Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunto-riidalle lopullinen piste – näin puhemiesneuvosto linjasi tänään

Eduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen (sd.).

Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa äänestettiin toukokuun puolivälissä ja päätettiin, ettei se anna lausuntoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2019–2022. Hallituspuolueiden valiokuntajäsenet jyräsivät äänestyksessä opposition kansanedustajat.

Oppositiopuolueiden valiokuntajäsenet pitivät hallituksen toimintaa härskinä ja kirjelmöivät puhemiesneuvostolle. Heidän mukaansa koskaan aiemmin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ei ole evätty oikeutta antaa lausuntoa julkisen talouden suunnitelmasta.

Hallituspuolueiden toiminnan vuoksi valiokunnan oppositiojäsenet katsoivat, ettei sote-uudistuksen kustannuksiin pystytä perehtymään kunnolla. Sotea runnotaan niin kiireellä läpi, että demokratia on uhattuna.

Eduskunnan puhemiesneuvosto on käsitellut kirjelmää jo useamman kerran, mutta tänään asiasta saatiin lopullinen päätös.

Eduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen (sd.) kertoo Demokraatille, että puhemiesneuvosto käsitteli tänään valiokunnan oppositioedustajien kirjelmää, kävi keskustelun ja päätti merkitä asian tiedoksi.

– Se merkittiin tiedoksi eli se ei aiheuta sen koommin toimenpiteitä, hän selventää.

– Kun budjettiin pyydettiin tekemään substanssivaliokuntien lausunnot, päätöksissä lukee, että “substanssivaliokunnat voivat antaa lausunnon” eli niitä ei ole velvoitettu siihen. Tässä tapauksessa sote-valiokunta on päättänyt, tosin äänestystuloksen jälkeen olla antamatta lausuntoa, eli asia on ollut heidän vallassaan, Haatainen sanoo.

Toisin sanoen puhemiesneuvostolla ei ole valtuuksia puuttua tässä asiassa valiokunnan työhön.

Myös oppositiopuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat olivat vedonneet asiassa puhemiesneuvostoon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE