Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Sopimus EU:n ja Malin välille: Turvapaikanhakijat voidaan palauttaa

Myös Malissa on levottomuuksia. Itsemurhapommi tuhosi lentokentän marraskuun lopulla.

EU ja Mali ovat päässeet sopimukseen turvapaikanhakijoiden palauttamisesta. EU:n edustajana toiminut Hollannin ulkoministeri Bert Koenders allekirjoitti sunnuntaina sopimuksen, jonka mukaan Eurooppaan tulleet malilaiset voidaan palauttaa, jos turvapaikkapäätös on kielteinen.

Sopimuksella halutaan ehkäistä laitonta maahanmuuttoa ja mahdollistaa malilaistan kotiinpaluu.

EU on sopinut Afrikan kanssa vähintään 1,8 miljardin euron rahastosta, jolla yritetään puuttua muuttoliikkeen juurisyihin ja vakauttaa Afrikan maiden kehitystä. Vastineeksi Afrikan maat lisäävät rajatarkastuksia ja hyväksyvät Eurooppaan lähteneiden mahdolliset palautukset. Asiasta sovittiin Maltan huippukokouksessa viime vuonna.

Viranomaisten mukaan Afrikasta Eurooppaan tulevien siirtolaisten määrä on kasvanut huomattavasti viime vuosina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE