Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Sopu julistuksesta: Paperi määrittelee Britannian ja EU:n tulevan suhteen periaatteita, joista ryhdytään tarkemmin neuvottelemaan eron jälkeen

Euroopan unionin ja Britannian neuvottelijat ovat päässeet sopuun tulevan suhteen julistuksesta, kertoo Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Paperi määrittelee Britannian ja EU:n tulevan suhteen periaatteita, joista ryhdytään tarkemmin neuvottelemaan eron jälkeen. Britannia jättää EU:n 29. maaliskuuta.

Julistus on nyt lähetetty jäsenmaihin arvioitavaksi. EU-johtajien on tarkoitus hyväksyä se sunnuntaina ylimääräisessä huippukokouksessa.

Sunnuntaina hyväksytään myös erosopimus, jossa on sovittu eron periaatteista. Sopimukseen on kirjattu esimerkiksi Britannian taloudelliset vastuut ja kansalaisten asema.

May tapaa Junckerin jälleen lauantaina

Britannian pääministeri Theresa May on mukana huippukokouksessa, mutta vain osittain. Keskiviikkona komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin tavannut May on matkustamassa Brysseliin jo lauantaina.

Suomesta huippukokoukseen osallistuu pääministeri Juha Sipilä (kesk.).

EU-maiden puolesta neuvotteluita vetänyt Michel Barnier kertoi jo maanantaina, että EU-maat tukevat erosopimusta, mutta siirtymäajan pituudesta jatketaan keskusteluita. Myös tulevan suhteen periaatteista on jatkettu keskusteluita tällä viikolla.

Yllättäen Espanjan pääministeri Pedro Sanchez uhkasi alkuviikosta jättää sopimuksen hyväksymättä, jos Gibraltarin asemaan ei saada lisää selvyyttä. Osassa EU-maista on oltu pahoillaan myös siitä, että eurooppalaisten alusten oikeutta kalastaa Britannian aluevesillä ei ole vielä ratkaistu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE