Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sosiaalisen median “kuplat” paluu II maailmansodan jälkeisiin vaalikampanjoihin – Kataisen hallituksen ristiriidat vasta esimakua?

Kataisen hallituksen vaikeudet saattoivat uutuuskirjan kirjoittajien mukaan olla merkki pitkäjänteisen politiikan teon vaikeuksista tulevaisuudessa.

On mahdollista, että sosiaalinen media muuttaa vaalikamppailun dynamiikkaa niin perusteellisesti, että voidaan puhua vaalikamppailun kokonaan uudesta aikakaudesta.

Näin katsovat Kamppailu vallasta – eduskuntavaalikampanjat 1945–2015 -kirjan kirjoittajat Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijat Erkka Railo, Mari K. Niemi ja Sini Ruohonen sekä e2-ajatuspajan tutkija Ville Pitkänen.

Heidän mukaansa uuden median mukanaan tuomat mahdollisuudet eivät kuitenkaan korvaa aikaisempien ajanjaksojen vaalikamppailun muotoja, vaan tulevat niiden rinnalle.

– On hyvä edelleen huomata, että sosiaalinen ja perinteinen media eivät ole toistensa vaihtoehtoja, vaan ne ovat kietoutuneet toisiinsa tavalla, jossa perinteisen median viestejä tulkitaan ja kehystetään uudella tavalla, ja niitä lähetetään samanhenkisille ystäville ja tutuille. Tämä entisestään vahvistaa sosiaalisen median mielipiteitä muokkaavaa vaikutusta, kirjoittajat toteavat.

Sosiaalinen media ja internet tarjoavat kansanedustajille nopean tavan ylläpitää suhdetta kansalaisiin, eritoten omiin kannattajiin.

– Kirjaan tehdyt haastattelut osoittavat, internet ja sosiaalinen media mahdollistavat jatkuvan kommunikaation kansalaisten kanssa ja kansanedustajat myös kokevat velvollisuudekseen ylläpitää tätä vuorovaikutusta.

Kirjoittajien mukaan olemmekin kärjistäen sanottuna ottaneet askeleen takaisinpäin kohti tilannetta, jossa kansanedustajat olivat läsnä omien kannattajiensa elämässä ja heillä oli luonteva kontakti vaalipiirinsä kansalaisiin.

Lisää aiheesta

– Tämä on merkittävä ero jälkimodernin kampanjoinnin kauteen, jolloin oltiin huolissaan poliitikkojen ja kansalaisten erkaantumisesta toisistaan, kirjoittajat katsovat.

“Kuplat” muistuttavat esimoderneista vaalikampanjoista.

Sosiaalinen media lisää kansalaisten ja poliitikkojen välistä yhteydenpitoa. Kääntöpuoli on kirjoittajien mukaan kuitenkin sosiaalisen median synnyttämät ”kuplat”, joissa samanmieliset keskustelevat keskenään ja näkökulmat voivat olla yksipuolisia.

Railon, Niemen, Ruohosen ja Pitkäsen mukaan ”kuplat” muistuttavat esimodernin vaalikampanjan aikoja. Tämä johtuu siitä, että kriittiset äänenpainot muita puolueita ja niiden poliitikkoja kohtaan lisääntyvät.

– Kun poliitikko tietää puhuvansa sosiaalisen median kautta ennen muuta omille kannattajilleen, puhe muuttuu herkästi kriittisemmäksi toisin ajattelevia kohtaan. Poliitikkojen ja poliittisesti aktiivisten puhe sosiaalisessa mediassa muistuttaakin usein toisen maailmansodan jälkeisten vuosien vaalikamppailua, jossa muita puolueita haukuttiin ja mustamaalattiin.

Kirjoittajat toteavat, että tällaisella puheella on laajempiakin seurauksia yhteiskunnalliselle ilmapiirille. Mielipiteet kärjistyvät, kun samaa mieltä olevat puhuvat toisilleen.

Keskusteluilmapiirin kärjistymisellä taasen voi olla seurauksia suomalaiselle politiikalle 1940- ja 1950-lukujen tapaan. Tuolloin puolueiden välinen yhteistyö oli vaikeaa ja hallitukset olivat lyhytikäisiä ja riitaisia, mikä vaikeutti pitkäjänteisen politiikan tekemistä.

Jyrki Kataisen hallituksen vaikeat sisäiset ristiriidat saattoivat antaa esimakua tällaisesta politiikasta.

Hälytyskellojen pitäisi soida.

Kannatuksen nopeat vaihtelut ja aikaisempaa kärjekkäämmät yhteiskuntaryhmien mielipide-erot pakottavat tuoreen kirjan tekijöiden mukaan puolueet miettimään, millä hallita tilannetta.

– Historian perusteella tapoja on ainakin kaksi: enemmän rahaa ja korkeampaa ammattitaitoa. Vaalirahan merkityksen jatkuva kasvu on 2000-luvun selkeä trendi ja tullee entisestään kasvamaan. Samoin viestinnän ammattilaisten tarjoamia palveluita käytetään jatkossa entistä enemmän.

– Nämä trendit saattavat etäännyttää kansalaisia politiikasta ja heikentää heidän luottamustaan poliitikkoihin, kirjoittajat huolehtivat.

Toinen tärkeä kysymys heidän mielestään on, ovatko kansanedustajiksi valitut suomalaiset niin edustava joukko kansalaisia, että suomalainen demokratia nauttii jatkossakin kansalaisten luottamusta.

– Jo nyt on nähtävissä, että osa suomalaisista näyttää menettäneen uskonsa äänestämiseen. Matalimmillaan äänestysaktiivisuus on 25–34-vuotiaiden pelkän peruskoulun käyneiden ihmisten keskuudessa eli noin 30 prosenttia. Näin alhaisen luvun pitäisi saada hälytyskellot soimaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE