat käsittelivät jälleen tänään puhemies Paula Risikon (kok.) johdolla eduskunnassa muutoksia kansanedustajien niin sanottuihin sopeutumiseläkkeisiin.

Kokouksen jälkeen asiasta tiedotti keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen. Mitään uutta ei ollut tälläkään kertaa luvassa.

– Asiaa käsiteltiin ja työ etenee. Sovimme eduskuntaryhmien puheenjohtajien kanssa, että asia viedään seuraavaksi eduskuntaryhmien käsittelyyn toukokuun aikana ja sen jälkeen on sitten johtopäätösten aika.

Kaikkosen mukaan nyt on tärkeätä, että ryhmät pääsevät ottamaan kantaa asiaan.

– Sen jälkeen lopullinen ratkaisu syntyy, jos on syntyäkseen. Uskon ja toivon, että kyllä syntyy.

Kaikkonen sanoi, ettei usko, että päätös sopeutumiseläkkeistä voisi venyä syksyyn tai jopa vaalien yli.

– Uskoisin, että ratkaisut syntyvät kyllä ennen kesää.

Onko mahdollista, että asialle ei tehdä yhtään mitään?

– Ei, Kaikkonen vastasi medialle.

Ennen vuotta 2011 kansanedustajana ollut voi saada sopeutumiseläkettä, jos hän ei työllisty työmarkkinoilla. Ehtona on, että henkilö on toiminut kansanedustajana vähintään seitsemän vuoden ajan. Sopeutumiseläkettä maksetaan siltä osin kuin eläke ei yhdessä ansiotulojen kanssa ylitä kansanedustajan eläkkeen enimmäismäärää.

Niille kansanedustajille, joiden edustajantoimi on alkanut 1.3.2011 jälkeen, ei makseta sopeutumiseläkettä, vaan sopeutumisrahaa. Sopeutumisrahaa maksetaan edustajantoimen pituudesta riippuen enintään kolmen vuoden ajan edustajantoimen päättymisestä. Sopeutumisrahan maksamiseen vaikuttavat saajan ansio- ja pääomatulot.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE